Matti Kakolle kerros- ja rivitalo Somerolta – Evertintien kerrostalon hinta vajaat 160 000 euroa

0
Evertintie 10:n kerrostalo on rakennettu vuonna 1969. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Someron kaupunki myy Evertintieltä kerrostalon salolaiselle yrittäjälle Matti Kakolle. Ostajina ovat Kakko ja Santtu Lahdelma sekä perustettava taloyhtiö.

Kakko maksaa vuonna 1969 rakennetusta kerrostalosta 159 000 euroa eli 170 euroa per huoneistoalaneliö. Kakko oli ainoa, joka jätti talosta tarjouksen Someron kaupungin omistamalle kiinteistöyhtiö Somerasunnoille.

Kakko aikoo peruskorjata kaikki talon 15 asuntoa korkeatasoisiksi huoneistoiksi. Muutoksia on tulossa myös piha-alueelle.

Kyseessä on toinen 1960-luvun kerrostalo, jonka Kakko ostaa Somerasunnoilta Evertintieltä. Edellinen kauppa Evertintie 8:sta tehtiin kaksi vuotta sitten. Ostajana oli tuolloin Salon Hallitilat Oy kauppahinnan ollessa 187 000 euroa.

Kakko on peruskorjannut kerrostaloa ja laittanut asuntoja myyntiin. Kakko kertoo kaupungille tekemässään uusimmassa tarjouksessa, että kaikki Evertintie 8:n asunnot on remontoitu jouluun mennessä.

Kakko on ostamassa Someron kaupungilta myös rivitalon Someron keskustasta. Kalevintiellä sijaitseva rivitalo on tehty vuonna 1976. Kakko aikoo peruskorjata myös rivitalon. Talossa on kahdeksan asuntoa.

Kakko huomauttaa tarjouksessaan, että hän suunnittelee ensi kevääksi isoa markkinointitempausta asuntojen myymiseksi. Kampanja kohdistettaisiin Someron mahdollisiin paluumuuttajiin, loma-asukkaisiin ja Salon seudulle. Evertintien kerrostalojen taloyhtiön nimeksi hän kaavailee Baddingin polkua.

Somerasunnoille jää Evertintielle vielä yksi vuokrakerrostalo.