
Tulevana sunnuntaina järjestetään jälleen vuoden tauon jälkeen perinteinen Hyvänmielentori ja Salon Joulukadun avajaiset.
Hyvänmielentorin myyjäistapahtuma alkaa Salon torilla klo 12 ja tapahtuma päättyy Mimin ja Kukun vauhdikkaan esityksen jälkeen kello 17.
Myyjäisissä on tarjolla jouluherkkuja, koristeita sekä käyttö- ja lahjatavaraa. Juontajana toimii Leena Ertem ja lavalla nähdään päivän aikana muun muassa ukuleleorkesteri Saloha! Rauni Rokan johdolla, runonlausuja ja uusi ylioppilas Laila Vähälä , harmonikansoittaja Samu-Markus Pyykkö , lauluryhmä Krysanteemit ja saksofonisti Luka Lujasmaa.
Lasten joulurauhan julistuksen lukee tänä vuonna Touko Falkstedt ja joululauluja laulaa Amelie Lindholm.
Joulukadun avajaiskulkue lähtee liikkeelle Oskarinkadulta 16. Kulkue saapuu Salon torille noin klo 16.30, ja silloin alkaa esiintymislavalla Mimin ja Kukun esitys.
Tapahtuma järjestetään yhteistyössä salolaisten yhdistysten, seurojen, järjestöjen ja koululuokkien kanssa.
Järjestäjät toivovat, että paikalle ei tulla flunssaoireisena, vaikka tapahtuma järjestetään ulkotiloissa. Järjestäjät kehottavat noudattamaan myös turvavälejä.