Perussuomalaiset ei hyväksy esitystä Someron kouluista – sivistyslautakunta käsittelee koulujen ja päiväkotien jatkoa tänään

0
Someron sivistyslautakunta palautti viime viikolla alakouluja koskevat linjaukset uuteen valmisteluun. Koulujen kohtaloon on määrä palata helmi-maaliskuussa. Somerolla on parhaillaan neljä alakoulua eli Joensuu, Kirkonmäki, Oinasjärvi ja Pitkäjärvi. Kuva: SSS-arkisto/MARKO MATTILA

Someron Perussuomalaiset ei kannata koulujen sulkemista eikä yhtenäiskoulua. Ryhmä esittää nykyisen koulu- ja päiväkotiverkon säilyttämistä.

Perussuomalaiset katsoo julkaisemassaan kannanotossa, että koulupäätökset tulee tehdä vasta hyvin paljon pidemmällä tulevaisuudessa. Someron Perussuomalaisten puheenjohtaja Matias Mäkinen kertoo, että kannanotto on valtuustoryhmän ja paikallisyhdistyksen jäsenten yksimielinen näkemys.

Perussuomalaisten mukaan kyläkoulut ja niiden läheisyydessä olevat päiväkodit tukevat koko kaupungin elinvoimaisuutta ja auttavat sen pitämisessä jatkossakin elinvoimaisena. Hajautetun palveluverkon katsotaan tukevan kaupungin toimintoja paremmin myös terveysturvallisuuden osalta.

Perussuomalaiset toteaa muiden ryhmien luottamushenkilöille ja kaupungin virkamiesjohdolle lähettämässään vaihtoehdossa, että Oinasjärven ja Pitkäjärven koulujen ja päivähoidon yhdistämistä saman rakennuksen alle voidaan miettiä aikaisintaan sitten, kun kouluille tulee tarpeeksi vapaita tiloja.

Ryhmä kannattaa koko alakoulun eli luokkien 1–6 käymistä samassa rakennuksessa. Kannanotossa vastustetaan luokkien pilkkomista ja lasten koulukyyditsemisen lisäämistä.

Someron Perussuomalaiset ei kannata myöskään yhtenäiskoulua. Se katsoo, että alakoululaisten tulee olla omissa kouluissaan, sillä se takaa lasten paremman oppimisen ja turvallisuuden. Ryhmä toteaa, että Kiiruun koulun tiloille pitää etsiä lukion ja yläkoulun lisäksi muuta käyttöä kaupungin muista toiminnoista. Sen mukaan toisen asteen ammatillista koulutusta pitäisi lisätä, minkä lisäksi myös kaupungin toimistoja voidaan siirtää Kiiruun koulun tiloihin.

Someron sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm julkaisi viime viikolla esityksensä, jonka mukaan Pitkäjärven ja Oinasjärven kyläkouluihin jätetään vain 1. ja 2. luokat ja muut luokat siirretään keskustan kouluihin. Kyläkoulun tiloihin siirrettäisiin päivähoito ja esiopetus Pitkäjärven ja Somerniemen päiväkodeista.

Ehdotuksen mukaan myös Kirkonmäen koulu keskustasta suljetaan, jolloin keskustaan jää vain Joensuun koulu. Samalla Kiiruun kouluun tulisi yläluokkien lisäksi alaluokkien opetusta.

Someron sivistyslautakunta käsittelee Mäkelä-Rönnholmin esitystä tänään. Mäkelä-Rönnholmin ehdotuksessa ei oteta kantaa vuosiin, jolloin muutokset toteutettaisiin.