Salon uuden jäähallin hinta nousee yhä ylemmäs

14
Tämänhetkinen, Salon kaupungin omistama jäähalli on jo reilusti yli 30 vuotta vanha. (kuva: SSS-arkisto)

Salon uuden jäähallin kustannusarvio kipuaa yhä ylemmäs.

Alkuperäistä 5,5 miljoonan euron kustannusarviota nostettiin syksyllä 6,6 miljoonaan rakennuskustannusten yleisen nousun takia.

Salon kaupunginhallituksen tiistaina hyväksymässä talousarvioesityksessä jäähallin kokonaishinta nousee jo yli kahdeksan miljoonan euron.

Valtuusto saa joulukuussa eteensä esityksen, jossa hallin uudisrakennukseen varataan ensi vuodeksi 50 000 euroa suunnittelurahaa, vuodeksi 2023 500 000 euroa ja vuosiksi 2024–2025 rakentamisrahaa 3,9 miljoonaa euroa vuotta kohti. Kokonaiskustannukset olisivat 8,35 miljoonaa euroa.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Saku Nikkasen (sd.) mielestä linjaratkaisu uudesta jäähallista pitäisi tehdä ensi vuoden aikana. Hän uskoo, että hallin hinta tulee puhuttamaan päättäjiä.

– Hanketta ei voi loputtomiin lykätä. Työntäminen eteenpäin vuosi kerrallaan ei ole hirveän hyvä ratkaisu sekään, Nikkanen sanoo.

14 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Salo nousuun
5 päivää sitten

Jos seurat saavat sponsorirahoja kerättyä tarvittavat 6-7 miljoonaa, niin senkun rakentavat uuden jäähallin!! Kaupunki voi minun puolesta lahjoittaa tontin uudelle jäähallille. Kaupungin ei tule muutoin rahoittaa uutta jäähallia, vaan rahoitus tultava sponsorien kautta!!

Taisto Laaksonen
5 päivää sitten
Reply to  Salo nousuun

Onkohan tätä samaa periaatetta käytetty esim. jalkapallokenttien rakentamisiin (nurmet/tekonurmi), jotka takuulla olleet useiden miljoonien luokkaa. Niistä ei vaan puhuta, rakennetaan vaan, ei vetkutella. Tasapuolisuutta vaan toivon urheilupaikkarakentamiseen.

Salolainen penkkisportti
5 päivää sitten
Reply to  Salo nousuun

No, hienoa, niinhän ne muutkin hallien käyttäjät tekevät;). Nyt äkkiä uusi jäähalli ja vanha halli futareille. Olisi jo korkea aika! Totta on niin kuin Nikkanenkin toteaa; ei sitä voi loputtomiin siirtää. Kun kaupungin jääkiekko nousee II divariin ja iso taitoluisteluyhteisö pärjää edelleen hienosti, niin nyt puitteet kuntoon jääurheilussakin!

Penkkiurheilija
5 päivää sitten

Sitä jalkapalloa voi mennä pelaamaan vähävaraistenkin lapset, ei tarvitse tuhansien varusteita ja lisenssimaksuja seuroille ja jääkiekkoliitolle. Kaupungin pitäisi satsata kuntoliikuntaan, joka on hyödyllistä kansanterveydellisesti. Jos täältä nousee joku huippu lätkänpelaaja junnusarjoista, tuskin hän jää pelaamaan Saloon mitään kolmosdivaria. Peinen piirin puuhailua koko lätkä Salossa, ei kauheasti ole näyttöjä menestyksestä verrattuna vaikka palloilusarjoihin.

Salolainen penkkisportti
4 päivää sitten

Oletko edes koskaan käynyt kaupungin ja/tai SSO-hallissa.
Käyttöaste kuitenkin melko kova. Eikä pelkästään lätkänpelaajia, vaan myös laaja joukko taitoluistelijoita. Pitääkö aina olla SM tasolla?
Uusi jäähalli Saloon, jotta saadaan vanha halli futareille.

Järkeä päätöksiin
5 päivää sitten
Reply to  Salo nousuun

Kaupungilla on paljon tärkeämpiä investointeja kuin uusi jäähalli. Urheiluun kaupunki on tähän mennessä investoinut jo aivan riittävästi, nyt on kaupungin muitten palveluiden vuoro.

Mistä tämä raha on pois?
5 päivää sitten

Mikäköhän koulu lakkautetaan tai jostakin muusta säästetään, että pieni osa salolaisista pääsee harrastamaan? Mut näköjään Salolle on tärkeämpää urheilu kuin kunnalle tosissaan kuuluvat tehtävät.

Rahasampo
5 päivää sitten

”Kiskon siirtoviemärin rakentaminen viivästyy – Salon talousarviossa ei ole hankkeelle rahaa” Niin, että johonkin rahaa on, ja johonkin ei…

Repa
4 päivää sitten
Reply to  Rahasampo

Kiskon siirtoviemärin rakentamisen viivästyttäminen johtunee siitä, että Salon Vesi tullaan yhtiöittämään. Salon Veden yhtiöittämistä edistetään myös sillä, että myös tänä vuonna vesi- ja viemäriverkoston korjausvelka lisääntyy entisestään. Inkerinkadun-Kirkkokadun saneeraukseen riittää taas enemmän rahaa kuin uudelleen päällystettäviin katuihin koko kaupungin alueella! Miksi kaupunki on käyttänyt Inkerinkadun ja Kirkkokadun saneeraukseen noin 1,5 miljoonaa euroa?

Mä vaan
4 päivää sitten
Reply to  Repa

Eikö ole olemassa lakialoite, että vesilaitoksia ei yksityistettäisi? Sitähän yhtiöittäminen olisi.

Että tulee vielä koko Salon putkien uusiminen näkymään vesilaskussa kuten sähköverkkoyhtiön maakaapelipakko näkyy. Eikä veden hinta varmaankaan laskisi.

Repa
4 päivää sitten
Reply to  Mä vaan

Yhtiöittäminen ja yksityistäminen ei ole sama asia. Kaupunki haluaa Salon Veden yhtiöittämisellä kikkailla kaupungin velkaa pienemmäksi, jolloin kaupunki saa kassaansa rahaa ja velka siirtyy kaupungin omistamalle vesiosakeyhtiölle.

Mä vaan
4 päivää sitten
Reply to  Repa

Yhtiön voi myös myydä. Se on tarinan surullinen puoli.

Kruusilan Arska
4 päivää sitten
Reply to  Repa

Salkkarin kyselyssä Salon liikenteen ongelmakohdista nostettiin esille Otsonkadun, Rauhalinnankaaren ja Helsingintien risteys, mutta kaupunkikehityslautakunta esti sen kehittämisen. Nyt kiertoliittymä tehdään vanhan ammattikorkeakoulun eteen Alhaisiin. Mielestäni tuo risteys toimii hyvin nykyisellään, toisin kuin ensin mainittu.

Pettynyt
5 päivää sitten

Tasa-arvoako? Montako maneesia kaupunki on rakennuttanut? Tai hevostallia?
Kaikki harrastustoiminta kun ei vaan näytä olevan samassa arvossa.