Someron kouluiltaan otetaan sata osallistujaa – kaupunki muutti linjaustaan, koronapassi ja ilmoittautuminen vaaditaan

0
Someron sivistysjohtaja on ehdottanut muutoksia muun muassa kyläkouluihin. Oinasjärven (kuvassa) ja Pitkäjärven kouluihin jäisi vain luokat 1–2. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Someron kaupungin kouluja koskevaan yleisötilaisuuteen mahtuu mukaan sata osallistujaa. Sivistystoimi esittelee ensi viikon keskiviikkona pidettävässä tilaisuudessa valmistunutta oppimisympäristöselvitystä.
Tilaisuuteen tulevilta vaaditaan koronatodistus. Lisäksi tilaisuuteen pitää ilmoittautua etukäteen.
– Lasten huoltajat saavat Wilman kautta ilmoittautumislinkin. Linkki tulee myös kaupungin nettisivuille, Someron sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm kertoo.

Sivistystoimi ilmoitti alun perin huoltajille, että kouluverkkoa koskevaan yleisötilaisuuteen otetaan mukaan 50 ihmistä. Paikan tilaisuuteen sai varattua soittamalla torstaiaamuna kaupungin antamaan numeroon. Mäkelä-Rönnholm päätti kuitenkin torstaipäivän aikana muuttaa järjestelyjä, jotta mahdollisimman moni huoltaja voisi osallistua tilaisuuteen.
– Aluehallintoviraston uusi määräys tuli hyvin lyhyellä varoitusajalla ja yllättäen, eli jouduimme reagoimaan nopeasti. Meidän on kuitenkin pakko miettiä myös turvallisuutta, Mäkelä-Rönnholm toteaa.

Aluehallintovirasto on kieltänyt Varsinais-Suomessa yli 50 hengen tilaisuudet. Tilaisuuksiin voi kuitenkin ottaa enemmän väkeä, kun tulijoilta tarkistetaan koronapassit.
Keskiviikkona 24.11. kello 18 Kiiruun koulun auditoriossa pidettävää tilaisuutta voi seurata myös etänä.

Mäkelä-Rönnholm on esittänyt kouluverkkoon muutoksia, joiden mukaan Pitkäjärven ja Oinasjärven kyläkouluille jäisi vain 1. ja 2. luokat ja Kirkonmäen koulu suljettaisiin. Kyläkouluihin siirrettäisiin kylissä järjestettävä esiopetus ja päivähoito.
Sivistyslautakunta käsittelee ehdotusta uudelleen joulukuussa, viime viikolla lautakunta jätti asian pöydälle.
Kuntalaiset voivat antaa oppimisympäristöselvityksestä palautetta 30. marraskuuta saakka.