Someron sivistysjohtaja esittää kyläkouluihin vain alaluokkia – keskustassa sijaitseva Kirkonmäen koulu menisi kiinni lähivuosina

5
Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Antti Kotti (vas.), sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm, vt. kasvatuspäällikkö Tuula Koivula ja kaupunginjohtaja Sami Suikkanen oppimisympäristöselvityksen esittelytilaisuudessa. Suikkanen toivoo valtuustolta linjauksia jo joulukuussa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Someron sivistysjohtaja Minna Mäkelä-Rönnholm esittää Somerolle koulumallia, jossa keskustassa olisi vain Joensuun ja Kiiruun koulut. Kirkonmäen koulu suljettaisiin. Pitkäjärven ja Oinasjärven kyläkouluihin jäisi puolestaan vain ensimmäisen ja toisen luokan opetus.

Mäkelä-Rönnholm perustelee esitystään oppilasmäärien laskulla. Tilastokeskuksen ennusteen mukaan alle 18-vuotiaiden määrä laskee Somerolla vuoteen 2036 mennessä nykyisestä 575:llä. Syntyneiden lasten määrä on laskenut Somerolla seitsemässä vuodessa 81 lapsesta 49 lapseen.

– Oppilasmäärät laskevat, joten meidän on pakko reagoida, Mäkelä-Rönnholm toteaa.

Mäkelä-Rönnholmin esityksen mukaan 4.–6. luokat siirretään Pitkäjärveltä Joensuun kouluun ja Oinasjärven koululta Kirkonmäen kouluun keskustaan.

– Molempien kyläkoulujen oppilasmäärät laskevat lähivuosina tuntuvasti, joten tarvitaan ratkaisuja.

Kyläkouluilta vapautuviin tiloihin siirretään esiopetus ja päivähoito Somerniemen Leppäkertun ja Pitkäjärven Sammalniityn päiväkodeista.

– On hyvin tärkeää perheiden arjen kannalta, että kylissä säilyy edelleen varhaiskasvatus. Kun kyläkouluissa on 1.–2. luokat, esiopetus ja varhaiskasvatus, saadaan joustava alkuopetus. Tämä ratkaisu säilyttää myös kylien vetovoimaisuuden, Mäkelä-Rönnholm toteaa.

Mäkelä-Rönnholm ehdottaa keskustassa sijaitsevan Kirkonmäen koulun sulkemista lähivuosien aikana, kun oppilaat mahtuvat muihin tiloihin.

– En pidä realistisena sitä, että keskustassa olisi jatkossa kaksi koulua, kun oppilasmäärät laskevat tuntuvasti.

Mäkelä-Rönnholmin esittämässä mallissa keskustan Joensuun koulussa olisi edelleen luokat 1–6. Kiiruun koulusta tulisi puolestaan yhtenäiskoulu, josta löytyisi luokat 1–9. Tällä hetkellä Kiiruun koulu on yläkoulu, jossa on vain luokat 7–9.

– Kiiruun koulusta vapautuu tilaa, joten sinne voidaan siirtää myös alempia luokkia, Mäkelä-Rönnholm sanoo.

Mäkelä-Rönnholm ei ota esityksessään vielä kantaa muutosten aikatauluihin.

– On todennäköistä, että muutoksia voidaan tehdä vasta vuoden 2024 jälleen. Oppilasmääriä ja ennusteita tarkistetaan vuonna 2023.

Someron kaupunginjohtaja Sami Suikkanen pitää Mäkelä-Rönnholmin esitystä hyvänä.

– Tämä malli tehostaa tilojen käyttöä, kun joistakin kiinteistöistä voidaan luopua. Toisaalta näin säilytetään edelleen palveluja myös kylissä, Suikkanen sanoo.

Oppimisympäristöselvitykseen liittyvän laskentamallin mukaan esitetyn vaihtoehdon oppilaskohtaiset kustannukset olisivat vuonna 2035 vajaat 7 800 euroa. Nykyisellä kouluverkolla oppilaskohtainen kustannus on laskelmassa 14 000 euroa. Luvuissa ei ole mukana kuljetuskustannuksia.

– Kuljetuskustannuksia on vaikea arvioida, Mäkelä-Rönnholm huomauttaa.

Mäkelä-Rönnholm ja Suikkanen asettavat tavoitteeksi sen, että Someron kaupunginvaltuusto päättää koululinjauksista talousarviokokouksessaan 20. joulukuuta. Sivistyslautakunnan puheenjohtaja Antti Kotti pitää aikataulua tiukkana. Sivistyslautakunta käsittelee Mäkelä-Rönnholmin esitystä ensi viikon tiistaina.

– Poliittinen keskustelu on vasta alkamassa. Itse toivon, että puolueet löytyvät yhteisen näkemyksen. Nyt on hyvä käydä keskustelua, kun ei ole vielä pakko tehdä mitään, Kotti sanoo.

Kottia mietityttää ehdotetussa vaihtoehdossa se, miten kyläkoulujen vanhemmat suhtautuvat ajatukseen lapsen koulunvaihdosta 3. luokalla.

– Pystymmekö sitouttamaan vanhemmat ja kylät malliin siten, ettei se johda lasten siirtoon toisiin kouluihin, Kotti miettii.

Oppimisympäristöselvitystä ja sen vaihtoehtoja esitellään kuntalaisille 24. marraskuuta kello 18 Kiiruun koulun auditoriossa.

5 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Huoltaja
1 vuosi sitten

Kuka vanhempi haluaa lapsensa kouluun, jossa koulun vaihto olisi edessä kahden vuoden jälkeen. Nyt on selvästi kyseessä kyläkoulujen alasajo, joka naamioidaan kauniimpaan pakettiin. Ja taas vedotaan tulevien vuosien ennusteisiin, jotka kyläkoulujen osalta olleet perinteisesti aina alakanttiin.

Linjamuutosta odotellessa
1 vuosi sitten

En pitänyt yhtään kaupunginjohtajan viimeisimmistä kommenteista tv-uutisissa. Että syntyvyyden varaan ei voisi laskea, vaan tulevaisuus on muuttoliikkeessä. Eläkeläisiäkö muuttoliikkeellä haetaan uusiksi asukkaiksi, ellei perheenperustamisikäisiä aikuisia?

Pysytään faktoissa
1 vuosi sitten

Raha ei kasva puussa, ja Somerollakin on nyt syytä yrittää sopeutua tilanteeseen. Somerolla ovat vielä tämän jälkeenkin asiat vallan mainiosti, koska Pitkäjärvellä ja Oinasjärvellä jatkuisi varhaiskasvatus sekä 1-2 vuosiluokkien opetus.

Oinasjärvelle ja Pitkäjärvelle ei ole tullut eikä ole odotettavissa minkäänlaista ruuhkaa kouluihin. Kyllä ne tulokkaat ovat jääneet 1-2 oppilaaseen per lukuvuosi. Sen sijaan Joensuun kouluun tuli lähes 10 oppilasta lisää tänä syksynä.

En tiedä, mistä nämä nurkkakulmien puolustajat ovat aina löytävinään rynnäköitä nurkkakulmien opinahjoihin.

Uussomerolainen
1 vuosi sitten

Someron väkiluku vähenee vauhdilla, enkä ihmettele. Yhteisöllisyys on vain klisee, jota alkuperäinen somerolaiset julistaa.

En ole missään tavannut yhtä vaikeasti lähestyttäviä ihmisiä kuin täällä. Näkeehän tuon monessakin paikassa, miten täällä arvotetaan ihmisiä, jotka eivät ole syntyperäisiä. FB-kirppikselläkin karsastetaan muiden tavaroita, vaikka olisivat hyviä ja edullisia, ostetaan vaan kavereiden tai muuten määrättyihin sukuun kuuluvien.

Eipä tosin yllätä, mutta tämä ruokkii sitä kuvaa, josta pitäisi päästä jo eroon. Avautukaa vähän, muualta muuttaneetkin ihmiset voi olla kivoja, ei tarvitse olla niin sulkeutunut. Saatatte jopa yllättyä.

Muualta tullut tyytyväinen
1 vuosi sitten

Itselläni on aivan päinvastainen kokemus muualta muuttaneena. Todella helppo on ollut koko perheen sopeutua.

Helppo on ollut myös tutustua muihin, kun tapahtumia ja harrastuksia riittää niin lapsille kuin aikuisille. Ja kaupoissa ja kadulla hymyillään ja katsotaan silmiin ja lenkkipolulla tervehditään.