Täytämme työllä kaiken aikamme

0

VESA TUOMINEN. Aikamme suosii tehokkuutta. Hyväksytty ja onnistunut ihminen nähdään tehokkaana, sosiaalisena ja sovinnaisena. Hän luo uraa, osallistuu, harrastaa ja ottaa kantaa yhteiskunnan asioihin. Merkkipäivinä luotettujen joukko kokoontuu ylistämään hänen aikaansaannoksiaan. Hän on meidän ”Pekka” tai ”Liisa”, josta kaikki pitävät.

Hyvä näin. ”Mutta mitäpä silloin, kun olet jotain vähänkin tämän ulkopuolella”, kysyy psykologi Satu Lähteenkorva. Työssään hän on tavannut hyvin eri tavoin elämään suhtautuvia.

Kuuluin aikanaan yhteen kutsujärjestöön. Ympärilläni oli menestyviä ja aikaansaavia ihmisiä. Monilta heistä sain arvokkaita neuvoja työhöni ja elämääni. Muistan erään päätoimittajan kertomuksen meille. Te olette nuoria ja katsotte jo nyt kalentereitanne, käykö tapaaminen, sopiiko aika.

Päätoimittaja jatkoi, kuinka oli saunaillassa, jossa 50 vuotta täyttänyttä toimitusjohtajaa onniteltiin ja kysyttiin, miltä nyt tuntuu. Johtaja oli todennut, ettei oikein hyvää. Hämmentynyt joukko ympärillä oli hiljaa. Hän jatkoi kertovansa lisää saunan jälkeen takkahuoneessa.

Kun päästiin takan ääreen, mies kertoi, että hän mietti onnitteluja saadessaan, mikä oli totta hänen kohdallaan. Kollegat kehuivat, kilpailijat ylistivät ja lapset puhuivat hyvästä isästä. Toimitusjohtaja pohti, millainen hän oli ollut johtajana. Perheensä ja ystäviensä kohdalla hän mietti, millainen oli ollut ihmisenä puolisona, isänä; kuinka paljon hänellä oli ollut aikaa vaimolleen tai lapsilleen, kun he olivat pieniä, ystävilleen kun he odottivat yhteydenottoa. Mihin kaikki aika oli mennyt?

Tehokkuus tuntuu usein määräävän ihmisarvon. On hyvä, jos pitää työstään. Mutta jos työ on kaiken keskus eikä muuta ole, käy elämä yksipuoliseksi. Pahinta on, kun joutuu jaksamisen kierteeseen. On jaksettava enemmän ja enemmän. Kun ei enää jaksa, saa häviäjän leiman.

Rohkea löytää vaihtoehtoja hypätäkseen pois liian kuluttavasta työrytmistä. Hän toki joutuu kysymysten eteen: mitä teet virkavapaalla tai vuorotteluvapaalla. Samoin työelämän päättyessä eläkkeellä kysytään dramaattisesti, mitä nyt.

Eikö riitä, että on vuorotteluvapaalla, eläkkeellä, virkavapaalla. Pitääkö tehdä jotain? Harvoin kuulee sanottavan, että ”onpa mukavaa, sittenhän sinulla on aikaa”.

Jokaisen on syytä tunnistaa rajansa. On hyvä tuntea oma historiansa ihmisenä. Menneen tunnistaminen auttaa elämään nykyhetkessä ja rakentamaan tulevaisuutta, unelmiakin. Kaikki unelmat eivät toteudu, mutta juuri siksi ne ovat unelmia ja niitä tarvitaan. Jos jotain oikein tahtoo ja toivoo, se voi yllättäen olla totta elämässäsi.

Minulta on kysytty, mitä teet eläkkeelle siirryttyäsi. Vastaan, etten oikein tiedä, kun en tiedä, millaista on olla eläkkeellä. Toisaalta ehkä teen niitä samoja itselleni tärkeitä asioita kuin aikaisemminkin. Kirjoitan, liikun luonnossa, teen moottoripyörämatkoja, hoidan kenties Sulo Karjalaisen karhuja Kuusamossa…

Tiedän jo ennakolta, etten voi pakottaa itseäni mihinkään näistä, koska silloin ne eivät tuota hyvää mieltä. Sen sijaan teen näitä asioita, koska ne tuntuvat hyviltä ja tärkeiltä minulle. Tee sinäkin sitä, mikä tuntuu hyvältä ja tärkeältä!

Kirjoittaja on kirkkoherra

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments