
Somerolaisen kerrostalon entisessä kylmiössä käy iloinen puheensorina. Joulukuusi koristaa nurkkaa ja jouluvalot luovat lämmintä tunnelmaa. Viereisessä huoneessa porisee kahvinkeitin ja itse leivottu kakku odottaa pöydällä.
Vanhan Härkätien kerrostalon asukkaat ovat kokoontuneet yhteen. Näin he ovat tehneet runsaan kolmen vuoden ajan kaksi kertaa viikossa. Juodaan kahvia ja rupatellaan yhdessä, sen jälkeen pelataan korttia.
Kerhotilassa on tällä kertaa kymmenen asukasta. Jokaisen kasvoista hehkuu ilo, kun tulee puhe yhteisistä kokoontumisista.
– Tämä on tuonut elämään niin valtavasti hyvää. Enää ei voisi elämää kuvitella ilman näitä yhteisiä tapaamisia, kuuluu monesta suusta samaan aikaan.

Kaikki alkoi pihakeinussa käydystä keskustelussa, kun Asko Reunamaa ja Reima Kerko alkoivat yhdessä miettiä sitä, että omassa kerrostalossa ei ole mitään toimintaa. Pian oli, sillä Reunamaa laittoi pyörät pyörimään.
Kerrostalon kellarista löytyi tyhjä tila, josta tehtiin kerhohuone. Tila kävi pian pieneksi, joten taloyhtiön hallitus antoi porukalle käyttöön entisen kylmiön. Vuosi sitten Reunamaa laittoi kaverinsa kanssa levyt kylmiön seiniin ja kunnosti tilan, kun taloyhtiö antoi pienen rahasumman. Nyt käytössä on viihtyisä tila, johon porukka mahtuu hyvin.
– Meitä on yleensä paikalla 13–14 henkeä, Reunamaa toteaa.
Reima ja Ulla Kerko ovat perustajajäseninä olleet mukana asukaskerhossa alusta saakka.
– Tämä on oikein mukavaa. Juttua riittää ja asiat pannaan kuntoon, minkä jälkeen pelataan korteilla, Reima Kerko kertoo.
Ulla Kerko pistää paremmaksi ja naurahtaa, että hän pitää tapaamisista vielä enemmän kuin puoliso.
– Olen itse ihan pelihullu. Pelaan kotonakin marjapussia tuntikausia.
Pelirauhan vuoksi pariskunnan pelaamiseen on tehty porukassa yksi sääntö. He eivät istu koskaan vierekkäin.
– Muuten homma saattaa mennä toisen neuvomiseksi, Ulla ja Reima Kerko tunnustavat hymyillen.

Kerkot ovat pariskunta, mutta suuri osa kerrostalon asukkaista asuu yksin. Pirkko Teräväinen, Kerttu Kilpinen, Maila Takila, Maire Ruostela ja Eira Helenius ovat olleet asukkaiden tapaamisissa mukana alusta saakka.
– Näitä tapaamisia oikein odottaa, sillä meillä on todella hauskaa. Paljon naurua ja puhetta. Korttipelit taas ovat mukavaa ajanvietettä, he sanovat.
Kilpinen huomauttaa, että ilman yhteisiä hetkiä elämä olisi paljon yksinäisempää.
– Aika kävisi varmasti pitkäksi. Tämä yhteinen toimintaa antaa niin paljon.
Ennen myös tässä kerrostalossa tilanne oli sama kuin niin monessa muussakin talossa: harva tunsi naapureitaan. Nyt yhteiset tapaamiset ovat tuoneet mukanaan paljon hyvää, sillä moni on löytänyt itselleen myös hyvän ystävän. Näin on käynyt muun muassa Kerttu Kilpiselle ja Maila Takilalle.
– Soittelemme ja käymme toisillamme kylässä, porukan Skib-Bo-korttiporukkaan kuuluvat naiset kertovat.
Maire Ruostela ja Eira Helenius pelaavat toisessa ryhmässä perinteistä maijaa. Myös heistä on tullut yhteisten tapaamisten myötä hyviä ystäviä.
– Ilman tätä kaikkea voisi olla aika yksinäistä, he sanovat silmät kostuen.
Seija Vanhaselle yhteinen toiminta on ollut viime kuukausina tärkeä henkireikä, sillä hän menetti vuosi sitten miehensä.
– Toisten näkeminen on ollut todella iso asia ja auttanut minua eteenpäin. Yksin ollessa alkaa helposti miettiä kaikenlaista. Yhdessäolo muiden talon asukkaiden kanssa on äärettömän mukavaa, hän huomauttaa kaataessaan kahvia mukeihin.
Juha Muhilainen tuli yhteisiin tapaamisin mukaan toissa syksynä.
– Olen 20 vuotta muita nuorempi, mutta se ei haittaa yhtään. Enää en voisi olla näistä tapaamisista poissa, toisia on niin mukava nähdä, hän sanoo.

Asko Reunamaa on kaiken yhteisen toiminnan moottori. Reunamaa on kuitenkin myös itse enemmän saajapuolella.
– Ennen ei ollut oikein mitään tekemistä, mutta nyt on. Täällä saa myös puhua räpättää niin paljon kuin haluaa. Olemme nykyään tekemisissä muiden asukkaiden kanssa paljon muutenkin.
Kahvit on juotu, joten on aika laittaa korttipelit pystyyn.
– Yleensä 3–4 tunnin jälkeen lähdetään kotiin. Joskus Skip-Bo on kestänyt viisikin tuntia, kun olemme oikein innostuneet, Reunamaa kertoo.
Kerrostalon asukkaiden yhteiselo ei rajoitu vain viikkotapaamisiin. Ystävänpäivät ja uudenvuodet juhlitaan yhdessä ja kesällä tehdään saunaretkiä. Kesällä heidät voi nähdä myös kerrostalon pihalla pelaamassa mölkkyä tai maijaa nurmikolla.
– Suosittelemme yhteisiä hetkiä kaikille muillekin kerrostaloille varsinkin, jos siellä on paljon yksin asuvia. Yhdessäolo tekee elämästä niin paljon parempaa, lähettää porukka yhdessä terveisiä.