Jokainen toive löysi täyttäjän – Joulu Salon lapsille -keräys tuotti tänä vuonna 564 lahjaa

0
Koordinaattorit Sirpa Stenström (vas.) ja Miia Päiviö MLL:n Varsinais-Suomen piiristä iloitsevat, että Joulu Salon lapsille -keräys tuotti jälleen niin runsaan lahjasadon. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Jo perinteeksi muodostunut Joulu Salon lapsille -keräys tuotti tänä vuonna 564 lahjaa, joilla tuodaan jouluiloa vähävaraisille lapsiperheille.

– Kaikkien toiveet on pystytty toteuttamaan. Toiveita tuli 564, ja lahjoja on saman verran, sanoo vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Sirpa Stenström Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiristä.

Pakettien jakaminen aloitettiin Salon kaupungintalolla keskiviikkona. Jakamista jatketaan vielä torstaina klo 13–17.30 ja perjantaina klo 8–13.

Joulu Salon lapsille -lahjakeräyksessä vähävaraisten perheiden huoltajat saivat esittää alle 50 euron arvoisia joululahjatoiveita. Marraskuun aikana vapaaehtoiset lahjoittajat toteuttivat saapuneita toiveita ja toimittivat lahjat kaupungille. Itsenäisyyspäivänä Salon Vilpas paketoi lahjat, ja tällä viikolla alkoi niiden jakelu.

Lahjatoiveiden joukossa oli monenlaista: oli autorataa, potkulautaa, talvihaalaria, merenneito-barbia ja puhuvaa koiraa. 10–17-vuotiaille lapsille sai toivoa lahjan sijasta myös lahjakorttia erikoisliikkeeseen.

Toiveiden perusteella kaupunki teki nimettömiä lahjatoivekortteja, joita lahjoittajat saivat noutaa toteutettavakseen. Kortissa oli lahjatoiveen lisäksi kerrottu lahjan saajan ikä ja sukupuoli. Toiveita toteuttivat niin yksityiset ihmiset, yritykset kuin yhdistyksetkin.

Keskiviikkona jakopisteessä työskentelivät MLL:n Varsinais-Suomen piirin työntekijät ja torstaina vuorossa ovat Salon seurakunnan diakoniatyöntekijät. Perjantaina lahjoja jakaa Salon kaupungin varhaisen perhetyön väki.

– Paketteja jakaessa näkee sen ilon, jonka nämä lahjat ihmisille tuottavat, toteaa perhekeskustoiminnan koordinaattori Miia Päiviö MLL:n Varsinais-Suomen piiristä.

Joulu Salon lapsille -lahjakeräys toteutettiin nyt jo yhdeksännen kerran. Tänä vuonna keräyksen järjestivät Salon seurakunnan diakoniatyö, Salon Vilpas koripallo ry, MLL:n Varsinais-Suomen piiri, Perniönseudun Lehti, Salonjokilaakso ja Salon kaupunki.