Jouluna sattuu ja tapahtuu – lue SSS:n lukijoiden huvittavia joulumuistoja

0
Salon Seudun Sanomat pyysi joulun alla lukijoitaan kertomaan huvittavia joulumuistojaan. Piirroskuvitus: SSS-arkisto/Hanna Laurikko

Risteilypukki yllätti

Vuosia sitten poikamme Ville sai mahdollisuuden tienata opiskelurahoja toimimalla joulupukkina risteilylaivalla. Poika valmistautui vastuulliseen tehtävään huolellisesti muistikirjoin ja puheharjoituksin. Homma ei ollutkaan yhden illan juttu, vaan hän saisi joulupukkina seilata merellä lähes koko joulukuun ilahduttamassa risteilymatkustajia.

Pukin varusteet olivat todella lämpimät ja hienot – jos oikea joulupukki olisi hänet tavannut, niin olisi varmaan luullut varapukkia kaksoisolennokseen.

No, pukin tietämättä Villen murrosikäiset serkut Pohjois-Savosta olivat matkanneet jouluiselle risteilylle. Laivan käytävällä pukki tunnisti tutut serkukset. Pukki riemastui ja sanoi pojille:

– No mitäs ne Henri ja Aleksi toivoo joulupukilta joululahjaksi? Mitäs sinne Savvoon kuuluu? Onkos oltu kilttejä lapsia?

Poikien ja vanhempien suut oli loksahtaneet auki, ja oli seurannut pitkä hiljaisuus. Miten on mahdollista, että joulupukki tiesi heidän nimensä ja sen, että he olivat tulleet kaukaa Savon perukoilta risteilemään?

Hämmästys oli melkoinen. Sitä tarina ei kerro, selvisikö serkuille pukin salaisuus.

Tarinatonttu

 

Salaperäinen piparivaras

Olen syntynyt marraskuun lopulla, ja lapsuudessa äiti leipoi joulupiparit aina syntymäpäiväni aikaan. Niistä sai heti pienet maistiaiset, ja loput laitettiin viileään varastohuoneeseen odottamaan koristelua ja joulua.

Mutta eräänä jouluna varastossa odotti järkytys. Muistan, kun sain äidiltä luvan mennä hakemaan piparit, mutta mitä minä löysin? Laatikon, jonka pohjalla oli viisi piparkakkua. Voi sitä itkua, joka siitä tuli. Joulu tuntui olevan kerta kaikkiaan pilalla.

– Koristellaan ne viisi oikein kauniiksi, äiti yritti lohduttaa minua.

Syykin piparien katoamiseen selvisi. Isoveljeni oli käynyt kaikessa hiljaisuudessa pitkin joulunalusaikaa syömässä ne suihinsa. Täytyy myöntää, että hän oli tehnyt sen taitavasti – kukaan ei ollut huomannut mitään.

Peppi77

 

Puuttuva säkki

Säkkien kokoa en muista, mutta lapsuuteni jouluna 1970-luvun alussa, pukilla oli ollut niitä kaksi.

Seuraavana jouluna pukki tuli taas ja minä syöksyin saman tien rappukäytävään, koska pukilla oli tällä kertaa vain yksi säkki.

Oliko se toinen kenties pudonnut reestä. En saanut koskaan tietää.

Tintti69

 

Puolentusinaa ketteriä joulupukkeja

Tämä tapahtui eräänä 1950-luvun ensimmäisistä jouluaatoista Hyvinkäällä.

Aina meille joulupukki aattona ilmestyi. Meidän lasten tultua jo kouluikään isä lopetti tuon leikin. Sittemmin naamion takana pelehti joku aikuinen sukulainen.

Eräs joulu on jäänyt erityisesti mieleen. Ateria oli jo juhlavasti nautittu, kun ulko-ovelta kuului kovia koputuksia ja tömistyksiä. Isä meni avaamaan oven, ja yllätys oli kaikille melkoinen. Sisään ei suinkaan kömpinyt odotettu joulupukki, vaan heitä tulvahti melkoinen liuta punaisine myssyineen, nurin käännettyine turkkeineen ja huopatossut jaloissaan.

Iloisella mielellä tuntuivat olleen, ja jotakin laulua siinä tanssaillessaan koettivat hyristä. Mitään lahjasäkkiä ei yhdelläkään ollut. He eivät myöskään vaikuttaneet lainkaan ikivanhoilta, vaan nuorekkaan ketteriltä. Nämä pukit tuntuivat yrittävän tehdä vaikutusta varsinkin teini-ikäiseen isosiskooni.

Myöhemmin ilmeni, että nuorekkaat pukit olivat siskoni luokkatovereita. Heidän ihastuksensa kohde oli koulussa varsin suosittu, etenkin urheilu- ja pallopeleissä kunnostautunut tyttö.

Pikkuveli

 

Joulupukki jumissa

Oli aattoilta, ja odotimme lasten kanssa joulupukin tuloa. Lapset tietysti malttamattomana. Silloin oli myös jo talvi alkanut ja lunta maassa ihan kunnolla, myös pakkasta. Sitten ulko-ovelta kuului koputuksia.

Minä, äiti, hyppäsin vaistomaisesti seisomaan ja ryntäsin eteiseen ja ulko-ovelle lapset perässäni. Avasin oven, ja joulupukki seisoi oven takana.

Tehtävänsä tasalla ollut joulupukki ei tilanteesta häkeltynyt, vaan kysyi, jos talosta löytyisi miesväkeä auttamaan, kun hän jäi kiinni kuormansa kanssa tuonne mäelle.

Isä lähti ulos ”kuormaa vetämään”, ja minä lasten kanssa olohuoneeseen odottamaan joulupukin oikeaa tulemista. Loppu hyvin – kaikki hyvin! Ja jälkeenpäin monesti naurettu tapaus.

Yksi mamma 75

 

Ikimuistoinen joululahja

Olin 1960-luvun alussa pieni koululainen. Lapsuuteni koti sijaitsi kuopiolaisessa maalaismaisemassa, ja kouluni oli pieni kyläkoulu.

Koulussa meillä oli paikallisen pankin säästökerho. Pankkitäti kävi koulussa aina meitä tapaamassa. Hänellä oli säästövihko, johon saimme eläintarran. Minä keräsin lintutarroja. Eli annettiin pankkitädille pienet säästöt, ja sitä vastaava tarra saatiin omaan säästövihkoon. Minä keräsin käpyjä metsässä, ja niistä saatuja tuloja, jotka pappa minulle antoi, laitoin pankkiin säästöön.

Sitten joulun alla pankkitäti oli sopinut, että me koululaiset saimme tunnin vapaata ja kävimme koulun lähellä olevassa kaupassa ostamassa pienet lahjat joko kotiväelle tai ystävälle.

Minä ostin mammalle kauniin käsin tehdyn kynttilän. Se muistutti lumpeen kukkasta, oli valkoinen ja vihreä. Papalle ostin maailman kauneimman kamman. Tavaravalikoimaa oli siihen aikaan vähän, joten niistä piti valita sopivat lahjat.

Kun jouluaatto koitti ja pukki jakoi lahjat, tulikin vähän omituinen tilanne, kun en ollut muistanut tai ymmärtänyt, ettei pappa käytä kampaa ollenkaan. Hän oli täysin kalju. Minä selitin parhain tavoin, että se on tarpeellinen sitten, kun papalle kasvaa hiukset.

No niitä ei kasvanut. Pappa kuitenkin halusi teettää itselleen myöhemmin peruukin, ja sitten kampa tuli tarpeeseen. Kampa oli hänelle rakas joululahja.

Joulutonttu 1960-luvulta

 

Ei sittenkään niin pieni paketti

Sain ex-mieheltäni lukuisia joululahjoja. Yksi paketeista oli pieni ja littana, joten en odottanut suuria. Sieltä paljastuivat fillarinavaimet!

Hybridipyörä löytyi autotallista, ja pitihän sitä päästä heti aattoiltana kokeilemaan. Piha oli jäinen, ja kaaduin saman tien. Sen pahempaa ei tapahtunut, mutta takalokasuoja vääntyi.

Kevään tullen joululahja pääsi kovempaan käyttöön. Helkama kulkee hyvin vielä 20 vuoden jälkeenkin – lokasuoja yhä vinossa.

Satoja kilsoja poljettu

 

Muistojen helminauha

Yhtenä päivänä siivotessani, tipahti kaapin hyllyltä lattialle punainen puuhelmi. Muistot toivat mieleeni lapsuuden, jolloin olin alle kouluikäinen.

Joulukirkkoon mentiin hevoskyydillä. Joulukirkko alkoi aamukuudelta. Isä valjasti jo aamuviideltä hevosen reen eteen. Eikä se ollut mikään kirkkoreki, vaan puureki, jolla muun muassa vietiin maitokannuja meijeriin. Heiniä laitettiin reen pohjalle pehmikkeeksi ja hevoselle evääksi. Minut ja veljeni oli herätetty aikaisin.

Oli kivaa päästä lämpimien vällyjen alle. Tähtitaivas loisti aivan kun olisi tuhansia kynttilöitä täynnä, ja lumi hohti valkoisena aamun pimeyteen.

Kirkkoa lämmittivät puukamiinat, ja niiden lähelle jokainen halusi. Kirkko oli täynnä kirkkokansaa. Erään penkin päästä löytyi meille paikat. Hipelöin koko ajan joulupukilta saamaani punaista helminauhaa. Ja sitten se tapahtui: ohut lanka katkesi ja helmiä alkoi tippua lattialle.

Siihen aikaan kirkossa lasten piti olla hiljaa, ja minä häpesin sitä meteliä, minkä puuhelmet lattiaan pudotessaan aiheuttivat. Ja tietenkin minä sukelsin niiden perään penkkien alle. Sitä en muista, löysinkö kaikkia.

Muistan kirkossa palavat talikynttilät ja juhlan tunnun. Papin saarnaa tuskin kuuntelin, odotin vain sen loppumista. Seuraavana vuonna isä vei meidät ylös lehterille istumaan, ilmeisesti varmuuden vuoksi.

Teresa

  • Lue lisää aiheesta
  • Joulu