Ulkona räiskyvät raketit aiheuttavat uutenavuotena monille kotieläimille suurta kärsimystä. Niin koirat ja kissat kuin lehmät ja lampaatkin reagoivat voimakkaasti ilotulitteiden aiheuttamaan paukkeeseen. Osalle lemmikeistä joudutaan antamaan rauhoittavia lääkkeitä, jotta ne selviävät rakettimelun laukaisemasta stressistä.
Virallisesti raketteja saa ampua vain uudenvuodenaattona kello 18–02. Aikaikkunasta on syytä pitää kiinni.
– Siten eläintenomistajatkin tietävät, milloin kannattaa pysyä sisällä lemmikkien kanssa, Turun Eläinsuojeluyhdistyksen toiminnanjohtaja Britt-Marie Juup sanoo tiedotteessa.
Vaikka lemmikit eivät vaikuttaisikaan pelkäävän ilotulitteita, niitä ei lähtökohtaisesti tulisi ottaa mukaan sellaisiin paikkoihin, joissa raketteja ammutaan. Koiran kanssa kannattaakin ulkoilla jo hyvissä ajoin ennen iltakuutta. Lenkillä voi varmuuden vuoksi käyttää sekä kaulapantaa että valjaita.
Kotona ollessa on tärkeää elää mahdollisimman normaalisti.
– Koiralle kannattaa varata turvallinen tila, jossa se voi olla rauhassa. Tilanteessa voi auttaa kotoinen taustahäly, kuten televisio tai musiikki, ja ikkunoiden peittäminen verhoilla. Koiralle voi antaa jonkin herkun, mutta pelokas koira ei välttämättä halua syödä mitään, Suomen Kennelliiton osastopäällikkö Iiris Harju muistuttaa tiedotteessa.
Kotioloissa on hyvä tarkkailla, ettei koira pääse pelästyessään karkaamaan esimerkiksi raollaan olevasta ovesta.
– Koirankarvoja kannattaa ottaa talteen muovipussiin. Niille on käyttöä, jos koira pääsee karkaamaan ja paikalle tarvitaan etsijäkoirapartio, Juup sanoo.
Lemmikin karatessa apua saa karanneita eläimiä etsivistä järjestöistä, kuten Etsijäkoiraliitosta ja Suomen etsijäkoirat ry:stä.
Katoamisilmoitusta kannattaa jakaa mahdollisimman laajasti, ja varsinkin sosiaalisessa mediassa viesti leviää nopeasti.
Hyvät neuvot, mutta Valhojalla paukkui jo tiistaina. Toivottavasti hiljaiset ja komeat ilotulitteet yleistyvät pian. Ilmaan posautetuilla rahoilla voisi tehdä jotain järkevääkin.