Komentajamerkillä palkittu Leino Groupin Liisa Leino: Tulta päin!

0
- Uskon, että tekemällä hyvää työtä ja vaikuttamalla monella rintamalla on merkitystä, toimitusjohtaja Liisa Leino sanoo. Runsas vuosi sitten hän esitteli uuden tuotantolinjan rakentamista. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Leino Groupin toimitusjohtaja, salolainen teollisuusneuvos Liisa Leino saa itsenäisyyspäivänä Suomen Leijonan komentajamerkin. Tasavallan Presidentin myöntämä korkea-arvoinen kunniamerkki annetaan poikkeuksellisista ansioista.

– Hieno tunnustus, jota arvostan kovasti. Se on Suomen Presidentin antama ja arvokas sellaisenaan.

Leinon mielestä kunniamerkki vetää upeasti yhteen hänen laaja-alaista toimintaansa elinkeinoelämässä.

– Tämä on tunnustus omasta ammattitaidosta, työstä elinkeinoelämässä, maanpuolustuksessa sekä muun muassa Teknologiateollisuuden ja Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksissa.

Vuodesta 2011 perinteikkään sukuyhtiön toimitusjohtajana ollut Leino sanoo arjessa saavansa parasta kiitosta tekemällä työtä, josta näkee tuloksia. Onnistumisessa hän korostaa koko joukkueen merkitystä.

– Varmasti huomiomme tämän yhtiössä. Vähintään komentajakahvien paikka!

Leinon mielestä arvostuksen työpaikalla pitäisi olla jatkuvaa, selkäytimestä tulevaa.

– Kaikki työ on tärkeää. Joukkueessa jokainen pelaa omaa paikkaansa ja auttaa toisiaan.

Valimotoimintaan keskittyneessä, noin sadan työntekijän yhtiössä viimeiset kaksi vuotta ovat olleet koronapandemian takia tiukkoja. Valuratkaisuja eri teollisuuden aloille toimittavan yrityksen päämarkkina-alue on Pohjois-Euroopassa, mutta toimituksia on ympäri maailman.

– Edessä on sumua ja epävarmuutta. Tämä vaatii tilanneherkkyyttä ja erilaisten skenaarioiden tekemistä. Tärkeintä on, että työt jatkuvat ja keskitytään oleelliseen.

Koronapandemian kanssa eläminen on opettanut paljon. Leino ei hätkähdä uusia pandemioita, vaan luottaa tekemiseen varotoimenpiteet huomioiden.

– Kun käydään asioihin käsiksi ja mennään valmistautuneena tulta päin, ollaan oikealla tiellä.

Leino-yhtiöiden juuret ovat puusepänverstaassa, myöhemmin Leinovalussa, jonka perustivat hänen isoisänsä isä J.V. Rekola ja isosetänsä Juho Leino. Liisa Leino seurasi yhtiössä omaa isäänsä Heikki Leinoa.

– Uskon, että tekemällä hyvää työtä ja vaikuttamalla monella rintamalla on merkitystä. Tämän olen oppinut lapsesta asti verenperintönä. Kaiken hyvän pohja on suunnitelmallisuus ja riittävä ennakointi. Pitää nähdä kokonaisuus, eikä tarttua liian pieniin asioihin.

Ensi vuonna tulee täyteen 20 vuotta siitä, kun hän aloitti Leino-yhtiöissä. Tätä edelsi vuosien työskentely ulkomailla eri yhtiöiden palveluksessa.

Oman esimerkkinsä rohkaisemana Leino soisi, että hyvää suomalaista osaamista kotiutettaisiin kansainvälisistä yhtiöistä kotimaisiin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin. Isossa kansainvälisessä yrityksessä nuori osaaja saattaa olla pikkutekijä, jolle Suomessa voisi aueta aivan toisenlaiset vaikutus- ja etenemismahdollisuudet.

– Pk-yrityksessä mitä tekee, näkyy ja vaikuttaa heti. Vaatii kontaktointia, että saadaan ihmiset innostumaan tulemaan takaisin, hän rohkaisee.

Salon seudun kunniamerkit

Suomen Leijonan komentajamerkki:

Leino, Liisa Kristiina, teollisuusneuvos, Salo.

Suomen Leijonan I luokan ritarimerkki:

Ellä, Kaisa Elina, avoterveydenhuollon ylilääkäri, Salo, Pohjonen, Ville Sakari, päätoimittaja, Salo.

Suomen Valkoisen Ruusun ritarimerkki:

Katila, Minna Irmeli, henkilöstöjohtaja, Salo.

Suomen Leijonan ritarimerkki:

Marttila, Mika Juhani, toimitusjohtaja, Paimio, Salminen, Harri Juhani, johtaja, Salo, Söderlund, Asta Christina, henkilöstöjohtaja, Salo, Vuontela, Kyösti Sakari, opetusneuvos, Paimio.

Suomen Valkoisen Ruusun ansioristi:

Järvelä, Teija Kaarina, viestintäpäällikkö, Salo, Salomäenpää, Olli Jaakko, kanttori, Somero.

Suomen Leijonan ansioristi:

Alastalo, Heikki Juhani, maatalousyrittäjä, Paimio, Johansson, Jaana Kyllikki, hotellinjohtaja, Salo, Laakso, Raimo Kalevi, palomestari, Kemiönsaari

Liimatainen, Anne Kaarina, työsuojelupäällikkö, Salo, Leppäkoski, Olli Juhani, työmaapäällikkö, Suomusjärvi, Mäki, Simo Yrjänä, maatalousyrittäjä, Salo, Nurmi, Kirsi Anneli, talouspäällikkö, Salo, Parviainen, Pirjo Irmeli, johtava hoitaja, Salo, Virtanen, Kimmo Holger, toimistopäällikkö, Salo.

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali kultaristein:

Ahlqvist, Riitta Elise, osastonhoitaja, Salo, Friman, Rune Rolf, yrittäjä, Kemiönsaari, Haavisto, Merja Orvokki, lomitusasiamies, agrologi, Koski, Jätinvuori, Marita Anneli, nuorisotyöaineiden opettaja, Paimio, Kaarto, Seppo Juhani, kelikeskuspäällikkö, Salo, Karlsson, Kristina Charlotta, sairaanhoitaja, Paimio, Laitinen, Pertti Seppo Einari, johtava työnohjaaja, Paimio, Lempiäinen, Hanna Elina, myyntipäällikkö, Paimio, Nummila, Juha Mikael, johtava asiantuntija, Marttila, Oksanen, Anu Marjatta, päiväkodinjohtaja, Salo, Wikström, Taina Mariella, rikosylikonstaapeli, Perniö, Virtanen, Niko Hermanni, rikosylikonstaapeli, Sauvo.

Suomen Valkoisen Ruusun I luokan mitali:

Hatakka, Satu Susanna, työnjohtaja, Salo, Nieminen, Sami Kalervo, vanhempi rikoskonstaapeli, Paimio, Rehn, Bodil Juliana, asiakasneuvoja, Kemiönsaari, Tuomela, Asta Ilona, palveluesimies, Salo.

Suomen Valkoisen Ruusun mitali:

Lehto, Anja Maarit Sinikka, liikennemyymälätyöntekijä, Somero, Manninen, Kirsi Marita, pakkaaja-asentajaoperaattori, Salo.