
Salolainen Konepaja Litzen Oy on Salon yrittäjien valitsema vuoden yritys.
Yli 30 vuotta toiminut Konepaja Litzen on alumiinin ja muovin työstämiseen erikoistunut konepaja Salon Halikossa. Yritys tarjoaa koneistuspalveluita muun muassa elektroniikka-, ajoneuvo- ja veneteollisuuden tarpeisiin.
Yrityksessä on tehty sukupolvenvaihdos, ja ohjaksissa on nykyään toisen sukupolven yrittäjä Aleksi Litzen . Yrityksen on perustanut hänen isänsä Kari Litzen .
– Tunnustus tuntuu mukavalta. Olemme Salon yrittäjienkin mielestä tehneet asioita oikein, yrityksen johtoon vuonna 2014 siirtynyt toimitusjohtaja Aleksi Litzen sanoo.
Litzen tuntee perheyrityksen ja alan hyvin.
– En ole ollut muualla töissä. Toki koulut, ammattikorkeaa myöten, olen käynyt välissä, Litzen sanoo.
Yritys on panostanut viime vuosina voimakkaasti konekannan uusimiseen. Uudenaikaisen konekannan lisäksi yrityksen vahvuuksiin kuuluu osaava henkilökunta.
Yrityksen toiminta on taloudellisesti kannattavaa ja se työllistää toistakymmentä henkilöä. Nykyisiin, 1800 m² tuotantotiloihin yritys siirtyi vuonna 2008.
Salon Yrittäjät ry vietti lauantaina 90-vuotisjuhlaa ja julkisti samalla Vuoden Yritys -palkinnon saajan.