Yön aikana kaatunut Salon torin joulukuusi on jälleen pystyssä

7
Joulukuusi on jälleen pystyssä torilla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Sunnuntain ja maanantain välisenä yönä kovia kokenut Salon torin joulukuusi seisoo jälleen vakaasti omalla paikallaan. Kuusi saatiin jaloilleen maanantaina kello 11.30, kertoo Kuljetusliike M. Purtsi Oy:n yrittäjä Mikko Purtsi.

– Kyseessä oli 2-3 tunnin työ. Kuusta on lyhennetty metrillä. Toivottavasti se pysyy nyt pystyssä. Kuusen heikko kohta on siinä, että isoja oksia on maanrajassa, Purtsi sanoo.

Purtsi kertoo myös, että kaatumisen vuoksi lamppuja meni rikki kuusesta kymmenkunta. Rikkinäiset lamput vaihdettiin uusiin.

Kuusen tarkasta kaatumisajasta ei ole varmuutta.

– Kuulin asiasta seitsemältä aamulla, Purtsi sanoo.

Salon torin joulukuusi oli aamulla kaatuneena maassa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Oletettavaa on, että kuusi kaatui tuulen vaikutuksesta. Torin kuusi on kellahtanut myös aikaisemmin. Vuoden 2011 joulukuussa kuusi kaatui kaksi kertaa noin viikon sisään myrskytuulten vuoksi. Myös tapaninpäivänä 2007 torin kuusi on kaatunut.

– Aiemmin torilla on ollut pihtakuusi. Nyt kyseessä on metsäkuusi, joka on aika paljon vahvempi ja ihan terve. Näköjään sekin voi sitten kaatua, Purtsi hämmästeli.

Torin tämänvuotinen kuusi pystytettiin alun perin 25. marraskuuta. Kuusi tuli Sirkkulasta, ja se oli 12-metrinen. Salon torille pystytetään joka vuosi 12-13-metrinen joulukuusi.

Juttu päivitetty kauttaaltaan kello 12.35.

7 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Sampo
6 kuukautta sitten

Vahvaa symboliikkaa.

Nurin taas
6 kuukautta sitten

Kuusi on ollut koko ajan vinossa, ja se edesauttaa sen kaatumista. Kuusen pystyttäminen kunnon kiinnityksillä pitäisi kuusen pystyssä rivakammassakin tuulessa

Ei tehdä numeroa
6 kuukautta sitten

Nostetaan pystyyn ja jatketaan joulun odottamista. Ei tarvitse tehdä tästäkin numeroa.

Tavis torilta
6 kuukautta sitten

Oliko torilla niin kova tuulenpuuska, että kuusi kaatui? Vai olikohan joku tai jotkut siellä sovittamassa tapahtumaa. Lamppujakin varmaan rikkoontuu. Nyt voisi laittaa lamppuja samalla lisää.

Make
6 kuukautta sitten
Reply to  Tavis torilta

Aika kova tuuli oli alkuyöstä.

Petroškoij
6 kuukautta sitten
Reply to  Tavis torilta

Ei saa enää hehkulamppuja mistään.

Vielä ehtii
6 kuukautta sitten

Gävlessä poltetaan olkipukki, meillä kaadetaan kuusi.