
Hoitoalan koulutus vakiinnuttaa paikkaansa Somerolla. Puolitoista vuotta sitten Salon seudun ammattiopisto käynnisti Somerolla lähihoitajakoulutuksen, jossa ammattitutkinnon voi ensi kertaa suorittaa kokonaan Somerolla. Viime syksynä aloitti uusi lähihoitajiksi opiskeleva ryhmä. Ammattiopiston hoitoalan vastuuopettaja Mirva Aaltonen kertoo, että seuraava ryhmä otetaan sisään tulevana syksynä.
– Hoitoalan Someron koulutukselle ei näy tällä hetkellä loppua, jos vain hakijoita riittää. Hienoa, että koulutus on saatu näin hyvin vauhtiin, Aaltonen toteaa.
Ensimmäiset Someron koulutuksesta tulevat lähihoitajat valmistuvat vuoden 2023 keväällä.
Kahden lähihoitajaryhmän lisäksi menossa on parhaillaan viime keväänä alkanut vuoden mittainen hoiva-avustajakoulutus. Viime vuonna Somerolla käynnistynyt puhdistusalan koulutus on loppusuoralla.
Someron koulutusrintamalla ollaan nyt ottamassa uusi askel, sillä alkamassa on metallialan koulutus. Koulutuksen toteuttavat yhteistyössä Salon seudun ammattiopisto, Someron kaupunki ja somerolaiset metallialan yritykset.
Someron kaupungin kehittämisasiantuntija Antti Leino on todella tyytyväinen, että metallialan koulutus saadaan nyt käyntiin.
– Tätä on suunniteltu jo jonkin aikaa, mutta korona viivästytti aloitusta. Toivottavasti uusi korona-aalto ei nyt estä aloitusta, Leino huomauttaa.
Tuleva metallikoulutus on työvoimapoliittista koulutusta, joka on tarkoitettu työttömille tai työttömyysuhan alla oleville. Pääosa koulutuksesta tapahtuu yrityksissä.
– Koulutuksen kesto ja sisältö muodostuvat opiskelijan ja yrityksen tarpeista. Päämääränä ei ole tutkinto, vaan ammattitaidon kasvattaminen, mutta ammattitutkinnon suorittaminen ei ole poissuljettu, Leino sanoo.
Koulutushankkeessa on mukana kuusi somerolaista yritystä. Yksi niistä on Metallityö Kanerva Oy. Yrittäjä Olli Kanerva toivoo, että paikallisen koulutuksen kautta metallialalle löytyy uusia tekijöitä.
– Oma tilanteemme onneksi parani vähän aikaa sitten, sillä onnistuimme löytämään uuden työntekijän. Olemme pieni 3–4 työntekijän yritys, joten meille tilanne on ehkä vähän helpompi, mutta tekijöistä on alalla selvä pula, Kanerva sanoo.
Kanerva povaa alan työntekijäpulan jatkossa vain pahenevan.
– Sen takia tällaiset uudet aloitukset ovat tervetulleita.

Antti Leino on tyytyväinen ja yllättynyt hoiva-alan koulutuksen Somerolla saamasta vauhdista.
– Hoitoalan koulutuksen suosio ja laajentuminen on ylittänyt kaikki odotukset. Metallialalle ei varmasti ole samanlaista hakijamäärää, mutta toivottavasti pää saadaan silläkin puolella auki.
Hakuaika metallialan koulutukseen jatkuu 7. helmikuuta saakka.
Somerolla tarjottavaa koulutusta on tarkoitus edelleen laajentaa. Parhaillaan selvitetään rakennusalalla toimivien yritysten työvoimatarvetta. Leino kertoo, että Someron kaupungin tavoitteena on kehittää ja lisätä yhteistyötä myös ammattikorkeakoulun kanssa.
Salon seudun ammattiopisto aloitti paikallisen ammattikoulutuksen viime keväänä myös Paimiossa, jossa käynnistettiin hoiva- ja puhdistusalan koulutus. Viime syksynä Paimiossa käynnistyi metallialan koulutus.