Kommentti: Ääniä, joiden ei pitäisi kuulua katsomoon asti

0
Kun yleisöä ei ole, pelaajista paljastuu mielenkiintoisia asioita. Kuten se, että Vilppaan Jeremiah Wood ähkäiseen jokaisen heiton jälkeen. (Kuva: SSS/Minna Määttänen)

”Fobbs! Come here!”

Vilppaan päävalmentajan Sami Toiviaisen huuto raikaa sekundaräpin yli tyhjässä Salohallissa. Edellisessä puolustuksessa nukahtanut Brian Fobbs hölkkää Toiviaisen luo kuuntelemaan välitöntä palautetta.

Seuraavaksi on Juho Nenosen aika kuulla kunniansa. Vaihtopenkille istuva Nenonen manaa kommunikaatiovirhettä ja vierittää syyn myös joukkuekavereiden niskaan. Toiviainen luo Nenoseen katsekontaktin ja nyökkää ymmärtäväisesti.

Avauspuoliaika päättyy Katajan Chris McKnightin vapaaseen kolmen pisteen heittoon.

– Kenen mies se oli, Toiviainen kysyy.

– Mä olin auttamassa tosta, Riku Laine vakuuttaa syyttömyyttään voimasanojen säestämänä.

Toisella puolikkaalla Katajan kirjoitusvirheansa Rahlir HollisJefferson saa neljännen virheensä ja esittää vaihtopenkillä kovaan ääneen väitteen tuomarikolmikon äitien ammateista.

– Haluatko olla siinä koko ottelun, erotuomari Ari Mikkola kysyy yhden teknisen virheen jo purnanneelta Katajan päävalmentajalta Petri Virtaselta.

– Haluan, haluan, Virtanen toistaa ja pakittaa nöyränä takaisin penkille.

Nämä olivat kiehtovia ja paikoin hassujakin esimerkkejä siitä, miten lähelle ottelutapahtuma tulee, kun Salohallin ovet on taas suljettu yleisöltä, ja valmentajien sekä pelaajien äänet kantavat katsomoon asti.

Itse tilanteessa ei ole silti mitään hassua tai kiehtovaa. Jos yleisöä ei pian päästetä halliin, niin sekundaräppi, manaukset, kiroilut ja kujeilut hiljenevät kokonaan.

Pallokaan ei siinä tapauksessa pompi.