Korona rokottaa luottamusta

0

LOTTA VUORIO. Vietin loppuvuodesta reilun kuukauden tutkijavaihdossa Kööpenhaminassa. Lähes kaksi vuotta koronan vuoksi panttaamani matka-apuraha oli laitettava takarajan umpeutuessa käytäntöön.

Ajoitus lähtöön tuntui alkusyksystä sopivalta, mutta päädyin lopulta palaamaan matkalta virusmyrskyn silmästä matkustusrajoituksien jälleen tiukentuessa. Viimeiset päivät ennen paluumatkaa ja itse matka takaisin kotiin jättivät vahvan muiston.

Rehellisesti sanoen en hahmottanut Kööpenhaminan arkea eläessäni pahenevaa koronatilannetta juuri mitenkään.

Koko vierailuni ajan koronapassi oli käytössä niin yliopistolla, museoissa kuin ravintoloissa. Pyörällä kulkiessa julkiselta liikenteeltä välttyi helposti, ja maskit tulivat suositeltuun käyttöön vasta joulukuussa.

Vasta joulua edeltävällä viikolla huomasin perheenjäsenten huolestuneesta äänensävystä, että nyt olisi hyvä aika tulla kotiin. Lentokentällä odotti Tanskasta palaaville koronatesti. En tuonut positiivisia tuliaisia mukanani.

Vaikka tutkijavaihto sujui erinomaisesti ja hämmentävän normaalisti, paluu nosti esiin painavan huolen.

Lentokone Helsinkiin oli täpöten täynnä, ja huomasin tarkkailevani muita ihmisiä kulmieni alta. Mieleni täyttyi epämiellyttävästä epäilystä. Voiko olla mahdollista, että kenelläkään koneessa olevalla ei olisi koronaa?

Koneen etuosaan askelsi mies, joka aivasti viisi kertaa perätysten portilla. Viereisellä rivillä istui muutaman vuoden vanha tyttölapsi, joka yski ja tahtoi äitinsä syliin. Onneksi omalla rivilläni istuva mies nukkui koko lennon – näin hän ei ottanut lentoemännän tarjoamaa juotavaa ja siten nostanut maskia pois naamaltaan.

Lento myöhästyi puolella tunnilla. Puoli tuntia lisää aikaa saada tartunta.

Korona-aika on tehnyt tuntemattomista ihmisistä vielä tuntemattomampia. Ennakkoluulot muita ihmisiä kohtaan korostuvat tahattomasti, ja inhimilliset kontaktit tuntuvat epäinhimillisiltä.

Tässä ajassa korostuu jälleen, kuinka yksityinen on poliittista ja poliittinen yksityistä.

Päätökset matkustaa tai pidättäytyä rokotteesta ovat jokaisen oman harkinnan varassa, mutta niillä on väistämättä vaikutusta niin yksilöön itseensä kuin kanssaeläjiin.

Jokaisella on oikeus omiin ratkaisuihinsa, mutta yhteiskunnan tehtävänä on valvoa yleistä etua ja varmistaa yhteiselon toimivuus. Näin yksityisillä päätöksillä on julkisia seurauksia, joita yhteiskunnalla on lainmukainen oikeus kontrolloida.

Pandemian kaikkia seurauksia ei voi mitata tautitilastoilla.

Kun yhteiskunnan toimivuus perustuu ihmisten väliseen vuorovaikutukseen ja luottamukseen, tulisi näihin kiinnittää huomiota. Luokittelu on hallinnollisesti perusteltua, mutta aiheuttaa kitkaa sosiaaliseen kanssakäymiseen.

Maskilliset ja maskittomat. Rokotetut ja rokottamattomat. Terveet ja sairaat.

Miten palauttaa ihmisten luottamus toisiinsa kaiken kontrollin, luokittelun ja epäilyksen jälkeen?

Kirjoittaja on Helsingin yliopiston jatko-opiskelija.