Lämpöpumppukauppa käy ennätyskuumana – Öljylämmityksestä luopuminen lisännyt kysyntää Salossa

0
Energiatalo Järven asentaja Juha-Matti Saari kävi asentamassa salolaiselle Veikko Laurilalle uuden ilmalämpöpumpun. Taloudessa on ollut ilmalämpöpumppu jo yli kymmenen vuotta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Lämpöpumput käyvät parhaillaan kaupaksi ennätystahtiin. Lämpöpumppumarkkina kasvoi viime vuonna yli 25 prosenttia. Tämä käy ilmi Suomen Lämpöpumppuyhdistys Sulpu ry:n tilastoista.

Tilastojen mukaan Suomessa asennettiin viime vuonna 130000 lämpöpumppua ja niihin investoitiin peräti 800 miljoonaa euroa.

Myynti ei ole näyttänyt hiipumisen merkkejä tänäkään vuonna – päinvastoin.

– Kysyntä on todella kovaa. Kasvu on ollut meillä hyvin samankaltaista kuin mitä yhdistyksen luvut kertovat. Ainakin alkuvuosi näyttää jatkuvan samoissa merkeissä, sanoo salolaisen Energiatalo Järven toimitusjohtaja Ari Järvi.

Myös Maailmalämpö MIL Oy:n toimitusjohtaja Henrik Holm ja Ilmair Oy:n yrittäjä Joonas Jokiranta sanovat kysynnän ja myynnin kasvaneet selvästi.

– Koronan takia jännitti, mutta viime vuosi oli ennätyksellinen, Holm sanoo.

– Tarjouksia lähti eteenpäin ennätysmäärä ja kauppaakin tehtiin, Jokiranta toteaa.

Ari Järven mukaan kysynnän kasvu on monen asian summa.

– Syynä on muun muassa energian hinnannousu, kesien lämpeneminen ja valtion avustus öljylämmityksestä luopumiselle, hän sanoo.

Kasvua tapahtui viime vuonna Suomessa kaikentyyppisten lämpöpumppujen kohdalla, mutta suurinta kasvu oli ilma-vesilämpöpumppujen myynnissä. Kasvua oli peräti 50 prosenttia, ja niitä myytiin 12500 kappaletta.

Myös maalämpöpumppumarkkinat kasvoivat ja pumppuja myytiin Suomessa 10000 kappaletta. Kasvua edelliseen vuoteen verrattuna oli noin 20 prosenttia.

– Avustusta öljylämmityksestä luopumiseen on käytetty Salossakin paljon, MIL Oy:n Holm sanoo.

Avustusta on mahdollista saada 4000 euroa, kun ympärivuotisessa asuinkäytössä olevan rakennuksen öljylämmityksestä siirrytään kaukolämpöön, maalämpöpumppuun tai ilma-vesilämpöpumppuun.

Ilma-vesilämpöpumpun hinta asennettuna vaihtelee noin 10000 eurosta 20000 euroon. Maalämpöpumpun hinta on suurin piirtein sama, mutta lisäkustannuksia tulee muun muassa maalämpökaivon poraamisesta.

Seudulla lämpöpumppuja myyvät yritykset kertovat, että kappalemääräisesti eniten myydään ilmalämpöpumppuja.

– Ilmalämpöpumppu on hyvä ja suhteellisen pieni investointi, se säästää energiaa ja lisää asumismukavuutta, Ari Järvi sanoo.

Ilmalämpöpumppujen menekkiä lisää myös se, että osa asiakkaista vaihtaa vanhan laitteensa uuteen.

– Olemme myyneet ilmalämpöpumppuja vuodesta 1999. Osa asiakkaista haluaa päivittää laitteensa modernimpaan, Järvi kertoo.

Alalla eletään parhaillaan vuoden rauhallisinta hetkeä.

– Ilmalämpöpumppuja alkaa mennä kiihtyvällä tahdilla, kun ilmat lämpenevät. Kesä on ilmalämpöpumppujen sesonkiaikaa, vaikka laitteita käytetään 90 prosenttisesti lämmittämiseen eikä viilentämiseen, Holm sanoo.

Ilmair Oy:n yrittäjä Jokiranta kehottaa olemaan ajoissa liikkeellä, mikäli haluaa ilmalämpöpumpun kesäksi kotiin.

– Tarjouksia kannattaa jo kysellä, hän sanoo.

Öljylämmityksestä luopuminen näkyy myös muurlalaisessa Warmos Lämmitys Oy:ssä, joka markkinoi valmistamiaan öljytäytteisiä pattereita.

– Viime vuoden liikevaihto kasvoi lähes 25 prosenttia, ja osa siitä johtuu siirtymisestä pois öljylämmityksestä, kertoo Warmoksen toimitusjohtaja Kirsi Ruohonen.

Myös öljylämmitysjärjestelmän poistamiseen ja korvaamiseen sähkölämmittimillä voi saada valtionavustusta. Tässä tapauksessa avustus on 2500 euroa.

Ruohosen mukaan Warmoksen lämmitysjärjestelmä sopii kaikkiin kohteisiin.

– Investointi on pieni ja remontti helppo ja nopea toteuttaa. Lämmitysjärjestelmä on kytkettävissä taloautomatiikkaan.

– Halutessaan lämmityksen voi toteuttaa kokonaan hiilineutraalisti valitsemalla uusiutuvan energian sähköä, hän jatkaa.​

Lämpöpumppumarkkina kasvoi viime vuonna yli neljänneksen. Myynnin kasvu ei ainakaan vielä näytä taittuvan, päinvastoin. Energiatalo Järven asentaja Juha-Matti Saarella riittää töitä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Ongelmia laitteiden ja työvoiman saatavuudessa

Monen muun alan tavoin myös lämpöpumppumarkkinaa vaivaa laitepula, joka puolestaan johtuu koko maailmaa kiusaavasta komponenttipulasta. Myös konttipula hidastaa laitteiden liikkuvuutta etenkin Aasiassa.

– Laitteiden saatavuus on heikentynyt samalla kun kysyntä on kasvanut. Yhtälö on hankala. Olemme onneksi saaneet pidettyä varastot suhteellisen hyvällä mallilla varautumalla kysynnän kasvuun hyvissä ajoin, sanoo Energiatalo Järven toimitusjohtaja Ari Järvi.

Myös Maailmalämpö MIL Oy:ssä ja Ilmair Oy:ssä on törmätty laitteiden toimitusvaikeuksiin.

– Laitteiden toimitusajat ovat selvästi pidentyneet viime vuodesta, kertoo Maailmalämpö MIL Oy:n toimitusjohtaja Henrik Holm.

Alaa vaivaa myös työntekijäpula. Osaaville asentajille on kova kysyntä.

– Koulutuspaikkoja tarvittaisiin paljon enemmän. Esimerkiksi Salossa ei ole alan koulutusta, Holm toteaa.

Ilmair Oy:n yrittäjä Joonas Jokiranta palkkaisi alan osaajia.

– Töitä olisi heti tarjolla, hän toteaa.

Veikko Laurila seuraa, kun Energiatalo Järven asentaja Juha-Matti Saari asentaa uuden ilmalämpöpumpun ulkoyksikköä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Vanha ulos, uusi sisälle

Salolaisessa Laurilan perheessä on nautittu ilmalämpöpumpun lämmityksestä ja viilennyksestä jo 12 vuoden ajan.

Nyt vanha ilmalämpöpumppu tuli kuitenkin tiensä päähän.

– Vanhan pumpun teho alkoi hiipua. Sitä yritettiin vielä tekohengittää uudella kylmäaineella, mutta ei se auttanut. 12 vuotta on kyllä mielestäni ihan hyvä käyttöikä laitteelle, sanoo Veikko Laurila.

Uuden laitteen hankinta oli selvä asia.

– Ei tarvinnut kahta kertaa miettiä. Kokemukset ovat olleet niin hyvät, sekä talvella että kesällä, hän sanoo.

Laurila asuu perheineen rivitaloasunnossa, jossa on 145 neliötä kahdessa kerroksessa. Ilmalämpöpumppu on toisessa kerroksessa, jossa vietetään eniten aikaa.

– Jäähdytys on ihan yhtä tärkeä kuin lämmitys, ellei jopa tärkeämpi nyt, kun hellepäiviä on alkanut olla aikaisempaa enemmän, Laurila sanoo.

Laurila kertoo ilmalämpöpumpun vähentäneen sähkölaskua selvästi.

– Minulla ei ole tarkkoja lukuja, mutta kyllä se selvästi vähentää suoralla sähköllä lämpiävän asunnon sähkölaskua, hän toteaa.