Montun pohjalla – entinen talviurheilumahti Suomi lähettää Pekingiin 2000-luvun pienimmän joukkueen, josta yli puolet on jääkiekkoilijoita

0
Suomen tunnetuin (elossa oleva) mäkihyppääjä Janne Ahonen teki sunnuntaina paluun kilpailuihin ja voitti SM-pronssia. (Kuva: Lehtikuva/Jussi Nukari)

12 vuotta eli kolme olympiadia sitten Suomi lähti Vancouverin talviolympialaisiin kovin odotuksin. Joukkueen tavoite oli hurjat 12 mitalia.

Tavoitteelle löytyi myös katetta.

Vuotta aiemmin Suomi oli voittanut Liberecin MM-kisoista Aino-Kaisa Saarisen, Virpi Kuitusen, Sami Jauhojärven ja Matti Heikkisen johdolla kahdeksan hiihtomitalia.

Yhdistetyssä Suomella oli Hannu Mannisen ja Anssi Koivurannan johdolla terävä kärki. Mäkihypyssä Suomella oli Janne Ahosen ja Harri Ollin johdolla kokenut joukkue.

Jääkiekossa Suomella oli miehissä ja naisissa yksi kaikkien aikojen joukkueista. Alppihiihdossa Tanja Poutiainen oli mitaliehdokas pujottelussa ja suurpujottelussa.

Taitoluistelussa Laura Lepistö oli tuore EM-hopeamitalisti. Ampumahiihdossa Kaisa Mäkäräinen oli noussut maailman huippujen joukkoon.

Lumilautailussa Suomella oli heittää miesten lumikouruun neljän hengen joukkue, jossa oli kolme mitalikandidaattia. Pikaluistelussa Mika Poutala oli elämänsä kunnossa ja realistinen mitalikandidaatti.

Vancouverin kisat olivat kovista mutta realistisista odotuksista huolimatta pettymys. Saldoksi jäi viisi mitalia: Peetu Piiroinen voitti lumikourussa hopeaa, Saarinen ja naisten viestijoukkue hiihtivät pronssille ja jääkiekosta tuli kaksi pronssia.

Vancouverin jälkeen suomalainen talviurheilu luisui 2010-luvulla lopullisesti pois mahtimaiden joukosta.

Suomi lähtee reilun kahden viikon kuluttua alkaviin Pekingin talviolympialaisiin noin 90 urheilijan joukkueella. Joukkueen koko on todennäköisesti 2000-luvun pienin. Yli puolet urheilijoista on jääkiekkoilijoita.

Joukkueen koko on pienentynyt, vaikka talviolympialaisten lajimäärä on paisunut 2000-luvulla. Vancouverissa jaettiin yhteensä 86 kultamitalia, Pekingissä jaetaan peräti 109 kultamitalia.

Suomen odotukset ovat luonnollisesti huomattavasti maltillisemmat kuin ennen Vancouveria, mutta tavoite lähtökohtiin nähden silti kova.

Olympiakomitean Huippu-urheiluyksikön mitalitavoite seuraavalla olympiadille on kymmenen mitalia. Tavoite sisältää Pekingin talviolympialaisten lisäksi Pariisin vuoden 2024 kesäolympialaiset.

Tavoitteeseen pääsy vaatii Pekingistä vähintään 7–8 mitalia. Se taas vaatii joukkueelta huippuonnistumista.

Tilastosivusto Gracenoten tuoreimmassa ennusteessa Suomi voittaisi Pekingissä neljä mitalia, joista yhden kultaisen. Neljä vuotta sitten Gracenote ennusti Suomelle kuusi mitalia Pyeongchangin olympialaisista ja tuo ennustus osui nappiin.

Pekingissä Suomen mitalitoiveet ovat lähes yksinomaan maastohiihdon ja jääkiekon varassa.

Taitoluistelussa Lepistö, Kiira Korpi ja Susanna Pöykiö eivät ole saaneet seuraajaa maailman tai maanosan huipulla.

Alppihiihdossa Poutiaisen ja Kalle Palanderin perintö on hukattu, ainoa tulevaisuuden toivo on 18-vuotias Rosa Pohjolainen.

Pikaluistelu on Poutalan ja Pekka Koskelan jälkeen vaipunut kenties lopullisesti unholaan.

Ampumahiihdossa Mäkäräisen jättämää menestystyhjiötä yrittävät täyttää lähinnä Tero Seppälä ja Mari Eder, jotka ovat kuitenkin yhden tai kaksi sakkorinkiä perässä maailman huippuja.

Yhdistetyssä Ilkka Herola on Suomen yksinäinen mitalitoivo, joukkuemenestyksestä on turha haaveilla.

Lumilautailussa Suomella on ohut mitalisauma, vaikka lumikourumenestys onkin menneiden talvien lumia. Paras sauma on kolmatta peräkkäistä olympiamitaliaan slopestylessä hakevalla Enni Rukajärvellä.

Surullisin tilanne on edelleen perinteisessä menestyslajissa mäkihypyssä. Suomi ei saa näillä näkymin kasaan nelikkoa edes joukkuemäkeen.

Uransa kaksi vuotta sitten lopettanut Kaisa Mäkäräinen on edelleen Suomen tunnetuin ampumahiihtäjä. Ja on sitä todennäköisesti vielä 2030-luvulla.

Potentiaalisten menestyslajien vähyys näkyy suoraan paitsi olympiakisojen kiinnostuksessa myös lajien suosiossa. Kun useasta lajista puuttuu kotimainen huippunimi, mediahuomio jää marginaaliin, eikä junioreilla ole esikuvia.

Monessa talvilajissa ollaankin siinä tilanteessa, että lajin suosituin ja tunnetuin urheilija on lopettanut uransa jo ajat sitten. Suomen tunnetuin taitoluistelija on edelleen Kiira Korpi, tunnetuin ampumahiihtäjä Kaisa Mäkäräinen, tunnetuin alppihiihtäjä Kalle Palander ja tunnetuin pikaluistelija Mika Poutala ja niin edelleen. Puhumattakaan mäkihypyssä, jossa tunnetuin (elossa oleva) mäkikotkamme on Janne Ahonen.

Tosin Ahonen teki sunnuntaina pikapaluun yli neljän vuoden tauon jälkeen Lahden suurmäessä hypätyissä SM-kisoissa. Ahonen sijoittui 24 kilpailijan joukossa kolmanneksi.

Tulos on osoitus siitä, että 44-vuotias Ahonen on poikkeustapaus, joka tuntee Lahden betonihirviön paremmin kuin kukaan ja jolla on paremmat pohjat kuin kenelläkään muulla suomalaishyppääjällä. Ennen kaikkea se on kuitenkin osoitus siitä, miten alas suomalainen mäkihyppy ja koko talviurheilu on vajonnut.

Ylen asiantuntijana toimiva Ahonen ei ehtinyt toisen kierroksen hyppynsä jälkeen ottaa edes suksiaan pois jalasta, kun hänen partansa eteen ilmestyi Ylen mikrofoni. Ylen kamerat seurasivat myös Ahosta mäkimontusta huoltokopille.

Ahosen paluu olikin viime viikon seuratuin kotimainen talviurheilutapahtuma, eikä mäkihypystä ole puhuttu enää vuosiin niin paljon kuin viime viikolla.

Vaikka mäkihyppy sai kaivatun mediajulkisuuspiikkinsä, oli ”Kuningaskotkan” kaulassa roikkunut SM-pronssimitali lopulta karhunpalvelus koko lajille.

Joku voisi sanoa sitä myös kuolemansuudelmaksi.