Salo avaa uimahallin sunnuntaina – Avin uudet rajoitukset päivitetty Saloon.

6
Kaikilta 16 vuotta täyttäneiltä kysytään Salon uimhallissa koronapassi 28.1. asti. Kuva: SSS arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salo avaa uimahallin aukiolojen mukaisesti sunnuntaina. Kaikkien 16 vuotta täyttäneiden tulee esittää koronapassi. Asiakkaita pyydetään käyttäytymään terveysturvallisesti ja saunomaan ripeästi. Uimahallin asiakasmäärää rajataan.

Ryhmätoimintaa (esim. vesivoimistelu) uimahallissa voi järjestää ainoastaan 2003 syntyneille tai nuoremmille.

Kaupunki päivitti perjantaina Avin uudet ohjeet Saloon, jossa ne ovat muun maakunnan tavoin voimassa 28.1. saakka.

Kuntosalit on avattu jo 12.1. ja niitä voi käyttää normaalien aukioloaikojen mukaisesti ja terveysturvallisia käytäntöjä noudattaen. Ollikkalan kuntosalissa käyttäjiä voi olla yhtäaikaisesti enintään 15 ja muissa niin sanotuissa lähikuntosaleissa enintään 10. Uimahallissa kuntosalin käyttäjien tulee esittää koronapassi kassalla. Salohallin kuntosalin yhdistysten ryhmävuorot eivät ole käytettävissä aikuisten vuorojen osalta.
Liikuntasalit ja -hallit sekä jäähalli ovat suljettuina aikuisten ryhmäliikunnalta ja joukkueurheilulta, yksilölliseen harjoitteluun varattuja vuoroja voi käyttää. Uimarantojen saunat pidetään suljettuina terveysturvallisuussyistä. Yleisötilaisuuksien kiellon vuoksi kahviotoiminta on kielletty liikuntapalvelujen tiloissa.
Päätös näiden tilojen sulkemisesta ei kuitenkaan koske vuonna 2003 tai sen jälkeen syntyneiden lasten ja nuorten ohjattua harrastustoimintaa, ammattiurheilua, yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa, kuten perheelle varattuja liikuntavuoroja tai lakisääteisten palvelujen toteuttamista, kuten lääkinnällistä kuntoutusta.

Ohjattu saliliikunta käynnistyy ikääntyneille sekä lapsi-vanhempi -kurssilaisille etänä viikolla 3. Etäohjausta näissä kursseissa jatketaan siihen asti, kunnes voidaan siirtyä lähiohjaukseen.
Kaikkiin osallistujiin, joita etäohjaus koskee, ollaan yhteydessä sekä sähköpostilla että tekstiviestillä. Uimahallin ryhmistä voidaan käynnistää ainoastaan lasten uimakoulut.

Musiikkiopisto järjestää yksilöopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille lähiopetuksena. Myös musiikkileikkikoulutoiminta järjestetään lähiopetuksena.
Puhallinorkesterit ja jousiorkesterit jaetaan pienempiin 3–5 hengen kamarimusiikkikokoonpanoihin. Näihin kokoonpanoihin osallistuvat 2003 syntyneet ja sitä nuoremmat oppilaat.
Musiikin hahmotusaineiden (teoria, säveltapailu ja musiikkitieto) opetus järjestetään kaikille ryhmille etäopetuksena.

Kansalaisopistossa alkaa vuonna 2003 ja myöhemmin syntyneiden lasten ja nuorten toiminta tai jatkuu lähiopetuksena.

Aikuisten kurssitoiminta alkaa lähiopetuksena muiden paitsi liikunnan, tanssin, kuorolaulun ja teatterikurssien osalta, jotka ovat tauolla 28.1 asti.

Kirjastoissa rajataan lukusalien istumapaikkoja ja tehdään muita järjestelyjä, jotta turvavälejä on mahdollisuus pitää. Muilta osin kirjastoja voi käyttää normaalisti terveysturvallisuusohjeita noudattaen.

Museot valvovat tilojen asiakasmäärää tarvittavan väljyyden varmistamiseksi. Taidemuseon maksuton yleisöopastus perjantaisin ei toteudu tammikuussa.

Nuorisopalvelujen nuorisotilatoimintaa rajoitukset eivät koske. Skeittihalli Tunneli on avoinna ainoastaan alle 18-vuotiaille.

Koronakaranteeniaikoihin tulee muutoksia

Koronakaranteeniaikoihin tulee muutoksia Salossa. Salon kaupungin koronakaranteeniohje on päivitetty ja se on tullut voimaan perjantaina. Ohjetta sovelletaan perjantaina ja sen jälkeen todettaviin tartuntoihin

Päivitetyn ohjeen mukaan eristys- ja karanteeniajan pituus vaihtelee 5–10 vuorokauden välillä rokotesarjasta, oireista ja aiemmista koronainfektioista riippuen.

Positiivisen tuloksen saaneille lähetettävässä tekstiviestissä on ohjaus kaupungin verkkosivuille, jossa on kerrottu, miten karanteeniaika eri tilanteissa lasketaan.

Ennen perjantaita (14.1.) todetuissa tartunnoissa noudatetaan aikaisempaa ohjeistusta eli kymmenen vuorokauden eristys- ja karanteeniaikoja.

Juttua korjattu klo 21.12. Kansalaisopiston osalta

Juttua korjattu klo 22.00. Karanteenin pituus 5-10 päivää

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Kyl mää ihmettele
6 kuukautta sitten

Miten kaupunki voi lieventää rajoituksia tällaisessa tautitilanteessa? Tartuntaennätyksiä rikotaan päivittäin. Rajoituksia olisi pitänyt ehdottomasti kiristää.

Jos Lounais-Suomen avi tekee järjenvastaisia päätöksiä, ei niitä tarvitse sokeasti noudattaa. Oman järjen käyttö sallittua.

Tästä päätöksestä korona kiittää, ja ensi viikolla rikotaan taas tartuntaennätyksiä.
Jos edes kaupunki ei minimoi päätöksillään ihmisten välisiä kontakteja, ei voida olettaa yksittäisten ihmistenkään niitä keskenään minimoivan, vaikka heitä siihen ohjeistetaankin.

Kohta puoli Saloa on koronan takia sairauslomalla tai karanteenissa. Se lamaannuttaa jo yhteiskunnan toimivuutta. Henkilöstöä ei riitä, potilaat jäävät hoitamatta, pelastustoimet viivästyvät, koulut suljetaan, tavara ei kulje, bussit eivät kulje ja niin edelleen.

Aksu
6 kuukautta sitten

Höpö höpö. Onneksi aveilla ja kaupungeilla näyttäsi olleen vielä jotain järkeä päätöksissä, eivätkä lähteneet Kiurun pelonlietsontaan mukaan.

Tätä omikronmuunnosta ei rajoituksilla pysäytetä.

Niko
6 kuukautta sitten

Muissa Pohjoismaissa rajoituksia lievennetään. Suomessa lievennetään myös jonkin ajan kuluttua.

Tavis torilta
6 kuukautta sitten

Päivittäinen tartuntatieto onkin muuttunut muotoon: taas tuli ennätys.

Olli P.
6 kuukautta sitten

Ei muuta kuin kaikki vettä pärskyttelemään.

Pihh
6 kuukautta sitten

Koettakaa muistaa: ei ole kaupungin eikä valtion asia käskeä ketään välttämään kontakteja. Se on meidän jokaisen oma asia. Sen takia olemme kaikki yksilöinä vastuussa siitä, miten paljon tauti leviää.

Voimia ja jaksamista terveydenhuollon koko henkilöstölle!