Salon lastensuojelu ei täytä vuodenvaihteessa voimaan tulleen lastensuojelulain vaatimusta henkilöstömitoituksesta.
Uuden lain mukaan yhdellä lapsen asioista vastaavalla sosiaalityöntekijällä voi olla vastuullaan enintään 35 lasta vuosina 2022–2023. Vuodesta 2024 alkaen mitoitus kiristyy 30 lapseen sosiaalityöntekijää kohti.
Salo on pyrkinyt vastaamaan vaatimukseen lisäämällä sosiaalityöntekijöiden virkoja. Kaupungin talousarviossa lisättiin yksi virka vuoden alusta ja toinen elokuusta alkaen. Lisäksi kaupunki siirsi lastensuojelun avohuoltoon yhden sosiaalityöntekijän sisäisellä siirrolla.
– Jos kaikki nykyiset ja talousarviossa saamamme virat olisivat täynnä, olisimme lakisääteisessä tilanteessa. Valitettavasti näin ei ole, sosiaalipalveluiden johtaja Eeva Purhonen sanoo.
Lastensuojelun avohuollossa oli vuoden lopussa kaikkiaan seitsemän virkaa, ja vuoden alusta alkaen niitä on yhdeksän. Yhdeksästä virasta kuitenkin vain neljä on täytetty.
Sijais- ja jälkihuollon tiimissä tilanne on vähän parempi, sillä siellä on viisi sosiaalityöntekijää.
– Meillä olisi kapasiteettia palkata heti viisi sosiaalityöntekijää. Silloin me pääsisimme suunnilleen vaadittuun 35 lapseen työntekijää kohti. Avoinna olevat virat kaatavat tämän laskelman, Eeva Purhonen arvioi.
Sosiaalityöntekijöistä ja erityisesti lastensuojelun ammattilaisista on ollut maanlaajuinen pula jo vuosia.
Salo päätti vuosi sitten korottaa sosiaalityöntekijöiden palkkoja houkutellakseen lisää työntekijöitä. Sekään ei tuonut pysyvää helpotusta tilanteeseen.
– Ihmisiä on haasteellista löytää, Eeva Purhonen myöntää.
Saloon töihin tulevista sosiaalityöntekijöistä moni asuu Turussa, jossa on myös opiskellut.
Alalla on työntekijän markkinat, ja kun tarjolle tulee työpaikka Turusta tai sen lähikunnista, kynnys vaihtaa on matala.
– Usein irtisanoutuminen johtuu siitä, että asuu Turun seudulla ja on pieniä lapsia. Lasten päivähoidon takia tulee väistämättä pitkiä päiviä. Jos työmatkaa voi lyhentää, tilanne helpottuu, Eeva Purhonen sanoo.
Laki on joka tapauksessa laki, ja Salon on täytettävä sen vaatimukset. Jos lastensuojelulain vaatimus ei täyty, aluehallintovirasto tulee puuttumaan tilanteeseen.
– Otamme tilanteen tietysti vakavasti, ja tulemme tekemään kaikkemme. Meillä on kova tarve saada rekrytoitua uutta henkilöstöä, ja samalla nykyisistä työntekijöistä on pidettävä kiinni, Eeva Purhonen sanoo.
Vuoden 2023 alusta lastensuojelu siirtyy uuden hyvinvointialueen alaisuuteen. Eeva Purhosen mukaan tulee olemaan mielenkiintoista nähdä, mitä sitten tapahtuu.
– Miten työnantaja pitää huolta, että muuallakin kuin Turussa riittää sosiaalityöntekijöitä?
Somerolla mitoitus ei tuota ongelmia
Somerolla lastensuojelulain tiukentunut mitoitus ei ole tuottamassa ongelmia.
Johtava sosiaalityöntekijä Maija Mero kertoo, että Somerolla kolme sosiaalityöntekijää tekee yhdennettyä sosiaalityötä ja yksi pelkästään vammaispalvelua. Lisäksi kaupungilla on kaksi sosiaaliohjaajaa.
Yhdennetty sosiaalityö tarkoittaa, että sosiaalityöntekijä hoitaa kaikkea lapsista aikuisiin.
– Ymmärtääkseni mitoitus koskee vain lastensuojelua. Meillä oli vuodenvaihteessa noin 20 lapsiasiakasta työntekijää kohti, joten emme ole edes ihan lähellä mitoitusta. Toki sosiaalityöntekijöillä on myös muita asiakkaita, Maija Mero kertoo.
Somerolla sosiaalityöntekijöiden vaihtuvuus ei ole ollut ongelma. Maija Mero miettii, että yhdennetty sosiaalityö voi olla yksi tekijä, joka parantaa työhyvinvointia. Toimintatapa on hyvä myös asiakkaiden kannalta, koska palvelut saa ”samalta luukulta”.
– Olen kiitollinen tiimistä, joka meillä on. Työntekijät ovat päteviä, he hallitsevat kentän laajasti ja ovat sitoutuneita, Mero kiittää.
Yliopistokaupunkien Turun ja Helsingin välissä Salolla pitäisi olla erinomaiset mahdollisuudet saada sopivaa työvoimaa verrattuna muun maan huomattavasti etäisempiin alueisiin.
Täällä asuminen ei nappaa. Pitkä työmatka ei nappaa. Auttamatta jää työvoima saamatta, kun myös Turussa ja Helsingissä on pula työntekijöistä.
Tunnin juna on tulossa sitä varten, jos Salossa asuminen ja aikaa vievä työmatka eivät nappaa.
Useimmat kulkevat junalla Turun ja Helsingin väliä. Saloon on sentään kummastakin kaupungista selvästi lyhyempi matka.
Nykyinen hallitus säätää velvoittavia lakeja, muttei huolehdi mitenkään resurssien riittävyydestä. Olemme pesseet kätemme asiasta.
Jos ei olisi lainkaan hoitajamitoitusta, niin kunnat tekisivät saman kuin yksityiset: kukaan ei hoida ketään, ja voitot veroparatiiseihin.
Joku ruikuttaa aina, teki hallitus niin tai näin. Onko sinulla sitten joku toinen ehdotus, miten asiaa hoidettaisiin kuntoon?
Jos itse joudun joskus hoitolaitokseen, en halua kunnalliseen. Siellä ei tunnu nykyisen kokemuksen mukaan olevan motivoitunutta henkilökuntaa. Olkoon mitoitus mitä tahansa.
Kaikilla ei ole varaa muuhun. Yksityisiin laitoksiin päätyvät varakkaat tai ne, keillä on jotakin omaisuutta mitä voi myydä.
Hoitolaitoksissa on kyllä motivoitunut henkilökunta oman kokemukseni mukaan, en ole törmännyt mihinkään välinpitämättömyyteen. Ei voi syyttää henkilökuntaa, jos johto ei osaa asioitaan, tai resurssit ovat alimitoitetuja.
Varaa ei tarvitsekaan olla. Salon seudulla on pieniä kuntia, joiden omat vanhusten palvelukeskukset ovat pitkästi jonoutuneita. Kunnilla on lakisääteinen velvollisuus järjestää laitospaikka vanhukselle, joka on siihen lääkärintodistuksella oikeutettu, kolmen kuukauden kuluessa hakemuksen jättämisestä.
Jos kunnan omaan palvelukeskukseen ei mahdu, niin kunnat ostavat asukkailleen paikkoja yksityisistä hoivakodeista. Omaisuutta ei ole enää tarvinnut viime heinäkuun jälkeen myydä kunnan maksusitoumuksella yksityiseen hoivaan mennessä. Metsäomaisuus hakemuksessa tosin edelleen kysytään, joten sen osalta en ole varma.
Vai ostavat, tuolla vuodeosastolla makuutetaan niin kauan että hoivapaikka löytyy, mullan alta. Näin Salossa. Lakipykäliä riittää mutta kun ei niitä noudateta. Kokemusta on täälläkin.
Jos on lääkärin lausunto tehostetun palveluasumisen tarpeesta ja kolme kuukautta vuodeosastolla yittyy, niin Aluehallintovirastoon ilmoitusta vaan, kyllä sieltä velvoittavat kunnallisen toimijan hankkimaan paikan ostopalveluna yksityiseltä. Ellei kunnalla itsellään ole määräajassa sitä tehostetun palveluasumisen paikkaa tarjota.
Onkohan apua hoitopaikan saantiin, jos kirjoitan nyt jo hoitotestamentin, jonka sitten esitän, kun hoitopaikkaa katson tarvitsevani. Etten jäisi yksikseni ja itsekseni kotiini peloissani nyhjäämään.
Sukulaisellani oli hoitotahto, jossa hän toivoi pääsevänsä oman asuinpaikan lähimpään hoivakotiin. Kun aika tuli, se hoivakoti oli täynnä, eikä tuon kirjallisen tahdon liittäminen kunnan hakemuspapereihin auttanut mitenkään.
Asukkaita otettiin siinä järjestyksessä kuka on heikkokuntoisin, ja sukulaiseni vielä joten kuten rollaattorin kahvoissa pystyssä pysyneenä sijoitettiin melko kauas kotoaan.
Niinpä, siinä sitten menevät viimeiset kontaktit kotiseutuun ja ystäviin.
Vammaisilla ja vanhuksilla on sama kohtalo, sijoitetaan sinne missä on tilaa tai missä hoito tulee halvimmaksi. Rahat kyllä riivitään viimeistä penniä myöten.
Lähinnä se näyttää siltä, että henkilökunta on esimiehen kanssa samassa sopassa. Teet työn hyvin tai huonosti, palkka juoksee eikä mitään etenemisen mahdollisuuksia. Se kyllä vie motivaation.
Jos omaiset olivat tiukkoja, vanhuksen hoito oli parempaa. Jos ei ole omaisia, niin ikävä paikka.
Sekä kunnallisissa että yksityisissä vanhainkodeissa käyneenä omaisena olen huomannut henkilökunnan jaksamisessa selvän eron. Kunnallisella puolella työnteko on kuormittavassa mielessä totista suorittamista. On myös hyvin tarkkaa, että työt jakautuvat jokaiselle tasapuolisesti. Yksityisellä työilmapiiri on usein kepeämpi ja hymy herkemmässä, mikä auttaa jaksamaan, työtehtävien ollessa kuitenkin aivan yhtä vaativia kuin kunnan ylläpitämissä yksiköissä.
Pitää paikkansa, juuri tästä on kysymys. Työ tuntuu väkinäiseltä, kun periaatteessa tekee paljon tai vähän sama palkka. Työ tulee raskaaksi aina jos siitä on ilo pois.