Salon seudun kokoomuksen historia kootaan kansiin

0

Salon seudun kokoomuksen historiasta tehdään kirja.

Tutkijan ja kaupunginvaltuutetun Janne Väistön mukaan nykyisen Salon alueen kokoomusyhdistyksistä ei tähän mennessä ole julkaistu minkäänlaisia historiateoksia. Puolueen ja Varsinais-Suomen kokoomuksen vaiheista on julkaistu lukuisia tutkimuksia, ja paikallisyhdistyksistä eri puolilta maata löytyy kolmisenkymmentä historiikkia.

– Kokoomuksella on ollut keskeinen merkitys Salon seudun rakentamisessa. Kirjan päämääränä on syventää ymmärrystä siitä, miten ja missä laajuudessa kokoomusyhdistykset ovat toimineet, kertoo Väistö.

– Yhdistysten lisäksi tarkastellaan kokoomuksen poliittista toimintaa Salon seudulla: ketkä ovat olleet mukana, ja miten he ovat vaikuttaneet paikkakunnan kehitykseen.

Salolaisten kokoomuslaisten jälkiä seuraamalla päästään valtakunnan huipulle saakka. Toista kautta tasavallan presidenttinä toimiva Sauli Niinistö aloitti 1970-luvulla Salon kaupunginvaltuustossa.

Kirjahanketta varten on perustettu yhdistys, Salon Kansallinen Historia ry. Perustajat ovat Väistön lisäksi Ari Aalto, Jukka Huttunen, Jouko Laxell ja Terttu Mielikäinen.

Salon seudun kokoomushistoriassa tullaan pääasiassa keskittymään aikaan 1960-luvulta eteenpäin.

– Silloin yhteiskunta ja kunnallinen päätöksenteko alkoivat kunnolla politisoitua. Myös lähdeaineistoa on saatavilla.

Väistö lupaa, että työ tehdään historian tutkimuksen metodeilla. Lopputulos ei ole tieteellinen teos, mutta kuitenkin luotettava esitys menneisyydestä.

Lähteinä käytetään yhdistysten pöytäkirjoja, toimintakertomuksia ja vaaliaineistoja sekä haastatteluja. Väistö arvioi, että aineiston kokoamiseen ja kirjoittamiseen menee aikaa kaksi vuotta.

– Olemme Ari Aallon kanssa tutkineet Esterinkadulla kokoomuksen toimiston varastoa. Se on aikamoinen aarreaitta.

Kansallinen Kokoomus -puolue perustettiin joulukuussa 1918. Varsinais-Suomen kokoomus järjestäytyi 1920-luvun alussa. Piirin satavuotishistoriikki julkaistiin viime joulukuussa.

Ennen piirin järjestäytymistä Salon seudulle oli jo perustettu ensimmäisiä yhdistyksiä. Salossa on jäljellä kahdeksan kokoomusyhdistystä, joiden kattojärjestönä toimii kunnallisjärjestö.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments