Salossa 49 uutta koronatartuntaa, Somerolla 14 – Salon tapausmäärä Suomen 21. suurin

3
Kuvituskuva. SSS-arkisto.

Salossa todettiin tiistaina 49 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilasto.

Viimeisen seitsemän päivän aikana uusia tapauksia on noteerattu kaupungissa peräti 340 kappaletta. Lukema on kasvanut räjähdysmäisesti vain muutamassa viikossa. Joulukuun ensimmäisen ja kahdeksannen päivän välillä Salossa todettiin vain 21 koronatartuntaa. Viime tiistaista lähtien tapauksia on tilastoitu siis yli 16-kertainen määrä joulukuun alkuun verrattuna.

Joulun alla (15.12.–22.12.) tartuntojen määräksi kerrottiin 75 kappaletta. Kuluneen seitsemän päivän lukema on tuohonkin verrattuna yli 4,5-kertainen. Mainitsemisen arvioista on sekin, että pelkästään viime perjantaina uutisoitiin 79 uudesta salolaistartunnasta.

Salossa on todettu nyt yhteensä 2 154 koronatartuntaa koko pandemian aikana. Jos asiasta haluaa löytää jotain positiivista, mainittakoon, että Salo on tällä hetkellä kansallisessa tapausmäärätilastossa sijalla 21., kun vielä 27. joulukuuta vastaava sijoitus oli 18. Suuremmista kaupungeista esimerkiksi Pori (2 245 koronatartuntaa) ja Lappeenranta (2 406 tartuntaa) olivat pitkään Saloa paremmassa asemassa, mutta nyt niissäkin tilanne on mennyt huomattavasti huonompaan suuntaan.

Pelkästään Uudellamaalla on yhdeksän kaupunkia, joissa koronatapauksia on todettu enemmän kuin Salossa. Helsinki on omilla lukemillaan yli 71 000 tartunnalla, ja Vantaalla (yli 26 000 tartuntaa) sekä Espoossakin (liki 25 000) määrät ovat Suomen mittakaavassa tähtitieteellisiä. Turku on nimittäin kansallisessa tapauskilvassa neljäntenä: Varsinais-Suomen maakuntakeskuksessa tartuntoja on todettu kuitenkin ”vain” reilut 13 500 kappaletta.

Espoon jälkeen pudotus on Uudellamaallakin mittava. Maakunnan nelosena on Kerava, jossa koronatapauksia on tilastoitu karvan verran alle 3 000 kappaletta. Salo kamppailee tasapäisesti Hyvinkäätä vastaan, jossa tartuntoja on havaittu täsmälleen 2 179 kappaletta.

Somerolla todettiin tiistaina huomattava määrä tartuntoja: yhteensä 14 kappaletta. Koko Varsinais-Suomen alueella uusia tapauksia todettiin 252 kappaletta, joista liki puolet (115) Turussa.

Koronatilanne 4.1.2022

Salo + 49 tartuntaa (yhteensä 2 154 tapausta)

Somero + 14 (178)

Varsinais-Suomi + 252 (24 438)

Lähde: THL.

 

Juttua korjattu 4.1.2022 klo 13.06. Korjattu laskuvirhe koskien joulunalusajan ja kuluneen seitsemän päivän suhdetta. 

3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Täti Salosta
8 kuukautta sitten

Salossa tartunnat lisääntyvät sitä vauhtia, ettei enää jaksa siitä edes pahoillaan olla. En jaksa myöskään yksin kotona olla. Ikävä on myös monia tuttuja, joita en kahteen vuoteen ole tavannut kasvotusten, koska heillä on suuri pelko koronatartunnan saamisesta.

Kolmasti rokotettu
8 kuukautta sitten

Miks kirpparit saa olla vapaasti auki, mutta kuntosalit ja muut suljettiin? Kirppareilla ahtaat käytävät ja paljon porukkaa, eikö se huolestuta päättäjiä? Mitä?

Olen kolmasti rokotettu ja käytän maskia ja käsidesiä, mutta en sittenkään halua mennä kirppareille koronatilanteen ollessa näin paha.

Tavis torilta
8 kuukautta sitten

Kerran pari tänä koronakautena kirpparilla poikettu, ja totesin sen siellä pyörivän joukon olevan isolta osalta koronaa vähätteleviä. Ei siis maskeja eikä suomenkielisiäkään. Ei ole mun paikka, vaikka kuin halpaa olisi.