Salossa koettiin ennätyslämmin kesäkuu – joulukuu taas oli lähes viisi astetta tavallista kylmempi

0
Lämpö helli uimareita kesä- ja heinäkuussa. Kuva: SSS-arkisto/Santeri Iltanen

Mitä jäi mieleen Salossa vuoden 2021 säästä? Ainakin se, että tammi-helmikuussa sähkölaskut hirvittivät, mutta kesällä riitti uimarantapäiviä.

– Tammi-helmikuu oli Salossa talvinen, ja kesä oli erittäin lämmin, kiteyttää Ilmatieteen laitoksen meteorologi Hannu Valta tutkiessaan menneen vuoden tilastotietoja.

Keskilämpötilalla mitattuna vuosi oli hyvin tavanomainen. Salossa Kärkän mittausasemalla mitattu koko vuoden keskilämpötila oli + 6,0 astetta. Se on vain 0,1 astetta vähemmän kuin vuosien 1991–2020 keskilämpötila.

Keskilämpötila ei kuitenkaan kerro kaikkea, sillä vuoteen mahtui paljon poikkeuksellista.

– Vaihtelut olivat suuria. Erikoisinta oli, että kesäkuu oli ennätyslämmin. Heinäkuukin oli tosi kuuma. Joulukuun alku taas oli harvinaisen kylmä, Valta kuvailee.

Myös koko vuoden sademäärä, 641,6 millimetriä, oli melko lähellä tavanomaista. Hyvin sateinen kuukausi oli kuitenkin elokuu, jolloin satoi 148,6 millimetriä. Varsin sateinen oli myös toukokuu, jolloin ropisi 98,6 millimetriä.

Tammikuun keskilämpötila oli Salossa – 4,2, mikä on aika lähellä tavanomaista. Alin lämpötila oli – 26,4 astetta.

Helmikuun keskilämpötila oli – 7,7, ja alimmillaan elohopea kävi – 25,2 asteessa.

– Talvi oli oikein kunnon talvi. Helmikuu oli Salossa noin kolme astetta tavanomaista kylmempi, sillä tavanomainen helmikuun keskilämpötila Salossa on – 4,5 astetta, Valta kertoo.

Maaliskuu taas oli jonkin verran tavanomaista lämpimämpi. Sen keskilämpötila oli + 0,2, kun tavanomainen keskilämpötila on pakkasen puolella, – 1,3.

– Maaliskuun loppu oli melko lauha. 27. maaliskuuta mitattiin niinkin korkea lämpötila kuin + 11,2 astetta, Valta mainitsee.

Huhtikuu oli aika tavallinen + 4,6 asteen keskilämpötilallaan. Ylin mitattu lämpötila oli + 17,8.

Toukokuun keskilämpötila oli + 10,5, eli kuukausi oli kaksi astetta tavanomaista kylmempi. Toukokuuhun mahtui silti erikoisen lämmin päivä.

– Toukokuun ylin lämpötila Salon Kärkässä oli + 26,8 astetta. Se mitattiin 13. päivänä, mikä oli aika aikaisin. Loppua kohti toukokuu viileni, Valta kertoo.

Mutta sitten alkoivat paukkua ennätykset: kesäkuun keskilämpötila Salossa oli + 19,1 astetta, kun tavanomainen keskilämpötila on + 15,1 astetta.

– Se oli lämpimin kesäkuu Salossa koko mittaushistoriamme aikana eli vuodesta 1936 lähtien. Kuun lämpimin päivä oli 22. päivä, jolloin Kärkässä mitattiin + 31,9 astetta, Valta kertoo.

Tuo + 31,9 astetta oli Kärkän sääaseman uusi kesäkuun lämpöennätys.

Lämmintä jatkui heinäkuussa, jonka keskilämpötila oli + 20,7 astetta. Tavanomainen keskilämpötila on + 17,9 astetta. Heinäkuun korkein lämpötila oli + 32,7 astetta, ja se mitattiin 14. heinäkuuta.

– Heinäkuu on yhtä lämmin kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin. Koko mittaushistoriassa se oli Salon neljänneksi lämpimin heinäkuu. Kaikkein lämpimin heinäkuu oli vuonna 2010, jolloin kuun keskilämpötila oli + 21,6 astetta, Valta mainitsee.

Salon kesä oli kuuma, mutta kuumuus loppui yllättävän nopeasti. Elokuun keskilämpötila jäi + 15,5 asteeseen.

– Elokuu oli jopa noin asteen verran tavanomaista viileämpi. Hellepäiviä ei ollut yhtään, korkein lämpötila oli + 24,6 astetta, Valta kertoo.

Yhteensä Salossa ehti olla kesän aikana kuitenkin jopa 39 hellepäivää, kun normaali määrä on 20 hellepäivää.

– Hellepäiviä oli toiseksi eniten 59 vuoteen. Kaikkein helteisin kesä oli vuonna 2018, jolloin hellepäiviä oli 41, Valta sanoo.

30. marraskuuta oli ajankohtaan nähden hyvin kylmä päivä. Silloin Teijon rinteissä oli hyvä lumettaa. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Syyskuu oli selvästi tavanomaista kylmempi. Sen keskilämpötila oli + 9,9 astetta, kun tavanomainen keskilämpötila on + 11,4 astetta.

– Jos syyskuu oli tavallista kylmempi, lokakuu taas oli normaalia lämpimämpi. Sen keskilämpötila oli + 8,4 astetta, kun tavanomainen luku on + 5,8 astetta. Yhtä lämmin lokakuu on kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin, Valta kertoo.

Oikea talvi ja kovat pakkaset tuntuvat alkaneen tänä talvena tavallista aikaisemmin, ja tilastot vahvistavat tämän, kertoo meteorologi.

Marraskuun keskilämpötila Salossa oli + 1,6, mikä on vain 0,1 astetta tavallista viileämpi. Marraskuun 1. päivä oli poikkeuksellisen lämmin. Silloin mitattiin Kärkässä + 13,1 astetta.

Mutta marraskuun lopulla alkoi kylmentyä. Marraskuun viimeisenä päivänä elohopea putosi – 12,5 asteeseen.

– Talvi alkoi marraskuun loppupuolella jyrkästi, kertarysäyksellä. 30. marraskuuta oli hyvin kylmä päivä ajankohtaan nähden, Valta myöntää.

Sen jälkeen alkoi tavallista kylmempi joulukuu.

– Joulukuu oli Salossa lähes viisi astetta tavanomaista koleampi. Keskilämpötila oli – 6,2, kun tavanomainen on – 1,4. Erityisesti joulukuun alku oli harvinaisen kylmä. Kuun kylmin lämpötila mitattiin 8. joulukuuta, – 20,8 astetta. Sen jälkeen lauhtui, ja jouluna oli taas kylmempää, Valta toteaa.

Ennätyksiä ei kuitenkaan joulukuussa rikottu. Vuonna 2010 Salon Kärkässä joulukuun keskilämpötila oli – 9,1 astetta. Saman vuoden jouluaattona pakkasta oli 27,1 astetta. Silloinkaan ei oltu lähellä vuoden 1955 lukemia. 15. joulukuuta 1955 Salossa oli 35 astetta pakkasta.

  • Lue lisää aiheesta
  • Sää