
Tommi Palomäki pyörittää bingopalloa ja huutaa numeroita esiin. Someron Sairaalatien asukkaita on kokoontunut yhteen pelaamaan. Bingo on osa Sairaalatien rivitalojen eli Pihlajakyläksi nimetyn alueen uutta elämää. Elämää, joka on muuttanut asukkaiden arjen totaalisesti.
– Tämä on tehnyt niin hyvää, että valkoiset hiuksetkin ovat alkaneet takaa tummua, naurahtaa pyörätuolissa istuva seitsemänkymppinen.
Sairaalatiellä alkoi viime vuonna ympäristöministeriön tukema hanke, jonka tavoitteena on kehittää alueen yhteisöllisyyttä. Tämä tarkoittaa asukkaiden arjessa sitä, että heille on ollut syyskuusta saakka tarjolla yhdessä olemista ja tekemistä päivittäin.
– Aikaisemmin ei ollut ajankulua eikä tekemistä. Nyt on, ja se on niin hienoa, bingoa pelaava porukka tuumaa.
Bingoa, levyraatia, tuolijumppaa, lehtikatsauksia, leivontaa, ohjattua ulkoilua, pelejä, elokuvia. Neljän rivitalon asukkaille on ollut tarjolla monenlaista tekemistä. Asukkaat ovat myös ottaneet tarjonnan innolla vastaan.
– 50–70 henkilöä osallistuu yhteiseen toimintaan viikoittain, hanketta vetävä Palomäki kertoo.

Palomäki korostaa yhteisen toiminnan tärkeyttä.
– Se edistää niin fyysistä kuin psyykkistä terveyttä. Täälläkään ei ollut aiemmin mitään toimintaa, vaan asukkaat majailivat omissa asunnoissaan.
Palomäki on nähnyt jo muutaman kuukauden aikana sen, mikä vaikutus yhteisellä tekemisellä ja toisten asukkaiden näkemisellä on ollut asukkaiden elämään.
– Asukkaat ovat selvästi virkistyneet. Myös omatoiminen liikkuminen on lisääntynyt, sillä asukkaita näkee ulkona enemmän.
Yhdessäolon merkityksen tunnustavat myös asukkaat.
– On tämä niin mukavaa siihen nähden, että jokainen olisi yksin omassa kolossaan. Nyt näkee muitakin, sanoo Anna Mäkinen, jonka puoliso on viereisessä Tervaskannon palvelutalossa.
Margit Heinonen huomauttaa yhteisen toiminnan tuoneen elämään vaihtelua. Yli 20 vuotta Sairaalatien taloissa asuneen Sinikka Hurrin kasvoja valaisee hymy:
– Tämä uusi toiminta on oikein mukavaa. Tämä on paras paikka asua, kun rivitalon toisessa päässä on vielä päiväkoti ja näkee lapsia.
Bingopöydän äärestä muistutetaan, että yksinäisyys on monelle yksinasuvalle iso ongelma.
– Täällä näkee jo ihmisten onnellisista ilmeistä, miten iso merkitys toisten ihmisten näkemisellä on, todetaan yhdessä.

Palomäki korostaa, että asukkaiden hyvinvointiin satsaamisessa kaikki ovat voittajia. Tehostetun palveluasumisen paikka maksaa kaupungille vuodessa noin 45 000–50 000 euroa per asukas, joten kevyempi malli näkyy myös kaupungin menoissa.
– Vanhusten määrän nopea lisääntyminen edellyttää kunnilta toimia vanhusten hyvinvoinnin tukemiseksi, sillä hoivapaikkoja ei voida lisätä samaan tahtiin, Palomäki toteaa.
Sairaalatiellä on menossa myös pilottihanke, jossa testataan ja kehitetään uutta tekniikkaa asukkaiden hyvinvoinnin ja kunnon seuraamiseksi. Jokaisella asukkaalla on älykello, joka seuraa heitä sydämen sykkeestä syömiseen ja nukkumiseen. Tiedot menevät suoraan kotihoidon hoitajille, joiden piste on Sairaalatien rivitalojen naapurissa. Myös terveyskeskus on vieressä.
– Älykello oppii tunnistamaan jokaisen asukkaan vuorokausirytmin ja tavat. Se ilmoittaa hoitajille, jos joku ei esimerkiksi nouse normaaliin aikaan aamulla tai käy vessassa monta kertaa yössä. Tällöin voidaan heti käydä paikalla katsomassa tilanne. Yölliset tiheät vessakäynnit voivat taas olla merkki virtsatulehduksesta, Palomäki huomauttaa.
Hoitajat voivat televisioruudulta ja omilta tietokoneiltaan seurata jokaisen asukkaan tietoja. Samalla he osallistuvat ohjelman kehittämiseen entistä paremmaksi.
– Annamme kehitysehdotuksia, kun huomaamme jonkin ongelman, Palomäki sanoo.

Bingo on pelattu. Pienen tauon jälkeen on vuorossa tuolijumppa. Samalla mietitään jo seuraavia tapahtumia.
– Laskiaisena mennään laskemaan mäkeä, kunhan Tommi hankkii pulkat, heittää joku nauraen.
Palomäki kertoo, että laskiaisena on tosiaan tarkoitus mennä Havuharjulle, josta löytyy myös kota makkaranpaistoon. Kesällä aiotaan olla mahdollisimman paljon ulkona.
– Pihalle on tulossa iso grillikatos, johon mahtuu kerralla 20 ihmistä. Voimme siirtää ohjelmaa ulos ja pääsemme paistamaan lettuja ja makkaraa.
Vielä tämän kuun aikana asukkaat saavat käyttöönsä nykyistä suuremman ja paremman yhteistilan, kun kaksi asuntoa yhdistävä remontti on valmis.
Asukkaat haluavat juttuun vielä yhden tärkeä asian:
– Laita sinne, että Tommi on loistava! Hän tekee meidän puolesta työtä työaikaa katsomatta.
Palveluasumista selvitetään
Someron perusturvalautakunta päätti viime joulukuussa, että Sairaalatien neljä rivitaloa muutetaan palveluasunnoiksi. Pihlajakylässä tullaan toteuttamaan kevyttä palveluasumista, jossa ei ole tarjolla yöaikaista hoivaa.
Palveluasumisen käynnistäminen vaatii vielä kaupunginhallituksen hyväksynnän. Perusturvajohtaja Marjaana Sorokin kertoo, että kaupunki selvittää parhaillaan, millaisia korjauksia muutos edellyttäisi asuntoihin.
– Haluamme varmistaa, ettei muutoksesta tule yllättäviä kustannuksia.
Kaupunginjohtaja Sami Suikkanen huomauttaa, että myös uudistuksen vaikutukset kaupungin tuleviin valtionosuuksiin pitää selvittää ennen lopullista päätöstä.
Sairaalatien rivitaloissa on tällä hetkellä 34 asuntoa. Kattoremontit ovat parhaillaan käynnissä. Myös asuntoja tullaan kunnostamaan muun muassa esteettömyyden parantamiseksi.
– Asuntojen remonttien tarkka sisältö ja aitataulu ovat vielä avoinna, tekninen johtaja Marko Mäkinen toteaa.
Somerolla keksitään ja Somerolla tehdään. Somerolta kajahtaa aina jotain positiivista. Miksi tuntuu, että Salossa kontataan kaikessa. Milloin Saloon saataisiin tällainen ikäihmisten iloinen asumismuoto????? Täällä ikääntyneet halutaan viedä keskustan reunoille pois silmistä.
Somerolla vaikuttaa evakkokarjalaisten jälkipolvi.
Saattaapi olla totta. Varsinaissuomalaiset ovat jäyhempää lajia.
Todella upea ajatus. Toiminnan kulut ovat varmasti olemattomat verrattuna tuloksiin niin asukkaiden kuin yhteiskunnan kulujen kannalta. Tästä kannattaa ottaa mallia muuallakin.