
Suur-Seudun Osuuskauppa SSO avaa tämän kevään aikana Halikon Prismaan kukkakaupan. Kyseessä on ensimmäinen SSO:n oma kukkakauppa.
– Ajatus on muhinut meillä tosi pitkään. Olemme jo kauan toivoneet tänne kukkakauppaa, koska kukkakauppa kuuluu kauppakeskukseen. Myös asiakkaat ovat toivoneet tänne kukkakauppaa, ja haluamme laajentaa asiakaspalveluamme, kertoo Halikon Prisman käyttötavaraosaston myyntipäällikkö Mari Träsk.
– Puhutaan kuitenkin Halikon sydämestä: Prismassa on jo apteekki ja Alko, joten tänne istuu hyvin kukkakauppakin, hän summaa.
Träskin mukaan monien paikkakuntien osuuskaupoilla on jo omia kukkakauppoja. Suur-Seudun Osuuskaupalla ei ole tällä hetkellä suunnitteilla kukkakauppaa muualle kuin Halikkoon.
– Mutta ei se tulevaisuudessa mitenkään mahdotonta ole. Lohjallakin asiaa on mietitty. Kukat ja niillä sisustaminen on nyt trendikästä, hän toteaa.
Halikon Prisman kukkakauppa tulee aivan kauppakeskuksen pääsisäänkäynnin luo, neuvonnan viereen, S-Pankin paikalle. S-Pankki on jo siirtynyt vastapäisiin tiloihin. Kukkakaupan tiloja remontoidaan parhaillaan.
– Kauppa avautuu alkukeväästä, kun kaikki palikat ovat kohdallaan. Sen tarkemmin ei vielä uskalla sanoa, koska koronan takia tilaukset saattavat myöhästyä. Parhaillaan kukkakauppaan rekrytoidaan työntekijöitä, Träsk kertoo.
Kukkakauppaan haetaan aluksi kolmea floristia ja myöhemmin mahdollisesti lisää. Hakuaika jatkuu 30. tammikuuta saakka.
Prisman kukkakaupasta tulee leikkokukkakimppuihin erikoistunut kukkakauppa, josta saa floristien sitomia kukkakimppuja kaikkiin tilanteisiin, onnentoivotuksista häihin ja hautajaisiin.
– Marketin puolella on ihan hyvä valikoima arkikimppuja, ja siihen valikoimaan kukkakauppa ei tule vaikuttamaan. Kukkakauppa tulee täydentämään marketin palveluja, Träsk sanoo.
Kukkakaupan aukioloajat tulevat olemaan laajat ja noudattamaan Prisman neuvonnan aukioloaikoja.
Toivottavasti tulee hyvä ilmastointi, allergisille ei kauhean hyvä juttu. Ja kaikki hajusintit voisi siirtää kukkakauppaan jouluna. Ne eivät kuulu tuollaiseen isoon markettiin.
Pyykkipoika vaan nenään tai kaasunaamari päähän, niin kyllä se siitä, eikä hajut ole esteenä.