Vaatimaton tasonnostaja – salolaiskasvatti Eetu Mäki on ottanut merkittäviä kehitysaskeleita Mestaruusliigassa

0
Eetu Mäki "piti silmällä" TuTo Volleyn Einari Koivistoa paikallispelissä. (kuvat: TS/Jori Liimatainen)

Eetu Mäki ei pidä meteliä itsestään lentopalloilijana.

Salon Rikalavolleyn kasvatti on noussut Raision Loimun miesten mestaruusliigajoukkueessa tällä kaudella uudelle tasolle, eikä parikymppinen keskipelaaja tarkalleen tiedä, että miksi.

– En pidä itseäni hyvänä syöttäjänä, se vain on sattunut viime aikoina toimimaan. Hyökkäyspelikin on ruvennut jostain syystä yhtäkkiä sujumaan, pallot vaan kuolevat. En myöskään koe olevani hyvä puolustaja, Mäki luettelee vaatimattomana pelillisiä osa-alueitaan.

Aihetta metelin pitämiseen alkaa vähitellen olla, joten tehdään se lehden palstoilla ja nettisivuilla. Mäki on valittu kahdessa kolmesta viimeisimmästä ottelusta joukkueensa parhaaksi pelaajaksi. Se on jo meriitti sinänsä, kun Loimussa pelaa myös viisi ulkomaalaista.

Koko kauden tasosta kertoo torjuntapistetilaston kahdeksas ja hyökkäysprosenttien kymmenes sija. Ennen kaikkea tehokkuus on parantunut viime kaudesta todella paljon: tehtyjen pisteiden suhde hyökkäysvirheisiin ja vastustajan torjumiin hyökkäyksiin verrattuna on nyt valtavasti parempi.

Sen Mäki sentään suostuu allekirjoittamaan, että pelillistä kehitystä on tapahtunut.

– Mielestäni olen mennyt selvästi eteenpäin.

Lisää ”lypsämällä” alkaa tulla myös positiivisia luonnehdintoja omasta pelaamisesta.

– Yritän olla varma syöttäjä. Yritän pistää pahaa hyppyleijasyöttöä sitä pelaajaa kohti, mihin valmentaja ohjeistaa. Torjunnassa on mennyt myös ihan hyvin: vaikka suoria torjuntapisteitä ei tulisikaan niin paljoa, ovat vaimennuksetkin tärkeitä.

17-vuotiaana Loimun ryhmään liittynyt Mäki on saanut jo aiempina kausina varsin paljon vastuuta. Raisioon siirtyessään hän totesi tavoitteikseen aloituskuusikkoon pääsyn parin vuoden sisällä ja ulkomaille siirtymisen.

Viimeistään nyt paikka kuusikossa on ansaittu omilla näytöillä. Entä ulkomaat?

– Siitä en oikein tiedä, sinne pääsy voi olla vähän vaikeaa. Lentopalloa aion näillä näkymin jatkaa silti vielä pitkään.

Sopimus Loimun kanssa kattaa tämän kauden, opiskelupaikka on valmiina Turun ammattikorkeakoulussa.

– Tulevaisuudesta en osaa vielä sanoa. Olisihan se kivaa pysyä tässä porukassa, jos samoja pelaajia jatkaisi ensi kaudellakin.

Varusmiespalvelus jatkuu vielä maaliskuuhun asti.

– Se ei juurikaan häiritse lentopalloa. Harjoituksiin pääsee paria päivää ennen otteluita, Mäki selvittää.

C-juniori-ikäisenä keskitorjujana aloittanut Mäki on pelipaikalleen suhteellisen lyhyt, 194 senttimetriä. Toisaalta liigan torjuntatilastoa johtaa ylivoimaisesti 192-senttinen Lauri Lehtonen.

– Tottakai pituus vaikuttaa sikäli, että esimerkiksi pidemmät kädet auttavat asioissa. Toisaalta pituus ei kuitenkaan korvaa kaikkia juttuja, esimerkiksi pelinlukua, Mäki miettii.

Täksi kaudeksi Turun seudulle on kehittynyt uudenlainen kilpailuasetelma, kun turkulainen TuTo Volley nousi liigaan. Joukkueet kohtasivat keskiviikkona Loimun 3–0-kotivoittoon päättyneessä ottelussa, jonka siirtämisestä uuteen ajankohtaan taitettiin peistä pitkään ja melko äänekkäästi.

– Kyllä jo nyt tuntuu, että TuTon kanssa kilpailutilanne on tavallaan kovempi kuin esimerkiksi Hurrikaani-Loimaan osalta. Onhan TuTossa paljon sellaisia miehiä, jotka ovat pelanneet aiemmin Loimussa.

Loimussa on mielenkiintoinen kansalaisuuksien cocktail. Toisena aloittavana keskitorjujana pelaa iranilainen Tayeb Einisamarein, ja hakkurin hommia hoitaa hänen maanmiehensä Ali Fazli.

– Tayeb osaa hieman englantia, mutta Ali ei sitä liiemmin puhu, vaikka lentopallotermejä tietääkin. Se on omalla tavallaan ihan hauskaa kommunikoida hänen kanssaan – mennään tarvittaessa viittomakielellä, Mäki hymähtää.

 

Raision Loimu on kirjaimellisesti kuin eri joukkue

Loimu on kirjaimellisesti kuin eri joukkue verrattuna viime kauteen. Tuolloin se voitti yhden ottelun kahdeksastatoista.

Mestaruusliiga päätti hyvissä ajoin, ettei viime kauden päätteeksi putoaisi yksikään joukkue. Siksi Loimu ensin lomautti pelaajansa ja sittemmin purki ulkomaalaispelaajien sopimukset.

Nyt kaikki on toisin. Libero Kyle Dagostino liittyi mukaan noin kuukausi sitten, ja sitä kautta ryhmässä on nyt viisi ulkomaalaispelaajaa.

Iranilaisista liigan pistetilastoa johtava Ali Fazli on osoittautunut tähtipelaajaksi ja maanmies Tayeb Einisamarein myös kovaksi tekijäksi. Viidettä sijaa pitävä Loimu onkin jo lähes vuorenvarma pudotuspelijoukkue.

– Nyt joukkueessa on oikeasti hauskaa, kun viime kaudella tunnelma peleihin lähdettäessä tuppasi olemaan jo valmiiksi hävinnyt, Eetu Mäki kuvailee tilanteiden eroa.

Oma vaikutuksensa kevääseen saattaa olla myös sillä, että Verohallinto hakee neljäntenä olevaa Kokkolan Tiikereitä konkurssiin.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments