Varsinaissuomalaiset eivät usko sote-uudistuksen lyhentävän hoitojonoja – ”Monet pelkäävät nyt lähipalveluiden puolesta”

3
TS-grafiikka

Lyhenevätkö hoitojonot, kun sote-uudistus toteutuu? Varsinaissuomalaiset ovat sitä mieltä, että eivät lyhene.

Salon Seudun Sanomien teettämän kyselyn mukaan runsas viidesosa maakunnan asukkaista uskoo, että hoitoon pääsy nopeutuu. Sote-uudistuksen lupaus puree hieman paremmin naisiin kuin miehiin.

Luottavaisimmin hoitoon pääsyn nopeutumiseen suhtautuvat SDP:n äänestäjät. Perussuomalaisten ja kokoomuksen kannattajat ovat sitä vastoin kaikkein epäileväisimpiä. Suurin osa heistä ei usko sote-uudistuksen parantavan tilannetta.

SDP:n äänestäjien lisäksi jonojen lyhenemiseen luotetaan vasemmistoliiton, vihreiden ja RKP:n kannattajien keskuudessa. Keskustan äänestäjien joukossa asetelma on päinvastainen. Tässä asiassa keskustalaiset asettuvat eduskunnan opposition kanssa samalle kannalle.

Joka kolmas Salon Seudun Sanomien ja Turun Sanomien teettämään kyselyyn vastanneista ei osannut ottaa kantaa väitteeseen: sote-uudistus nopeuttaa hoitoon pääsyä Varsinais-Suomessa.

Kyselyn tehneen Taloustutkimus Oy:n toimitusjohtaja Juho Rahkonen pitää epävarmojen osuutta korkeana.

En osaa sanoa -vastaukset kertovat ainakin kahdesta asiasta: toisaalta tulevan uudistuksen käytännön vaikutuksista ei vielä tiedetä, toisaalta ihmiset suhtautuvat siihen epäilevästi.

– Vain hieman yli viidennes vastaajista uskoo sote-uudistuksen edes jossain määrin nopeuttavan hoitoon pääsyä Varsinais-Suomessa. Tulkintani mukaan monet pelkäävät nyt lähipalveluiden puolesta, sanoo Rahkonen.

Vastaavanlaista pelkoa esiintyy kuntaliitosten yhteydessä.

Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksessa palveluiden järjestämisvastuu siirtyy ensi vuoden alussa kunnilta hyvinvointialueille. Esimerkiksi terveyskeskukset ja sairaalat ovat sen jälkeen saman maakunnallisen organisaation vastuulla.

Sote-uudistukseen liittyvän Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus -hankkeen tavoite on parantaa hoitoon pääsyä. Tätä tarkoitusta varten valtio on antanut rahaa myös Varsinais-Suomeen.

 

Näin kysely tehtiin

  • Kyselyn teki Taloustutkimus Oy.
  • Kyselyssä haastateltiin 1 002 varsinaissuomalaista 27.12.2021–6.1.2022.
  • Tutkimus tehtiin puhelinhaastattelujen ja internet-paneelin yhdistelmänä.
  • Tutkimuksessa otettiin kantaa väitteeseen: sote-uudistus nopeuttaa hoitoon pääsyä Varsinais-Suomessa.
  • Vastaajien puoluekanta selvitettiin kysymyksellä: minkä puolueen tai muun ryhmittymän ehdokasta äänestit vuoden 2021 kuntavaaleissa.
  • Kysely tehtiin puolueiden kannatusmittauksen yhteydessä. Sen tulokset julkistettiin 10. tammikuuta.

Vaalipäivä ensi sunnuntaina

  • Aluevaalien vaalipäivät on sunnuntaina 23. tammikuuta.
  • Aluevaaleissa valitaan hyvinvointialueen valtuusto.
  • Sosiaali- ja terveyspalveluiden sekä pelastustoimen järjestämisvastuu siirtyy vuoden 2023 alussa kunnilta ja kuntayhtymiltä hyvinvointialueille.
3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Sairas
4 kuukautta sitten

Jos EVVK-lääkärille pääsisikin puolet nopeammin, niin mitä sitten.

Ennustaja
4 kuukautta sitten

Te, jotka olette pelänneet koronan olevan uhka terveydenhuollolle, niin odottakaapa tätä uudistusta.

Perästä kuuluu
4 kuukautta sitten

Tässä käy samalla tapaa kuin Suur-Salossa, kylät täällä hiljenevät, kun ihmiset halutaan siirtää entisiin Nokian konttoritiloihin. Mittakaava on tulevaisuudessa suurempi, mutta riittääkö tuleviin yksiköihinkään riittävästi henkilökuntaa.

Onko varmaa, ettei jatkossa täkäläisiä siirretä jonnekin esimerkiksi Loimaan hoitolaitokseen? Siihen ei paljon vaikuta, keitä valitaan valtuustoon tekemään ryhmäpäätöksiä.