Vilppaan cupvälierän kohtalo ratkeaa vasta perjantaiaamuna – Karhubasketin testituloksia ei saatu vielä torstaina

0
Karhubasket ja Vilpas kohtasivat edellisen kerran joulukuussa.

Vilppaan pitäisi kohdata perjantaina Karhubasket Suomen cupin välieräottelussa Helsingissä. Ottelun pelaaminen oli kuitenkin torstai-iltana edelleen auki.

Karhubasket tiedotti keskiviikkona, että joukkueen amerikkalaisnelikko Simeon Carter, Cameron Jones, Malik Toppin ja Rene Rougeau on altistunut koronalle ja Jonesin sekä Rougeaun keskiviikkoaamuna tehdyt kotitestit olivat positiivisia.

Altistuneet pelaajat kävivät virallisessa koronatestissä keskiviikkoaamuna. Testitulosten piti valmistua torstaina, mutta Karhubasket kertoi torstai-iltana kello 20 Twitterissä, että tuloksia odotetaan edelleen.

Karhubasketin mukaan mikäli testit ovat positiivisia, joukkue ei voi pelata perjantaina. Mikäli testit ovat taas negatiivisia, joukkue pelaa ottelun kuuden pelaajan kokoonpanolla.

Päätös ottelun pelaamisesta tehdään perjantaiaamuna.

Jos Karhubasket ei saa joukkuetta kasaan, tarkoittaa se sitä, että Vilpas saa luovutusvoiton ja paikan finaalissa.

Välierien ottelujärjestys vaihdettiin jo keskiviikkona. Alun perin Karhubasket–Vilpas piti alkaa kello 18.05 ja se olisi näkynyt TV2:sta suorana. Nyt tuolle paikalle on vaihdettu toinen välieräottelu Seagulls–Lahti Basketball.

Karhubasket–Vilpas pelataan – jos pelataan – vasta kello 20.30. Jälkimmäinen välierä näkyy ainoastaan Yle Areenasta.

Joka tapauksessa Mäkelänrinteen Urhea-hallissa pelattava cupin finaalitapahtuma on lässähtämässä pahasti.

Koronatartunnoista myös kärsineen Lahti Basketballin kokoonpanosta puuttuu viisi avainpelaajaa: Arttu Saarijärvi, Ville Karvonen, Erik Sajantila, Henri Ventoniemi ja Chris Clarke. Lahti onkin nostanut kokoonpanoonsa Divari B:ssä pelaavasta Team Pajulahdesta entisen Vilppaan pelaajan Sami Ikävalkon.

Seagullsin kokoonpanotietoja ei ollut saatavilla.

Suomen cupin finaali pelataan lauantaina kello 17.45.

0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments