Ylilääkäri Ellä: Koronatestin tarpeellisuutta kannattaa puntaroida

0

Salon koronatartuntaluvut jatkavat kasvuaan, mutta kasvuvauhti on tasaantunut.

Viime keskiviikon jälkeen Salossa on todettu THL:n mukaan 406 uutta tartuntaa. Tätä edeltäneellä seurantajaksolla niitä todettiin 356.

– Odottavalla kannalla ollaan, kuvailee epidemian tilannetta Salossa tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Kaisa Ellä.

– Viimeiset kolme viikkoa ovat olleet tartuntamäärissä samaa tasoa.

Tartuntalukuihin saattaa vaikuttaa se, kuinka paljon virallisiin koronatesteihin on hakeuduttu.

Salossa testaus on edelleen auki kaikille oireisille, ja myös rokotetut voivat käydä testissä.

Kaisa Ellän mielestä viralliseen testiin ei kannata kuitenkaan välttämättä mennä.

– Jokainen voi puntaroida, mikä tiedon merkitys on. Jos ei tarvitse todistusta poissaoloa tai muuta syytä varten, yhtä hyvin voi olla kotona viisi päivää tai vähintään siihen asti, että on ollut kaksi päivää oireeton.

Ellä arvioi, että testauslinjauksiin on tulossa muutoksia. Tämän jälkeen testimäärät vaikuttavat entistä enemmän havaittujen tartuntojen määrään.

Varsinais-Suomessa epidemia ei ole kiihtynyt samalla vauhdilla kuin pääkaupunkiseudulla. Tämä on pantu tyytyväisenä merkille maakunnallisessa koronaryhmässä.

– Ajattelimme, että tulemme pääkaupunkiseudun perässä, mutta tilanne ei ole ihan samalla tavalla ainakaan vielä loikannut.

Ellä arvelee, että yhtenä syynä tähän voi olla Varsinais-Suomen rokotuskattavuus, joka on pääkaupunkiseutua ja maan keskiarvoa parempi.

Koronarokotteen saaneet Salossa ja koko Suomessa

  • 1. annoksen on saanut 89,9 % (koko maa 86,3 %)
  • 2. annoksen on saanut 87,4 % (koko maa 82,9 %)
  • 3. annoksen on saanut 51,6 % (koko maa 41,4 %)
  • Luvut koskevat yli 12-vuotiaita.
  • Lähde: THL