
Toistuvat kotipihan lumityöt ja alati kohoavat lumivallit ovat saaneet monet pohtimaan myös kattojen lumikuormaa.
– Juuri nyt lumi on tosi tiheää. Kovimmalla rasituksella ovat pitkälappeiset tasahallit, sanoo viljelijä Esa Rannikko Rannikon Puutarhalta. Hän tekee talvisin myös lumiurakointia.
Rannikko kertoo, että maassa oleva lumi on pitänyt urakoitsijan kiireisenä. Katoilta ei ole juuri lumia pudoteltu, eikä se ole tavallisissa asuinkiinteistöissä yleensä tarpeenkaan.
Suuret tasa- tai loivakattoiset rakennukset ovat riskialttiimpia lumikuorman aiheuttamille vaurioille.
– Kaupungin rakennusten osalta tilannetta seurataan koko ajan. Ei nyt ainakaan vielä ole mitään hälyttävää tilannetta, sanoo Salon kaupungin vs. kiinteistöpäällikkö Jarno Mustonen.
Isännöitsijä Erkki Kaskela Salo Isännöinnistä arvioi, ettei lumitilanne ole tällä hetkellä kattojen kantavuuden näkökulmasta huolestuttava.
Sen sijaan hän neuvoo pitämään silmällä sitä, roikkuuko räystäistä jääpuikkoja tai tipahtamassa olevaa lunta.
– Yksi sellainen tapaus oli juuri, että jäinen lumi tippui katolta auton päälle ja hajotti tuulilasin.
Vahinko sattui kerrostalon sisäpihalla, jossa parkkipaikka oli lähellä rakennusta. Kaduilla parkkipaikat ovat loitommalla rakennuksista, mutta katoilta tippuva jää ja lumi voi vahingoittaa jalankulkijoita.
Jääpuikkoja muodostuu etenkin sellaisissa rakennuksissa, joissa on lämpövuotoja. Kaskela kertoo, että ongelmiin voi löytyä myös ratkaisuja.
– Yhdessä rakennuksessa rappukäytävän poistoventtiili oli ohjattu käyttöullakolle. Sinne johdettu lämmin ilma sulatti katon lunta ja aiheutti jääpuikkojen muodostumista. Kun poistoilma ohjattiin ullakon sijaan katon kautta ulos, jääpuikko-ongelma väheni 90 prosentilla.
Vaikka lunta olisi paljon, sitä on ani harvoin enemmän kuin pientalojen katot kestävät.
– En muista, että pientalopuolella olisi tullut asuinrakennuksen katon sortumavaurioita lumikuorman takia, sanoo LähiTapiola Etelän korvausjohtaja Toni Rintala.
Sen sijaan isoissa halleissa lumikuorman riskit on Rintalan mukaan hyvä tiedostaa. Esimerkiksi pressuhallien päälle lumi voi kertyä tuiskussa hyvin toispuoleisesti, jolloin rakennukseen kohdistuu rasittava epätasainen kuorma.
Riskitön runsasluminen talvi ei kuitenkaan ole pientaloissakaan. Rintala sanoo, että liikkeelle lähtevät lumimassat aiheuttavat säännöllisesti vaurioita kattojen läpivienteihin. Vaurioita tulee sekä katolla tehtävien lumitöiden vuoksi että lumen luonnollisen liikkeen takia.
– Esimerkiksi ilmastointiputket voivat vääntyä, ja vettä pääsee sitä kautta rakenteisiin.
Vauhdilla liikkuva lumi voi myös pudota yllättäen maahan ja aiheuttaa vahinkoa.
Kaikkein suurimpana riskinä Rintala näkee kuitenkin innokkaat omakotitalojen isännät ja emännät, jotka kiipeävät itse katolle pudottamaan lunta.
– Jos lumimassa lähtee jalan alta liikkeelle, niin helposti voi tulla pudottajakin alas. Näitä valitettavasti tapahtuu joka vuosi.
Vesisade lisää lumen painoa
- Lumen paino riippuu sen tiheydestä. Vastasatanut pakkaslumi voi olla kevyttä, ja sen tiheys on alle 50 kg/m3. Vanhan sulavan lumen tiheys voi olla jopa yli 400 kg/m3.
- Kattojen lumikuorma ei lisäänny merkittävästi suojasäällä. Lumen tiheys kyllä kasvaa, mutta samalla lumikerros ohenee. Suojasäällä vesisateella kokonaiskuorma kasvaa, koska lumi pidättää vetää. Jyrkillä katoilla vesisade saa lumen valumaan herkästi alas, mikä aiheuttaa vaaraa räystäiden alla liikkuville.
- Kattorakenteiden lumikuorman kestävyydestä on määrätty eri tavalla eri osissa maata. Kevättalvella lumen tiheys on yleensä 200–300 kg/m3. Tällä kuormalla länsirannikolla 50 sentin lumikerros ja Lapissa 80 sentin lumikerros lähenevät kantavuuden raja-arvoja.
- Jos lunta poistaa katolta, se kannattaa tehdä symmetrisesti molemmilta puolilta. Toisen lappeen tyhjentäminen kokonaan ennen toista saattaa ylikuormittaa rakenteita. Lumen poistaminen voi myös vaurioittaa kattoa. Erityisesti huopakate vaurioituu herkästi, joten jätä katteen suojaksi 10 cm lumikerros.
- Lähde: Ympäristöministeriö
Kulkutien puolella olevat lasitetut parvekkeet muodostavat myös riskin.
Lasin ”ikkunalaudalle” kertynyt lumi ja jää saattaa pudota alle kulkevan niskaan.
Olisi kiva, jos taloyhtiöt muistuttaisivat asukkaita pudottamaan sen lumen ennen kuin joku loukkaantuu.
Minun mielestäni kaupunki voisi keskittyä teiden suolaamiseen. Ajoväylä ja kulkutiet ovat ihan liukkaita, ja lisäävät turvallisuusriskiä ihmisille.