Bigbug (Ranska 2022). Ohjaus: Jean-Pierre Jeunet. Käsikirjoitus: Jean-Pierre Jeunet ja Guillaume Laurant. Kuvaus: Thomas Hardmeier. Leikkaus: Hervé Schneid. Musiikki: Raphael Beau. Näyttelijät: Isabelle Nanty, Elsa Zylberstein, Claude Perron, Stéphane De Groodt, Youssef Hajdi, Claire Chust, Francois Levantal. Netflix.
Ranskalainen Jean-Pierre Jeunet herätti kansainvälisten elokuvatarkkarien huomion viiston huumorin sävyttämällä Delicatessenilla (1991) ja valloitti suurten katsojamassojen sydämet rakastettavalla Améliella (2001). Siinä välissä hän ehti mitellä voimiaan myös Hollywoodin tuotantokoneiston kanssa ohjaamalla sangen pitävän täydennysosan Alien-tieteissaagaan.
Viime vuodet ja jopa vuosikymmenet on ollut hiljaisempaa. Jeunet ei ole juurikaan pitkiä elokuvia tehnyt ja nekin harvat yritykset ovat jääneet vaille isompaa huomiota. Sääli sinänsä, koska kyse on täysin poikkeuksellisesta lahjakkuudesta, jolla on silmää sekä visuaalisuudelle että sisällölle.
Niitä Jeunet yrittää nyt yhdistää Bigbugissa, mutta kunnianhimoinen projekti pettää varmasti monen korkeat odotukset.
Bigbug kuvaa Delicatessenin hengessä ihmiskunnan rappiota, joka on niin perusteellinen että sen raunioista on jokseenkin pakko nousta jotain nykyistä parempaa. Ollaan jossain 2050-luvun pimeämmällä puolella ja ihminen elää rinnakkain erittäin kehittyneen tekoälyn kanssa. Vielä hetken ihmislaji voi herkutella omalla ylivertaisuudellaan, mutta tosiasiallisesti valta on jo lipsunut koneiden käsiin.
Tekoäly tekee itsenäisiä päätöksiä ja kumoaa imaginäärisen isäntänsä toiveet. Bigbugin ihmiset asuvat samanlaisissa hyperteknologisissa taloissa kuin Jacques Tatin verrattomassa tulevaisuudennäkymässä Enoni on toista maata (1958). Kaikki näyttää kliinisen puhtaalta, verrattoman toimivalta ja tyystin epäinhimilliseltä, kunnes teknologia pettää ja kaikki on enää vain epäinhimillistä.
Bigbugin ihmisille käy kuten Don DeLillon Hiljaisuus-romaanissa, jossa tietoverkot romahtavat ja ruudut pimenevät. Ollaan lopullisen tuhon tai ainakin valtasiirtymän äärellä, sillä ilman toimivaa langatonta verkkoa teknouskovainen ihmisparka on kuin kevätjäille lähtenyt pilkkijä ilman naskaleita.
Keventääkseen elokuvansa depressiivistä perusviestiä Jeunet on rakentanut tarinan taustaksi värikkään sarjakuvamaailman, joka muistuttaa 1950-luvun lapsekkaita visioita 2000-luvun maailmasta lentävine autoineen ja täysin automatisoituine asumuksineen. Jeunet on ilmeisen tarkoituksellisesti jättänyt virittelemänsä mielikuvitusmaailman luonnoksen tai sarjakuvaruudun tasolle, pyrkimättäkään pikkutarkkaan uskottavuuteen.
Bigbug pursuaa suuria ideoita, jotka jäävät hiukan keskeneräisiksi. Se on enemmänkin kiinnostava kuin erityisen onnistunut elokuva. Tai oikeammin: se on loistava epäonnistuminen ja siksi ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Jean-Pierre Jeunetin oman urakehityksen kannalta hänen olisi silti ollut viisaampaa tehdä uudestaan jotain Amélien kaltaista kepeää huttua ja saada maailman elokuvayleisö rakastumaan häneen uudelleen.
Bigbugilla Jeunet saa muutaman uuden ystävän, mutta pettää vanhojen ihailijoidensa toiveet.
