Jaana Haapasalon kantelu poiki pyyhkeitä Salon johdolle – julkisuuslakia ei noudatettu

4
Jaana Haapasalo ilmoitti vetävänsä hakemuksensa pois sen jälkeen, kun ei saanut kutsua haastatteluun. Kuva: SSS-arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Entisen kaupunginvaltuutetun Jaana Haapasalon (sit.) kantelu on tuonut moitteita Salon johdolle.

Eduskunnan apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin katsoo, että kaupunginjohtaja Tero Nissinen ei menetellyt julkisuuslaissa edellytetyllä tavalla vastatessaan Haapasalon tietopyyntöön.

Sakslin kiinnittää lisäksi Salon kaupunginhallituksen huomiota kuntalain viestintää koskevaan sääntelyyn. Jaana Haapasalon henkilötietoja oli hetken aikaa kaupunginhallituksen sähköisellä esityslistalla internetissä, vaikka tiedot olisi pitänyt peittää.

Haapasalo vaati virheestä korvausta, ja Salo on maksanut hänelle 600 euroa tietosuojan rikkomisesta. Korvaus on oikeusministeriön suosituksen mukainen.

Haapasalo kanteli eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle, koska ei saanut viime keväänä kaupungilta haluamiaan tietoja koronatartuntojen kehityksestä ja ilmaantuvuusluvuista Salossa.

Hän oli kysynyt graafia sähköpostitse. Vastausta ei kuulunut kahteen viikkoon, joten hän uusi kysymyksensä. Kaupunginjohtaja Tero Nissinen vastasi, ettei pyydettyjä tietoja ehditä toimittamaan.

Haapasalo sai haluamansa tartuntagraafin Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiriltä, joka vastasi pyyntöön nopeasti. Tietoa Salon tartuntapaikoista piirillä ei ollut, koska kaupunki vastasi jäljityksestä.

Kaupunginjohtaja totesi apulaisoikeusasiamiehelle, ettei kaupungilla ollut Haapasalon pyytämää graafia. Sellainen olisi pitänyt tuottaa erikseen, eikä virkamiehillä ollut aikaa ylimääräisille töille, koska kaupunki keskittyi akuutteihin koronatoimiin.

Salon koronaryhmä oli jo aiemmin päättänyt, ettei kaupungin sisäisiä maantieteellisiä ilmaantuvuuskarttoja tai muita sellaisia julkaista.

Apulaisoikeusasiamiehen mukaan Nissinen ei toiminut asiassa julkisuuslain mukaisesti. Tietopyyntöön ei vastattu mahdollisimman pian, vaan vasta toisella pyynnöllä.

Haapasalolle ei kerrottu syytä siihen, miksi hän ei saanut pyytämiään asiakirjoja. Hänelle ei annettu myöskään laissa edellytettyä ohjausta.

Haapasalo kanteli lisäksi henkilötietojensa päätymisestä kaupunginhallituksen esityslistalle.

Apulaisoikeusasiamies muistuttaa, että kunnan on verkkoviestinnässään huolehdittava, että salassa pidettäviä tietoja ei viedä yleiseen tietoverkkoon ja että yksityisyyden suoja henkilötietojen käsittelyssä toteutuu.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tassu
1 vuosi sitten

Itse kysyisin, miksi tietoja on ylipäätään pyydetty, mikä on tarkoitusperä?

Salossa ja VSSHP:llä on ammattilaisia, joiden tehtävä on huolehtia oikeista toimista perustuen heille saatavilla olevaan tietoon.

Kaupungin viranhaltija
1 vuosi sitten
Reply to  Tassu

Tietopyynnön tarkoitusperä ei ole oleellinen kysymys.

Kaupunginvaltuutetulla on jo asemansa perusteella perusteltu oikeus tehdä viranhaltijoille tietopyyntöjä päätöksenteon pohjaksi. Näihin tietopyyntöihin on vastattava asiallisesti ja julkisuuslain mukaisesti.

Allan
1 vuosi sitten
Reply to  Tassu

Etkö aidosti tiedä, miksi valtuutetut esittävät kysymyksiä? Eivät ne Salonkaan ammattilaiset ilman ohjausta ja valvontaa toimi. Tässäkin tilanteessa taas niin sanottu ammattilainen kaupunginjohtaja sai huomautukset ylimmältä laillisuudenvalvojalta, kun ei itse ymmärtänyt noudattaa lakia. Salossa on vallinnut laaja ongelmallinen toimintamalli, jossa lakeja ja velvoitteita rikotaan vähän väliä. Salo on todennäköisesti Varsinais-Suomen ykkönen erilaisissa ylempien valvontaviranomaisten huomautuksissa ja oikeuden ratkaisuissa. Nissinen oppi nopeasti talon tavoille, vaikkei todellisia aktiivia työpäiviä ole ollut vielä kovinkaan monta. Salossa ex-sotejohtaja sai kenkää mitättömin perustein, kun hän ei rikkonut edes lakia. Valtuutetulla on laaja tiedonsaantioikeus, jota hän tarvitsee päätöksenteon tueksi. Tiedot saatuaan valtuutettu voi vaikka todeta, että… Lue lisää »

Hyvin opetettu
1 vuosi sitten

Ei ehtinyt Nissinen pitkään olla töissä, kun jo omaksui perisalolaisen hallinnon laittomuudet.