
Huumeita käyttäville tarkoitetut terveysneuvontapalvelut uudistuvat Salossa, kun Terveysneuvonta Salo aloittaa toimintansa 2. maaliskuuta.
Salon terveysneuvontapalveluista vastaa maaliskuun alusta lähtien A-klinikka Oy. Uusi toimipiste sijaitsee Turuntiellä, ja sen palveluihin sisältyvät pistovälineiden vaihto sekä neuvonta terveyteen ja palveluihin liittyvissä asioissa.
– Terveysneuvonnalla vähennetään huumeiden käytön haittoja ja ehkäistään tartuntatauteja. Toiminta on tärkeää ja sitä edellytetään tartuntatautilaissa kaikilta kunnilta. Terveysneuvonta on myös isossa roolissa siinä, kun pyritään tavoittamaan huumeita käyttäviä ihmisiä palvelujen piiriin, palvelupäällikkö Tytti Tuppurainen A-klinikka Oy:ltä sanoo tiedotteessa.
Uusi toimipiste yhdistää aiemmin samalla paikalla toimineen Päiväkeskuksen ja Asemakadun terveysneuvontapisteen palvelut. Terveysneuvontapiste Uukkarin toiminta Asemakadulla päättyy.
– Olemme tavoittaneet hyvin ihmisiä Päiväkeskuksen palveluilla. Viime vuonna oli yli 3 600 käyntiä, ja toivomme, että uudistuksen myötä voimme auttaa asiakkaita entistä paremmin ja tavoittaa myös uusia kävijöitä, Tuppurainen toteaa.
Tarjolla on edelleen myös Päiväkeskuksen palveluita, eli toimipisteessä voi viettää aikaa ja levätä. Työntekijöiltä saa halutessaan apua omien asioiden selvittelyyn ja esimerkiksi ajanvarausten tekemiseen.
Terveysneuvonta Salo on avoinna 2. maaliskuuta alkaen maanantaisin kello 9–15, keskiviikkoisin kello 13–15.30 ja 16–18 sekä perjantaisin kello 9–12. Toimipiste sijaitsee osoitteessa Turuntie 10.
Terveysneuvontaan voi tulla suoraan ilman ajanvarausta. Palvelut ovat asiakkaille maksuttomia ja asiointi on anonyymiä.
Niin, että huumeiden käyttäjät oikein näkyville keskustaan. Eikö ne aikaisemmin olleet jossain syrjässä? Nyt jo näkyy porukkaa jonottamassa, ei minkäänlaista yksilönsuojaa, kuka tuolla käy.
Nyt en käsitä, eikö meillä silti ole heidät keskuudessamme ihmisarvoineen, miksi pitäisi piiloutua? Moni joutuneekin huumekäyttöön suvaitsemattomuuden ja alemmuuden tunteen takia, toiset perineet altistavan geenin riippuvaisuuksiin ja olleet johdateltavissa.
Apua ja tukea he tarvitsevat, eivät näköesteitä.
Kannattaa muistaa sellainen asia, kaikki ovat jonkun lapsia ja kaikilla on sama arvo ihmisenä. Oletko ehkä itse täydellinen?
Tuossa jutussa lukee, että asiointi on anonyymia. Eli siellä voidaan käydä siellä niin, ettei tunnisteta. Mutta jos jonottaa ulkona vilkaimmailla pääkadulla, siinä ei anonyymi asiointi onnistu. Varsinkin nykyään, kun yksilönsuojaa on parannettu.
Tuskin ne ihmiset haluavat, että kaikki ohikulkevat tunnistavat, kun jonottaa huumeneuloja.
Ei aiemmassa paikassakaan mitään jonotettu, eli eiköhän tämä asia ole huomioitu.