Onko reitti varmasti turvallinen?
Se on ensimmäinen ajatus, joka tulee mieleen mantereen puolella venevalkamassa seistessä.
Veneitä ei näy. Vastarannalle Luotsisaareen on kuitenkin kuljettu: laiturin reunasta lähtee polku, jolle pakkanen on jäädyttänyt kengänjälkiä. Polku on ollut hiljattain niin sohjoinen, että osa jäätyneistä jäljistä on painunut syvälle jään pintaan.
– Polku on kairattu useasta kohdasta. Kantavaa jäätä on useimmissa kohdissa 20 senttiä ja alimmillaankin 15 senttiä, sanoo Jari Achrén.
– Monet sanovat, etteivät halua mennä jäälle. Eivät edes silloin, kun näkevät sen kantavan auton tai traktorin.
Jää ei narise eikä notku. Lähdemme ylittämään Karviaistensalmea.
Luotsisaari on pitkulainen saari Salon edustalla. Sen pohjoispää on lähellä Vartsalan kylää ja eteläpäästä näkyy Kokkilaan.
Luotsisaaressa on kaksi vakituista asukasta. Jari Achrén on heistä toinen ja hänen puolisonsa Kirsti Achrén toinen. Lisäksi saarella on joukko mökkiläisiä, joista osa viettää aikaa saarella myös talvisin.
Saarella kulkee kaksi tietä, jotka saarelaiset ovat nimenneet Rantabulevardiksi ja Ykköstieksi. Molemmat tiet ovat parhaillaan talvisessa juhla-asussa. Valtteri-myrskyn tuiskuttama lumi on saanut puut niiaamaan teiden ylle kaarikäytävän, ja tiet on lanattu mönkijän avulla helppokulkuisiksi.
Ykköstien varrella on myös Cisse Willförin ja Peetu Koivumäen talviasuttava huvila. Helsinkiläispariskunnan virallinen osoite on Lauttasaaressa. Virallisesti Helsingistä on myös Esa Airaksinen, mutta hän on viettänyt helmikuun puolivälissä jo vuoden yhtäjaksoisesti Luotsisaaressa.
Kun venevalkama on tyhjänä veneistä, saarelaisten tapaamisissa nousee esiin aina sama aihe.
– Keskustelu jäätilanteesta on jatkuvaa, sanoo Cisse Willför.
Tänä talvena oman lisänsä keskusteluun on tuonut oikukas sää. Marraskuun pakkaset jäädyttivät saareen kulkevan jäätien poikkeuksellisen aikaisin, mutta sen jälkeen koettiin lauha jakso. Valtteri-myräkkä puolestaan tuiskutti jäälle loskaa ja lunta ja toi mukanaan nopeita ja rajuja merenpinnan korkeuden muutoksia.
– Tummemmalla alueella jäätä ei ole kuin vähän, ja siinä on lunta päällä, sanoo Peetu Koivumäki ja katsoo verannan ikkunasta aukeavaa näkymää kohti Angelansaarta.
Rinteessä olevasta talosta katsoen jääkannen sävyerot on helppo nähdä, mutta jäällä seisoessa koko horisontti näyttää yhtä valkoiselta.
– Tummempia alueita ei huomaa, jos ajaa jäällä esimerkiksi mönkijällä, kun silmistä tulee vettä, sanoo Jari Achrén.
Kun asuu ympäri vuoden sillattomassa saaressa, jäätilanteen seuraaminen on arkea.
Jari Achrén sanoo, etteivät jäihin putoamiset tai läheltä piti -tilanteet kuitenkaan tunnu arkisilta. Tilanne on aina pelottava, ja tapaukset jäävät mieleen. Achrénin varhaisin muisto sijoittuu 1950-luvun lopulle. Hän oli tuolloin alle kymmenvuotias.
– Meille tuli puhelinsoitto, että Angelansaaren ja Kemiönsaaren välistä kuuluu avunhuutoja. Sinne lähti täältä saaresta porukkaa. En muista miten, kun oli huonot jäät, mutta ne lähtivät jeesaamaan. Illan pimeässä ei ollut mitään tehtävissä, mutta seuraavana aamuna näkyi, että mopedin jäljet menivät salmeen. Lehdessä oli oikein kuva, kun sieltä naarattiin nuori poika. Muistaakseni hän oli Teijolta tullut.
Teijon suunnalta tulivat myös miehet, jotka hukkuivat helmikuussa 2014 Pikkusaaren edustalla auton vajottua jäihin. Jari Achrén muistaa tapauksen hyvin. Miehet olivat olleet jo jonkin aikaa kateissa, kun tapauksesta uutisoitiin sanomalehdessä.
Jutussa kerrottiin, että kaksikko oli nähty Teijolla autoilemassa ja pyydettiin vihjeitä. Achrén oli puolestaan kuullut kemiönsaarelaisen ystävänsä ihmettelevän, kuinka hän oli nähnyt jäällä auton jälkiä. Silloin Achrén ymmärsi, että auto oli tullut Kemiönsaaren suunnasta ja ajanut yön pimeydessä Kokkilan edustalla suoraan sulaan veteen.
– Soitimme naapurin kanssa poliisille ja sanoimme, että tiedämme paikan aika tarkasti. Sieltä se auto löytyi. Oli aika järkyttävää tietää, että ihan tässä lähellä on auto pohjassa ja kaksi ihmistä sisällä.
Jari Achrén kertoo itsekin pudonnensa kahdesti jäihin. Hän oli molemmilla kerroilla niin rannassa, että jalat ottivat pohjaan.
Huonompi tuuri oli Achrénin ystävällä, joka putosi muutama vuosi sitten potkukelkalla jäihin Angelansaaren edustalla. Pelastautumista ei helpottanut se, että turvaksi mukaan otettu puukko painui rytäkässä merenpohjaan, mutta hän onnistui kampeamaan itsensä ylös ja ryömimään kantavalle jäälle.
– Hän kertoi myöhemmin, että muistikuvat loppuivat avantoon. Ei hän muistanut tarkalleen, miten hän pääsi sieltä ylös.
Viime viikolla Jari Achrén oli saattamassa mökkiläisiä mantereelle ja käymässä Vartsalantien varressa postilaatikolla, kun hän näki Vartsalan suunnasta jäätä pitkin kulkevan kaksikon. Sauvakävelyllä olleet henkilöt etenivät niin hyvää vauhtia ja määrätietoisin askelin, että Achrén sai pahan aavistuksen.
– Tahti oli niin kova, että ajattelin heidän todennäköisesti kävelevän Luotsisaaren ympäri. Saaren koko Kokkilan puoleinen reuna oli ollut juuri auki, mutta pieni yöpakkanen oli tehnyt sentin tai kahden jääkerroksen, ja huuru jään päällä sai sen näyttämään ihan samalta kuin vahvan jään alue näytti.
Kävelijät olivat niin kaukana, ettei huutamisesta olisi ollut hyötyä. Achrén pohti, mitä hän voisi tehdä. Hän päätti soittaa Esa Airaksiselle, jonka mökki on Luotsisaaren Kokkilan puoleisessa päässä. Airaksinen oli valmiiksi ulkona vastatessaan puheluun. Hän tiesi petollisen jäätilanteen ja ymmärsi tilanteen vakavuuden.
– Otin jääpiikit ja narun ja kerkesin juuri rantakalliolle huutamaan, Airaksinen sanoo.
Sauvakävelijät pysähtyivät Airaksisen neuvosta ja löivät kävelysauvalla jäätä edessään. Sauva hulahti jäästä läpi. Saaren kiertämisen sijaan kaksikko kääntyi ympäri.
Achrén sanoo, että toisten ihmisten tekemisiin puuttuminen mietityttää aina. Hän on kuitenkin tullut siihen tulokseen, että turmia on pyrittävä estämään.
– Joku voi närkästyä ja ajatella, ettei saa neuvoa, mutta mieluummin otan sen häpeän, että olen puuttunut toisten asioihin.
Vastaavanlainen läheltä piti -tilanne sattui myös muutama talvi sitten, kun Achrén näki jäällä hiihtäjän. Hiihtäjä suuntasi kovalla vauhdilla suoraan kohti jääaluetta, joka oli ollut vielä vuorokautta aiemmin avovettä. Oli sunnuntaipäivä ja upea ulkoilusää.
– Rupesin huutamaan ja huitomaan, Achrén kertoo.
Hiihtäjä ei kuullut huutoja vaan eteni vauhdilla luistelutyylillä. Sitten Achrén näki jotain yllättävää: hiihtäjän sauva osui suksien väliin ja hiihtäjä kaatui jäälle. Hiihtäjän korvissa olleet kuulokkeet tippuivat, ja noustessaan pystyyn hän kuuli Achrénin huudot.
Achrén ajoi rannasta osan matkaa mönkijällä hiihtäjän luo ja kertoi hiihtosuunnassa olevasta heikosta jäästä. Hiihtäjä oli Achrénin mukaan hieman näreissään tilanteesta, eikä Achrén ollut varma viestin perille menosta. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi.
– Seuraavana päivänä kävin katsomassa jäljet. Hiihtäjä oli palannut takaisin tasan mönkkärin jälkiä pitkin. Korvakuulokkeet löysin jäältä.
Luotsisaarelaisten yhteinen huoli on, kuinka vähillä tiedoilla ulkoilijat suuntaavat jäälle.
– Viikko kahdeksan tulee taas kohta, Cisse Willför miettii.
Hyvällä ulkoilusäällä viikko kahdeksan tarkoittaa sitä, että moni auringosta ja talvilomapäivistä nauttiva suuntaa kulkunsa jäälle. Silloin kannattaa pohtia:
Onko reitti varmasti turvallinen?
Edes pikkukengät eivät kastuneet
Luotsisaarelaisilla on monia tarinoita jäistä ja jäihin tippuneista.
Kenties erikoisin tapaus sijoittuu kevättalveen 2007. Tuolloin kaksi virolaismiestä ajoi autolla jäihin Angelansaaren edustalla. Tapauksella oli paikallinen silminnäkijä, joka oli tapahtuman aikaan Agelansaaressa mökkipihassa leikkaamassa omenapuita.
Miehet eivät saaneet auton ovia auki, mutta he onnistuivat pelastautumaan auton ikkunoista. Tarinan mukaan miehet kampesivat itsensä auton katolle ja hyppäsivät katolta kantavalle jäälle ennen auton vajoamista avantoon.
– Edes pikkukengät eivät kastuneet. Kyllä tämä on tosi tarina, sanoo Jari Achrén.
Kun auto nostettiin huhtikuussa merenpohjasta, pinnalle ponnahteli myös oluttölkkejä. Saattaa olla, että juopon tuuri pelasti pikkukengät kastumiselta.
Tiedosta nämä asiat, kun menet jäälle
- Teräsjää syntyy, kun jää muodostuu suoraan vedestä. Jäiden kantokyky mitataan aina teräsjään mukaan. Teräsjäälle on suositeltavaa mennä, kun sitä on kymmenen sentin kerros.
- Kohvajää syntyy lumen ja sohjon jäätyessä. Sen kantavuuteen ei voi luottaa.
- Puikkojää on onkaloista kevätjäätä. Se on kuin kasa mehupillejä, ja jopa puoli metriä paksusta puikkojäästä voi tippua varoittamatta läpi.
- Vaaranpaikkoja ovat virtapaikat kuten joet, järvien kapeikot, karikot, niemenkärjet, jokien ja purojen suistot sekä äkkijyrkästi veteen putoavien rantapenkereiden vierustat. Viemäreiden laskualueilla jää on heikkoa lämpimän päästöveden ja virtauksen takia. Sillat, laiturit ja jäässä makaavat alukset sitovat lämpöä ja synnyttävät virtauksia. Vesistöjen syvänteiden kohdalla jää voi olla heikompaa, koska suurempi vesimäärä jäähtyy hitaammin. Kaislat taas tekevät jäästä seulan ja samalla hauraan.
- Turvavarusteista paras on kaveri, ja minimivarustus on jäänaskalit. Ilman terävää apuvälinettä itsensä vetäminen takaisin liukkaalle jäälle on äärimmäisen vaikeaa. Reppu kannattaa pakata kelluttavaksi. Toisen auttamiseksi repun sivutaskuun laitetaan heittoliina tai köysi, jonka toinen pää sidotaan valmiiksi kiinni reppuun.
- Kännykkä on hyvä pakata vesitiiviisti ja säilyttää lähellä vartalon lämpöä. Puhelimen 112-sovellus voi auttaa paikantamaan sijainnin hätätilanteessa.
- Lähde: Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitto ry
