Koiluloilut keejäävät sukkaamia – koirakieli on vähän kuin sarjakuvakiinaa

0
Viikoittaiseen kynsien leikkuuseen tottunut Liekki pysähtyy toimenpidettä varten vaikka kesken riehumisen. Saahan alle minuutin paikallaan pysymisestä "elikoisheekku-Lolikkia". Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salon Seudun Sanomat seuraa australianterrieri Liekin kasvamista sarjassaan Pentuvuosi. Sarjan osassa 43 höpötetään koiranomistajien puhumaa koojakieltä.

Useat koiranomistajat puhuvat koirilleen ”koirakieltä”. Se on samantapaista kuin sarjakuvissa tyypillisesti käytetty ”suomennos” kiinan kielestä: r-äännettä ei sanota lainkaan.

Koila- tai koojakielessä R-, D- ja välillä J-kirjainkin korvataan L-kirjaimella, S-kirjain usein T- tai H-kirjaimella ja puhutaan muutenkin hassusti. Joistain sanoista R- ja L-kirjain jäävät kokonaan pois.

Telve, koiluloilut, voin sanoa, kun tulen ulkoa.

 Kekkäs täälä olottavat? Uukona on huujan kyymä. Hiellä lalat vaamaan läätyvät tänään.

Kun labbis-Repe lähestyy lenkillä, voin huomauttaa koirille:

Kukas kaveli tieltä tulee? Sehän on Lepe!

Kesällä aulinko voi polottaa niin, että on kivaa uila jälvessä.

Koilakieli muuttuu vuosien saatossa kuten mikä tahansa puhekieli, ja eri koiraperheillä on omat tyylinsä. Puhun ihhekin vaamaan elilaista koojakieltä kuin kakskyt vuotta hitte. Nyt S on useammin H kuin T, eikä R suinkaan aina ole L.

Kun koiruloirut kerjäävät suklaata, se on meidän koojakielellä: koiluloilut keejäävät sukkaamia. Kun koirille taannoin annettiin ekstraherkkuna ryynimakkaraa, niin Reka totesi niille, että:

– Lyynäliä naamaliin!

Viuhkaa kehutaan yleensä hiiveen jääkeväksi, mutta Liekki on vielä tosi usein yks lasitusvamma ja älsytyskynnys.

Ihan aina Viuhkakaan ei ole järkevä, vaan voi räksyä tuntemattomalle lajitoverille ja hakea jopa tekosyytä päästä tikkaamaan tätä. Se puolusti ulkona Liekkiä muilta koirilta alusta asti eli jo silloin, kun se kotona vielä ylenkatsoi pentua.

Viuhka meni varmuudeksi aina Liekin ja vieraan koiran väliin, ja tätä tapahtuu edelleen. Yhtenä iltana se tarrasi iholle ängenneen ison sekarotuisen uroskoiran huuleen. Onneksi vanha uros oli niin tasapainoinen, ettei ollut moinaaskaan nartun ärhentelystä.

Koulutettaessa koirille puhutaan selkeästi. Käskyt annetaan selkokielellä, eikä höpötyksen seassa, mutta muuten niille voilaan lättyttää.

Koirat osaavat tulkita omistajiensa äänensävyjä ja ennakoida eleistä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Esimerkiksi koiria kiinni otettaessa ei Liekillekään enää tarvitse välttämättä sanoa seiso eikä kutsua tänne. Voin pysähtyä näyttämään niille kaulapantoja ja todeta että mun pitäis nyt ottaa teiät kiinni, jolloin koirat jäävät odottamaan, että saan laitettua pannat kaulaan ja sanon kiitos, joka korvaa sanan vapaa.

Lenkillä ei enää tarvitse pitää Forliceja taskussa Liekin luoksetulon varmistamiseksi, mutta koirat kyllä tietävät kenen taskun pohjalla on aina jotain muillekin jaettavaksi: Bopperin omistajalla! Australianpaimenkoira on itsekin kiva kaveri.

Liekki tykkää yleisesti koirattomistakin ihmisistä. Reksi-Päivi kuuluu sen ehdottomiin suosikkeihin. Pikkupentuna Liekki tapasi hänet useasti ulkoillessaan. Päivi pysähtyi aina tervehtimään, eikä suuttunut ihanan karvahansikkaansa nappaamisestakaan. Sen Liekki olisi tahtonut viedä mennessään.

Pentuvuosi-sarjassa seurataan Salon Seudun Sanomien toimittajan koiranpennun kasvamista.