Kotikissojen kysyntä kasvoi – rotukissojen rekisteröintimäärät ennallaan

0
Ragdoll oli viime vuonna Suomen suosituin kissarotu. Niitä rekisteröitiin 636. Kuva: Kunnallislehden arkisto/Taina Tukia

Korona-aika on kasvattanut myös kissojen kysyntää. Kasvu ei kuitenkaan näy tilastoissa: rekisteröityjen rotukissojen määrä on pysynyt lähes ennallaan.
– Olen tyytyväinen ja ylpeäkin siitä, että kissankasvattajat eivät ole lähteneet teettämään lisää pentuja sen takia, että kysyntää on. Pentueita on tehty yhtä harkitusti kuin ennenkin, Suomen Kissaliiton puheenjohtaja Riikka Turpeinen painottaa.
– Kokemus ja keskustelupalstat todistavat, että kysynnän kasvu näkyy kotikissapuolella.
Turpeinen toivoo, että hankintapäätöksiä ei tehty harkitsemattomasti ja lyhytnäköisesti, kun ihmiset jäivät koronan myötä enemmän kotiin ja totesivat, että heillä on aikaa hankkia lemmikki.
– Jos etätöistä palataan entiseen elämäntyyliin ja muihin harrastuksiin, huomataan lemmikkien aiheuttavatkin vain harmia, kun niistä pitää edelleen huolehtia ja järjestää niiden hoito.

Maine coon oli viime vuoden toiseksi suosituin kissarotu 527 rekisteröinnillä. Kuva: TS-arkisto/Riitta Salmi

Kissojen tarkkaa määrää ei tiedetä, sillä roduttomia kissoja ei toistaiseksi ole ollut pakko tunnistusmerkitä eikä niille ole rekisteriä.
Riikka Turpeinen iloitsee siitä, että kotikissojen mikrosirutus on lisääntynyt. Hän toivoo, että valmistelussa oleva eläinten hyvinvointilaki parantaa tilannetta. Lakiin esitetään asetusta kissojen pakollisesta tunnistusmerkinnästä ja rekisteröinnistä, joka tulisi voimaan 2026.
– Se lisäisi kissojen turvaa, sillä rekisteriin merkittävillä on oltava omistaja, jonka vastuulla kissa on. On käsittämätöntä, että meillä on vielä kesylajeja, joilla ei tarvitse olla nimettyä omistajaa, Turpeinen sanoo.
Laissa esitetään myös, että alle puolivuotiaiden kissanpentujen maahantuonti jälleenmyyntiä varten kielletään. Sen toivotaan purevan pentutehtailuun, joka on levinnyt koirapuolelta kissoihin.
Suomen Kissaliitto rekisteröi viime vuonna 4 166 kissaa. Neljänä aiempana vuonna rekisteröintimäärät olivat 3 900–4 130.
Viime vuoden suosituimmat rodut olivat ragdoll (636 rekisteröintiä), maine coon (527), pyhä birma (312), siperiankissa (235), cornish rex (220) ja lyhytkarvainen brittiläinen (213).