
Lapsille suunnattu kulttuuri nousee pääosaan Salon maaliskuussa. Luvassa on teatteria, tapahtumia, näyttelyitä ja yhdessä tekemistä, kertoo lastenkulttuurista vastaava tuottaja Sini Lundgrén Salon kulttuuripalveluista.
– Järjestämme Lastenkulttuurin maaliskuun nyt kolmannen kerran. Ensimmäinen jäi tyngäksi koronaepidemian takia, toinen järjestettiin etänä ja ulkona poikkeusoloissa ja nyt pääsemme lopultakin live-esityksiin. Nyt näyttää hyvältä, Lundgrén iloitsee.
Kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina on luvassa Lasten päivä Perniön museossa. Sen järjestävät Salon historiallinen museo ja Sagalundin lastenkulttuurikeskus Kemiönsaarelta.
– Sagalund järjestää Perniöön potrettityöpajan, jossa lapset pääsevät ottamaan itsestään museopotretin, Lundgrén kertoo.
Museossa on luvassa myös valokuvasuunnistusta, yleisöopastuksia ja asetelman tekoa. Työpajaa on ohjaamassa valokuvataiteilija Niclas Warius, ja lapset pääsevät tekemään asetelmaa samaan tyyliin kuin Warius on toteuttanut museossa esillä olevan installaationsa.
Lastenkulttuurin teemakuukausi yltää kaikkien salolaisten nähtäville minimaailmannäyttelyn muodossa. Maaliskuun 14. päivänä alkava minimaailmannäyttely koostuu pienoismaailmoista, joita voi löytää yllättävistä paikoista Salon keskustasta. Puun koloista, rakennusten kivijaloista, näyteikkunoista…
Idea näyttelyyn tuli noin kymmenen vuoden takaa. Tuolloin Turussa työskennelleet Lundgrén ja Salon toinen kulttuurituottaja Suvi Aarnio törmäsivät Aurajokirannan puistopuuhun rakennettuun hiirien kotiin. Muistikuvat pienoiskodista synnyttivät minimaailmannäyttelyn, joka järjestettiin Salossa ensi kerran vuosi sitten.
Viime vuonna mukana oli useita ammattitaiteilijoiden töitä, mutta tänä vuonna pääosaan nousee salolaisten kädenjälki. Kulttuuripalvelut etsii minimaailmojen tekijöitä avoimen haun kautta, ja tekijöitä on ilmoittautunut Lundgrénin mukaan mukavasti. Haku on avoinna helmikuun loppuun saakka
Mukana on myös nukkekotiharrastajien ja kansalaisopiston Kuvataidekoulun opiskelijoiden taidonnäytteitä.
– On tärkeää, että ihmiset pääsevät itse osallistumaan. Salossa on paljon harrastajia, jotka tykkäävät tehdä minimaailmoja.
Omat minimaailmansa ovat lupautuneet rakentamaan Sagalund sekä Salon seurakunta. Seurakunnalla on suunnitteilla myös oma, Bolivian lasten hyväksi järjestettävä tapahtuma 20. maaliskuuta Halikossa. Ohjelmassa on nukketeatteria ja toimintapisteitä perheille.
Kuvasuunnistusta on luvassa myös Elektroniikkamuseossa, joka järjestää oman tapahtumansa maaliskuun 19. päivänä. Kuvasuunnistuksen ideana on etsiä valokuvien avulla tiettyjä kohteita näyttelystä.
– Lapset pitävät siitä, että on jotain etsittävää ja ihmeteltävää. He haluavat päästä itse touhuamaan.
Musiikkiopisto tuo opiskelijoiden osaamista esiin Youtube-kanavallaan, jossa on katsottavissa musiikkia suoratoistoina ja tallenteina.
– Nuoret taiturit pääsevät esiin, Lundgrén summaa.
Salon pääkirjastossa on parhaillaan esillä Lapsilta lapsille, kylästä kylään -näyttely, jonka teokset syntyivät eri puolilla Saloa viime kesänä järjestetyissä taidepajoissa. Näyttely siirtyy 23. maaliskuuta alkaen Muurlan kirjastoon.
Kansalaisopisto järjestää 8. maaliskuuta alkaen Mummit ja muksut museolla -kurssin. Se on tarkoitettu lapsille neljävuotiaista alkaen sekä heidän isovanhemmilleen tai vanhemmilleen. Kurssi järjestetään yhteistyössä Veturitallin kanssa taidemuseon uudessa työpajatilassa.
Maaliskuussa on luvassa Näkkärin kevätkauden ensimmäinen Lasten lauantai -tapahtuma. Kisu Pikkulainen Vaarojen varjoissa -tanssisatu nähdään 12. päivänä.
Ylhäisissä kansalaisopiston tiloissa on luvassa myös musiikkia. Mallan matkassa on salolainen lastenmusiikkibändi, jossa ovat mukana Malla Pelo, Roope Pelo ja Heikki Laaksonen. Päiväkoti-ikäisille suunnattu konsertti järjestetään 13. maaliskuuta.
Tapahtumien Tapahtuma kerää rahaa Salon Teatterille
Lastenkulttuuria on luvassa myös Salon Teatterin Tapahtumien Tapahtumassa viikon päästä lauantaina. Teatteri järjestää kaksiosaisen tapahtumakokonaisuuden, jossa päivän ohjelmisto on suunnattu lapsille ja iltaosio täysi-ikäisille.
Koko perheelle on luvassa Mimmain eli Minna Lumiahon ja Maisa Pitkäsen satutuokio, Henni Isojunno laulattaa ja leikittää lapsia ja lapsenmielisiä ja Emmi Harjula piirtää karikatyyrejä. Esiintyjiä ovat myös Salo Circus ja Rokki-Kokki Duo. Päivän aikana paikalla vierailee hahmoja teatterin Tippukivitapaus–musikaalista, joka saa ensi-iltansa maaliskuussa.
Iltatapahtumassa Peter Nyberg, Pasi Nikula ja Teemu Veikkolainen esittävät Baddingin kappaleita, ja esiintyjiin kuuluvat myös taikuri Joni Suvanto, salolainen Shady Boyz -bändi ja Salo Circus. Illan päättää burleskishow, jossa ovat mukana Siivetön sinisiipi, Doris Night and Day ja Liz de Licious.
Teatteri järjestää Tapahtumien Tapahtuman turvatakseen toimintaansa. Koronapandemian keskeyttämä esityskausi on hankaloittanut teatterin taloudellista tilannetta entisestään.
– Tarvitsemme tuloja, joilla voimme jatkaa teatteritoimintaa ja saattaa ohjelmistoomme jo kaksi kertaa siirretyn Tippukivitapaus-musikaalin maaliskuussa, Salon Teatteri kertoo tiedotteessaan.
Kummankin tapahtumissa juontajina toimivat Arto Lindholm ja JP Seppälä, ja molemmat tapahtumat ovat maksullisia. Myynnissä on myös tukilippuja.
Tapahtumien Tapahtuma lauantaina 5.3.2022. Koko perheen ohjelma klo 14–16 sekä K18 -tapahtuma klo 19–22:30. Salon Teatteri sijaitsee osoitteessa Mariankatu 3.