Muurlan Kotiseutuyhdistys syventyi sisällissotaan – tapahtumat ja paikallisten kohtalot koottiin kirjaksi

0
Muurlan kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Maija Saarimaa alkoi tutkia sisällissodan aikaa nyt julkaistua kirjaa varten viitisentoista vuotta sitten. Hän on kirjoittanut kirjaa yhdessä Tapio Äyräväisen kanssa. Kuva: SSS/Minna Filppu

Jos minä laukasen – Muurla ja muurlalaiset 1918 on Muurlan kotiseutuyhdistys ry:n tällä viikolla julkaisema kirja Suomen sisällissodan ajasta. Yhdistys on lähes 15 vuoden ajan koonnut tietoja vuosien 1917–1918 tapahtumista omassa pitäjässään ja laajemmin Salon seudulla.
Kerätyt tiedot on koottu 207-sivuiseksi kirjaksi, jonka on toimittanut kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Hanna-Maija Saarimaa. Hän vastaa valtaosasta kirjan tekstejä yhdessä Tapio Äyräväisen kanssa.
Kirja kertoo yleisesti Suomen tuolloisesta tilanteesta ja tarkemmin paikallisista tapahtumista. Muurlan punaiset kuuluivat Salon punakaartiin ja valkoiset taistelivat yhteisellä rintamalla Porin prikaatissa.
Hanna-Maija Saarimaa uskoo teoksen kiinnostavan laajaa lukijakuntaa, vaikka teksti on osin rankkaakin luettavaa. Kirjan kansikuvassa on rippikoululaisia vuodelta 1916.
– Näiden tyttöjen ja poikien veljet ovat olleet punaisissa tai valkoisissa. Sota jakoi tämän ryhmän. Miten he pystyivät kohtaamaan toisiaan tapahtumien jälkeen, Saarimaa miettii.
Ennen kuntaliitosta Muurlassa oli tapana laskea itsenäisyyspäivinä seppeleet toisessa maailmansodassa kaatuneille ja Karjalaan jääneille sekä kolmen vuonna 1918 menehtyneen valkoisen haudalle. Vuonna 2002 nousi vahvasti esille, että sisällissodan aikana menehtyi myös punaisia muurlalaisia.
Hanna-Maija Saarimaa alkoi tutkia asiaa ja löysi Kansallisarkistosta Suomen sotasurmien listalta noin 30 sisällissodassa kaatunutta miestä, joiden kotikunta oli Muurla.

Kirjan kansikuvassa on vuoden 1916 Muurlan rippikoululaisia, joiden ryhmän sisällissota jakoi. Monien veljet päätyivät punaisten ja valkoisten riveihin, kun neutraali suhtautuminen tilanteeseen oli liki mahdotonta.

Saarimaa alkoi suunnitella tutkimusta aiheesta vuonna 2008. Aihepiiri oli ennestään tuttu muun muassa vankileirikortistoja läpi käyneelle kotiseutu- ja sukututkijalle.
– Itselläni on sekä punaista että valkoista taustaa, ja halusin selvittää tapahtumia, hän kertoo.
Kotiseutuyhdistyksessä silloin sihteerinä toiminut Tapio Äyräväinen lähti mukaan tutkimaan asioita.
– Kävimme sota-arkistossa ja Turun maakunta-arkistossa. Tiedot oli digitoitu, mutta niitä ei vielä silloin pystynyt katsomaan kotikoneeltaan, joten minä luin tekstejä ääneen ja Tapio naputteli niitä koneelle.
Projektin edetessä joukkoon liittyi muitakin paikallisia sukututkijoita ja aiheesta kiinnostuneita. Tietoa kertyi, mutta kirjan teko jäi, kun Äyräväinen keskittyi kunnallispolitiikkaan ja Saarimaalla oli työ- ja opiskelukiireensä. Suomen Kulttuurirahaston myöntämä 2 000 euron apuraha innoitti saattamaan kirjan valmiiksi.
Loppurutistuksen alettua Saarimaalle avautuivat myös digitaaliset sanomalehtiarkistot, ja uutta tietoa kertyi lisää.
– Vain Urjalan Sanomat piti käydä lukemassa paikan päällä.
Arkistojen lukemisen lisäksi tietojen hankkiminen edellytti lukuisia puhelinsoittoja ja sähköpostien lähettelyä.
Tutkimustensa perusteella Saarimaa epäilee, että Hurmeen veljesten muistomerkkiin on hakattu väärä kuolinpäivä 3.2.1918, joka oli sunnuntai. Hän on varma, että Toivo ja Emil ammuttiin vasta maanantaina.
– Punaisesta Varsinais-Suomesta valkoisten Huittisiin pyrkineet veljekset pääsivät lähtemään muita myöhemmin maataloustöittensä takia. He olivat hiihtäen liikkeellä ja yöpyivätkin Kuusjoella.
Saarimaa pyysi historiantutkija Kaarina Reenkolan kirjoittamaan isänsä puoleisen Renvallin suvun osallisuudesta Muurlan tapahtumiin.
– Olin todella iloinen päästessäni mukaan projektiin. Olin kymmenen vuotta harrastanut sukututkimusta, mutta Muurlassa en ollut aiemmin käynyt.
Renvallien sukukokous pidettiin vuonna 2018 Muurlan opistolla, jonka paikalla suvun omistama Isotalo oli sijainnut.
Reenkola painottaa, että tutkimuksessa on ihmisten lisäksi mielenkiintoista se, millaisissa yhteisöissä nämä ovat eläneet.
– Renvallien kohtalot ovat osin murheellisia ja osin sankarillisuuteen pyrkiviä. Isotalo on ollut täynnä elämää ja erilaisia kohtaloita.
Kaarina Reenkolan isoisoisä Heikki Renvall toimi P.E. Svinhufvudin johtamassa itsenäisyyssenaatissa kauppa- ja teollisuustoimituskunnan päällikkönä. Itsenäisyyssenaatti oli Suomen ensimmäinen hallitus. Kuva: SSS/Minna Filppu

Kirjassa on luetteloitu niin punaisten kuin valkoistenkin puolella toimineet muurlalaiset syntymä- ja kuolinaikoineen, vanhempineen ja kuulustelupöytäkirjoineen.
– Lista ei ole täydellinen ja siinä voi olla virheitä, mutta kaikki lisätiedot ja korjaukset otetaan mielellään vastaan. Ne julkaistaan kotiseutuyhdistyksen verkkosivuilla ja lisätään kirjaan, jos siitä joskus otetaan toinen painos, Saarimaa sanoo.
Hän toteaa Muurlassa olleen sisällissodan aikoihin melko rauhallista:
– Miehet vain tulivat ja menivät. Rintamalinjan paikkakunnilla oli vaikeampaa.
Kotiseutuyhdistyksen lisäksi kirjaa myy Salossa Suomalainen kirjakauppa.

Miksi seitsemän Muurlan punaista ammuttiin Forssassa?

Ihan kaikkea haluamaansa Hanna-Maija Saarimaa ei saanut tutkimuksissaan selville, kuten sitä, miksi seitsemän muurlalaista päätyi ammuttavaksi Forssaan toukokuussa 1918. Yksi heistä oli vain 15-vuotias.
Forssan vankileirille oli sijoitettu 500 vankia, joista 170 teloitettiin pikaoikeudenkäynnin jälkeen.
– Sotasurmien listalla on lähes kaikille muille merkitty tarkka kuolinpäivä, mutta muurlalaisten kohdalla lukee vain toukokuu 1918. He kuuluivat Salon seudun punakaartiin, mutta seudulta ei päätynyt Forssaan muurlalaisten lisäksi muita kuin yksi Kiikalasta ja yksi Angelniemeltä, Saarimaa kertoo.
– Suuri osa Forssan-Jokioisten sotatuomioistuimen asiakirjoista hävitettiin, kun aika nopeasti todettiin, että pikaoikeidenkäynneissä oli toimittu väärin.
Eniten teloituksia Forssassa tehtiin toukokuun viimeisellä viikolla 1918. Kirjaan on lainattu somerolaisen punavangin muistelut, jotka Uusi Päivä -lehti julkaisi vuonna 1963:
”Suojeluskunnat ottivat 1918 kiinni kaikki, joita vähänkin epäiltiin punakaartin jäseniksi, vaikka suuri osa ei ollut kaartiin kuulunut. Ensiksi heidät juoksutettiin Somerolta Forssaan pitkin maantietä pelkät paidat päällään. Forssassa heidät sullottiin tehtaan kutomon varastoon. Tila loppui kesken, mutta porukkaa vain sullottiin kiväärin perillä niin, että lopulta kaikki joutuivat seisomaan. Joukossa oli naisia ja lapsia. Naiset alkoivat pyörtyillä. Ruokaa ei saanut, ulosteet putosivat suoraan lattialle.”
”Miehet patistettiin metsään. Ensimmäiset laitettiin kaivamaan syvä hauta. Sitten heidät ammuttiin siihen. Uudet miehet lapioivat hiekan näiden päälle ja heidätkin ammuttiin. Näin jatkettiin, kunnes lopulta paikalla oli iso kumpu. Loput miehet vietiin takaisin vangeiksi.”