Nouseeko Salosta kolme edustajaa aluehallitukseen – entä miten käy Someron Kurvisen?

0
Salosta valittiin uuteen aluevaltuustoon kuusi valtuutettua. He kaikki kuuluvat Salon kaupunginhallituksen pöytäkuntaan.

Varsinais-Suomen hyvinvointialueen keskeiset päättäjät nimetään poliittisissa puolueissa helmikuun aikana, ja valinnat lyödään lopullisesti lukkoon aluevaltuustossa 2. maaliskuuta.

Salon seudun kannalta paikkajakoneuvottelut ovat mielenkiintoiset, sillä useammalla ehdokkaalla on mahdollisuuksia päästä suurta päätösvaltaa käyttävään 15-paikkaiseen aluehallitukseen.

Sen lisäksi paikkoja on avoinna 13-jäsenisissä lautakunnissa, joilla on valmisteleva rooli.

Paikkajakoneuvotteluihin ylimääräistä jännitystä tuo se, että hyvinvointialueen organisaatiota pystytetään ensimmäistä kertaa.

Henkilövalinnoissa on otettava huomioon äänimäärien lisäksi henkilön kokemus ja osaaminen, sukupuoli sekä alueellinen tasapaino eli kotipaikka.

Saku Nikkanen (sd.)

Ennakkoasetelmissa Salon kaupunginhallituksen puheenjohtaja Saku Nikkanen (sd.) vaikuttaa ilmiselvältä aluehallituksen jäseneltä.

Nikkanen oli aluevaaleissa SDP:n kakkonen 1 239 äänellä. Ylivoimainen ykkönen ryhmässä oli kansanedustaja Aki Lindén, joka valittiin Krista Kiurun tilalle peruspalveluministeriksi.

Lindénillä on tuskin aikaa vaativaan tehtävään aluehallinnossa, mikä vahvistaa Nikkasen asetelmia. SDP saanee aluehallitukseen kolme paikkaa.

– Äänimäärällä on iso painoarvo, ja tavoitteeni ovat luonnollisesti korkealla. Epävarmuutta aiheuttaa, ettei näitä tehtäviä ole ollut aiemmin. Lopulliset päätökset tehdään järjestöissä, Nikkanen toppuuttelee.

Simo Paassilta (sd.)

SDP:n toinen salolainen aluevaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Simo Paassilta sanoo odottelevansa mielenkiinnolla, mitä paikkoja tulee tarjolle.

– Onko kokemukselle tarvetta? Se on tiedossa, mitä olen tehnyt sote-hallinnossa. Missä sille olisi parasta käyttöä, on neuvottelukysymys, Paassilta pohtii.

Perussuomalaiset saanee aluehallitukseen kaksi paikkaa. Puolueen kovimman äänisaaliin aluevaaleissa keräsi Ville Tavio ennen salolaisia Mikko Lundénia ja Heikki Tammista.

Kansanedustaja ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tavio viestitti Salon Seudun Sanomille tiistaina, ettei tavoittele paikkaa aluehallituksessa.

Mikko Lundén (ps.)

Kansanedustaja, kauppias ja Salon kaupunginhallituksen jäsen Mikko Lundén sanoo niin ikään olevansa tyytyväinen paikkaan hyvinvointialueen valtuustossa.

– Minulla on jo niin paljon duunia, että valtuusto riittää. Siellä ylin päätösvalta kumminkin on. Olen kertonut, että en pyri hallitukseen enkä lautakuntiin, Lundén sanoo.

Salon kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Heikki Tamminen sanoo hakevansa paikkaa aluehallituksessa, ja hän on Tavion ja Lundénin vastausten jälkeen ryhmän ykkösehdokas.

– Valinnassa painotetaan äänimääriä ja kokemusta. Päätöksen tekevät perussuomalaisten piirihallitus ja valtuustoryhmä yhdessä, Tamminen sanoo.

Heikki Tamminen (ps.)

Perussuomalaissa paikkaa kärkkyy myös entinen kansanedustaja Lauri Heikkilä Marttilasta.

Salon kaupunginhallituksen varapuheenjohtajan Juhani Nummentalon äänimäärä 1 220 oli kokoomuksen kahdeksanneksi suurin maakunnassa, mutta hänelläkin on mahdollisuuksia nousta aluehallitukseen.

Kokoomuksen ykkönen oli vaaleissa puheenjohtaja Petteri Orpo, joka ei tule jakamaan aluehallinnon kärkipaikkoja. Sama koskee konkarikansanedustaja Ilkka Kanervaa.

Turun apulaispormestari ja kokoomuksen piirin puheenjohtaja Ville Valkonen kertoi SSS:lle, ettei ole käytettävissä aluehallituksen puheenjohtajaksi. Muita tehtäviä hän ei kommentoi tässä vaiheessa.

Juhani Nummentalo (kok.)

Kokoomus saanee hallitukseen neljä paikkaa, joista kaksi mies- ja kaksi naispaikkaa. Turkulaisten lisäksi joukkoon pitäisi mahtua maakunnan edustaja, ja Nummentalo olisi ”mies maakunnasta”.

– Jos otetaan huomioon äänimäärä, alueellisuus sekä kokemus ja osaaminen, katson, että minulla on mahdollisuuksia hallituksen pöytäkuntaan eli hallitukseen tai valtuuston varapuheenjohtajaksi, Nummentalo sanoo.

Salon kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Elina Suonio-Peltosalo sai aluevaaleissa 836 ääntä ja oli kokoomuksen jäsentenvälisissä sijalla 14. Hän hakee aluehallitukseen ja lautakuntiin.

Elina Suonio-Peltosalo (kok.)

– Minua kiinnostaa hallituspaikka aina. Eri juttu on, olenko siellä. Olennaista on, että on oikeat ihmiset oikeissa tehtävissä. Hyvinvointialueella on tärkeitä tehtäviä, Suonio-Peltosalo korostaa.

Keskusta ei saanut Salosta yhtään edustajaa aluevaltuustoon, mutta Someron valtuuston puheenjohtajan Jani Kurvisen 1 048 äänen potti oli puolueen neljänneksi kovin maakunnassa.

Listan kärjessä oli keskustan puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Annika Saarikko. Hänen kalenteriinsa tuskin mahtuu merkittävää postia aluehallinnossa.

Jani Kurvinen (kesk.)

Keskusta saanee aluehallitukseen kaksi paikkaa, ja Kurvinen pyrkii ottamaan niistä toisen.

– Avoimesti voin kertoa, että tavoittelen hallituksen jäsenyyttä. Jos meille tulee varapuheenjohtajan paikka, tulen hakemaan myös sitä, hän vahvistaa.