Putin: Venäjä ei halua sotaa, valmis jatkamaan yhteistyötä lännen kanssa Ukrainaan liittyvien jännitteiden liennyttämiseksi – Scholz: Euroopan pysyvä turvallisuus mahdollista vain Venäjän kanssa

6

Venäjän presidentin Vladimir Putinin mukaan Venäjä ei halua sotaa. Venäjä on koonnut viime aikoina mittavat määrät joukkoja Ukrainan rajan läheisyyteen ja länsimaat ovat syyttäneet Venäjän suunnittelevan hyökkäystä Ukrainaan. Venäjä on kiistänyt hyökkäysaikeet.
– Haluammeko tätä vaiko emme? Tietenkään emme. Juuri tästä syystä olemme tehneet ehdotuksia neuvotteluprosessista, Putin kertoi lehdistötilaisuudessa, jossa hän ja Saksan liittokansleri Olaf Scholz avasivat kohtaamisensa antia. Putin ja Scholz tapasivat tänään Moskovassa.
Vaikka Putin väittää, ettei Venäjä tahdo sotaa, ei suurvalta voi Putinin mukaan silti viitata kintaalla sille, miten Yhdysvallat ja sotilasliitto Nato ”tulkitsevat vapaasti” turvallisuuden jakamattomuuden periaatetta.
Kyseisen periaatteen mukaan yksikään maa ei saisi vahvistaa turvallisuuttaan muiden maiden kustannuksella. Venäjä on vedonnut samaan periaatteeseen myös muun muassa ulkoministeri Sergei Lavrovin nimellä länsimaille kuun vaihteessa lähetetyssä niin sanottuja turvallisuustakuita käsittelevässä kirjeessä.
Scholzin mukaan Euroopan pysyvä turvallisuus ei ole mahdollista ilman Venäjää.
– Eurooppalaisille on selvää, ettei kestävää turvallisuutta voida saavuttaa Venäjää vastaan, vaan ainoastaan Venäjän kanssa, Scholz sanoi.

Diplomaattisia vaihtoehtoja ei ole käytetty loppuun

Putin kertoi kaksikon tapaamisen jälkimainingeissa Venäjän olevan valmis jatkamaan lännen kanssa yhteistyötä turvallisuuskysymysten osalta Ukrainaan liittyvien jännitteiden liennyttämiseksi.
– Olemme valmiita tekemään yhteistyötä. Olemme valmiita menemään neuvotteluiden polulle, Putin kertoi.
Scholz sanoi olevansa yhtä mieltä Venäjän kanssa siitä, että uusi sota voidaan välttää diplomaattisten neuvottelujen kautta.
– Olen nimenomaan samaa mieltä, että diplomaattisia vaihtoehtoja ei ole käytetty läheskään loppuun, Scholz sanoi.
Scholzin mukaan ilmoitus siitä, että ainakin joitain venäläisjoukkoja vedetään Ukrainan rajan läheisyydestä, on hyvä merkki jännitteiden liennyttämisen kannalta.
– Toivomme lisää seuraavan, liittokansleri jatkoi.

Venäjältä vaaditaan sanojen sijaan tekoja

Vaikka Putinin ja Scholzin pitämästä lehdistötilaisuudesta voi saada helposti ruusuisen kuvan tilanteen rauhoittumisesta ja asian tiimoilta on ollut tiistaina muutenkin ilmoilla varovaista optimismia, on länsimaissa esiintynyt myös epäilyksiä Venäjän aikeista.
Ranska pitää ilmoitusta mahdollisesta joukkojen takaisin vetämisestä tervetulleena, mutta painottaa Venäjälle tekojen olevan sanoja parempia. Asiaa kommentoi Ranskan parlamentissa ulkoministeri Jean-Yves Le Drian, joka alleviivasi Ranskan odottavan Venäjältä nimenomaan tekoja.
Ukrainan ulkoministeri Dmytro Kuleba vaikuttaa olevan samoilla linjoilla ranskalaiskollegansa kanssa. Hänen mukaansa Venäjän hyökkäämättömyys aina helmikuun puoliväliin asti kertoo siitä, että diplomatia on purrut. Kuleba kuitenkin tähdensi, että teot ovat sanoja vakuuttavampia ja kertoi Ukrainan odottavan, että Venäjä vetää loputkin joukkonsa rajalta.

Nato ei ole havainnut merkkejä vetäytymisestä

Venäjän puolustusministeriön tiedottaja on kertonut venäläisille uutistoimistoille, että maa on vetämässä osan joukoistaan Ukrainan rajan tuntumasta. Tiedottajan mukaan eteläisen ja läntisen sotilaspiirin yksiköt ovat suorittaneet tehtävänsä ja valmistautuvat palaamaan pysyviin varuskuntiinsa.
Jännitteet Ukrainan lähellä ovat olleet kasvussa useita kuukausia Venäjän vahvistaessa sotajoukkojaan rajaseudulla, jossa on ollut yli 100 000 sotilasta. Lisäksi venäläisjoukkoja on ollut Ukrainan rajan lähellä Valko-Venäjällä yhteisissä sotaharjoituksissa valkovenäläisten kanssa.
Joukkojen vetäytymisen aloittamiselle ei ollut vielä iltapäivästä saatu ulkopuolista vahvistusta. Sotilasliitto Nato ei ole vielä havainnut merkkejä Venäjän vetäytymisestä Ukrainan rajoilla, kertoi pääsihteeri Jens Stoltenberg aiemmin tänään järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.
Naton jäsenmaista esimerkiksi Britannia suhtautuu avoimen epäilevästi siihen, että Venäjä olisi aidosti liennyttämässä tilannetta. Pääministeri Boris Johnsonin mukaan Ukrainaa koskeva tiedustelutieto ”ei ole rohkaisevaa”. Johnsonin mukaan venäläisjoukot ovat yhä valmiita hyökkäämään hetkenä minä hyvänsä.

EU tuomitsee pyrkimykset tunnustaa Luhansk ja Donetsk valtioiksi

EU tuomitsee vahvasti venäläispoliitikkojen pyrkimykset saada Venäjän presidentti Vladimir Putin tunnustamaan Itä-Uktainan kaksi separatistialuetta itsenäisiksi valtioikseen. Venäjän parlamentti eli duuma hyväksyi aiemmin tänään äänestyksessä Putinille lähetettävän vetoomuksen asiasta.
EU:n kannasta kerrotaan unionin ulkosuhteista vastaavan Josep BorrellinTwitter-tilillä. Borrellin mukaan alueiden tunnustaminen itsenäisiksi rikkoisi Minskin sopimuksia, joihin Venäjäkin on sitoutunut. Borrell viittaa aselepoon Itä-Ukrainassa tähdänneisiin sopimuksiin, joita ei pantu koskaan täytäntöön.
Niin kutsuttujen Luhanskin ja Donetskin kansantasavaltojen separatistit ovat käyneet Venäjän tukemina sotaa Ukrainan keskushallitusta vastaan vuodesta 2014.
Ukrainan Venäjän-vastaisella itärajalla sijaitsevien alueiden eli niin kutsuttujen Luhanskin ja Donetskin kansantasavaltojen separatistit ovat käyneet Venäjän tukemina sotaa Ukrainan keskushallitusta vastaan vuodesta 2014. Sodassa on vuosien varrella kuollut yli 14 000 ihmistä.
– Kiova ei noudata Minskin sopimuksia, kertoi viestisovellus Telegramissa duuman alahuoneen puhemies Vjatsheslav Volodin.

Kreml painottaa duuman edustavan kansan mielipiteitä

Volodinin mukaan Itä-Ukrainan alueilla elävät Venäjän ”kansalaiset ja toverit” kaipaavat apua ja tukea. Venäjä on myöntänyt passinsa yli 600 000 ihmiselle Ukrainan separatistialueilla.
Äänestyksen edellä Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov kommentoi, ettei asiasta ole käyty vielä virallisia keskusteluja tai tehty päätöksiä Venäjän hallituksessa. Peskovin mukaan duuman edustajat kuitenkin ”edustavat kansan mielipiteitä”.

Ukrainassa uusi kyberhyökkäys, kohteena asevoimat ja pankit

Ukrainan puolustusministeriön ja asevoimien verkkosivut sekä kaksi pankkia joutuivat kyberhyökkäyksen kohteeksi tiistaina. Ukrainan hallinnon mukaan palvelunestohyökkäys saattoi olla peräisin Venäjältä.
Puolustusministeriön sivustolla näkyi tiistaina virheellinen ilmoitus, jonka mukaan sivustolla oli käynnissä ”tekninen huolto”. Asevoimien verkkosivuille ei saanut tiistaina yhteyttä.
Kohteina olleet pankit Privat ja Oschadbank ilmoittivat, että niiden verkkopalvelut olivat tiistaina poikki.
Kyberhyökkäys tapahtui kuukausi sen jälkeen, kun aiempi kyberisku kaatoi lyhyesti Ukrainan hallituksen tärkeimmät verkkosivustot.

https://twitter.com/JosepBorrellF/status/1493588849292943365?s=20&t=U8rC3PuBbqrehNAXoXBydQ

AFP

STT

Kuvat:

6 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Pertti
5 kuukautta sitten

Nyt Yhdysvallat pettyi. Heidän täytyy yrittää kovemmin sekoittaa Eurooppa ja saada Venäjä sotimaan. Venäjä on koko ajan ilmoittanut, ettei ole uhka. Yhdysvallat ja Nato on uhka.

Qwerty
5 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

Hyökkäsikö Nato Krimille ja Itä-Ukrainaan? USA:n panssaridivisioonatko siellä kurassa seisovat? Pertti kääntää Lavrovin tiedotteita suomeksi eikä muista, ettei Suomessa uskota mitä tahansa.

Sitten kun Kreml vaatii aikanaan Suomea neuvotteluihin uudesta YYA-sopimuksesta, on Pertin mielestä sekin USA:n syy.

Pertti
5 kuukautta sitten
Reply to  Qwerty

Ei hyökännyt. Se hyökkäsi Irakiin, Afganistaniin, Libyaan ja Somaliaan. Miehittää vielä Irakia.

Venäjä ei ollut missään näissä. Yhdysvallat ja Nato hyökkäsivät valheellisella propakandalla, mitä ne tekevät nytkin koko ajan.

Krimi kuuluu Venäjälle ja tulee olemaan.

MDI
5 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

Mihin unohdit Ingusian, Georgian, Tsetsenian, Syyrian, Afganistanin ja ajankohtaisen Ukrainan? Krim kuuluu itsenäiselle valtiolle nimeltään Ukraina, ei roistovaltio Venäjälle.

Miten tuo Molotov-Ribbentropp -sopimus vai puhutaanko Mossen ilmastoinnista?

Pertti
5 kuukautta sitten
Reply to  MDI

Viha ja katkeruus on huono yhdistelmä asiakirjoituksissa.

MDI
5 kuukautta sitten
Reply to  Pertti

Upeasti kääntyy asia päälaelleen. Miten ne Mainilan laukaukset, joko tarkistit todellisen ampujan?