Somero hakee tilakeskuksen päällikköä – ympäristönsuojelusihteerille tarvitaan sijainen

0
Someron kaupungintalon turvallisuutta parannetaan muun muassa yläkerran toimistojen kulunvalvonnalla. Salossa kaupunginviraston kulunvalvonta on jo tuttua.

Someron tekninen lautakunta alkaa hakea uutta tilakeskuksen päällikköä. Viran kelpoisuusvaatimuksena on vähintään teknillisen oppilaitoksessa tai ammattikorkeakoulussa suoritettu talonrakennustekniikan tutkinto tai muu soveltuva korkeakoulututkinto.
Viran tehtäväkohtainen palkka on noin 3 830 euroa. Valittavalla on puolen vuoden koeaika.
Tilakeskuksen päällikön tehtäviin kuuluvat muun muassa kaupungin ja konserniyhtiöiden kiinteistöjen hoidon ja ylläpidon johtaminen, talonrakennuspuolen hanke- ja urakka-asiakirjojen sekä kustannusarvioiden valmistelusta vastaaminen, hankkeiden projektipäällikkönä toimiminen sekä uudisrakennusten ja peruskorjauskohteiden valvonta- ja rakennuttamistehtävien hoito.
Somero tarvitsee kipeästi uuden tilakeskuksen päällikön, sillä virkaa joulukuun alusta hoitanut Elina Tirkkonen irtisanoutui viime viikolla ja lopetti työnsä saman tien. Tirkkosen edeltäjä Jari Kauppi viihtyi virassa syksystä 2015, jolloin hän tuli eläkkeelle jääneen Jouni Elon tilalle.
Somero tarvitsee myös ympäristönsuojelusihteerin viransijaisen, sillä Sanna Vesa jää virkavapaalle kesäkuun alusta tai sopimuksen mukaan toukokuussa. Hän aikoo palata virkavapaaltaan ensi vuoden heinä–elokuussa.
Kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva korkeakoulu- tai opistotasoinen tutkinto sekä perehtyneisyys ja käytännön kokemus alan tehtävissä. Viran tehtäväkohtainen palkka on noin 3 260 euroa kuussa.
Sanna Vesa aloitti työt Somerolla toissa vuonna Timo Klemelän jäätyä eläkkeelle.