Someron entinen nuorisotalo palvelee nyt työikäisiä – Jukolan käyttäjät huomauttavat talon tilojen olevan täydessä käytössä

0
Riina Lehtinen kertoo Ecotekolan myymälän asiakasmäärän ja myynnin kasvaneen selvästi Jukolassa. – Perusteet, miksi työpajan myymälä ja tekstiilipuoli muuttivat tänne vuonna 2018, ovat edelleen olemassa, Lehtinen huomauttaa.

Someron kaupungin työllisyyspalveluiden esimies Riina Lehtinen sanoo suoraan olevansa ihmeissään.

– Jotkut päättäjät puhuvat Jukolasta aivan kuin täällä olisi paljon tyhjää tilaa, mutta niin ei ole, talossa työskentelevä Lehtinen sanoo.

Lehtinen korostaa, että jos Jukolaan halutaan nuorisotilat, pitää jonkun muuttaa pois.

– Tänne on juuri saatu rakennettua työikäisille aikuisille tarkoitettu palvelukokonaisuus. En näe mitään järkeä siinä, että paletti hajotettaisiin.

Työpaja Ecotekolan myymälä ja tekstiilipuoli muuttivat yksityiseltä vuokratusta teollisuushallista Tehdaskujalta Jukolaan kesällä 2018. Lehtinen huomauttaa, että muuttoon oli selvät syyt, jotka pätevät edelleen.

– Tehdaskujalla myymälä oli piilossa ja sivussa. Tilat olivat myös epäkäytännölliset, eikä tuotteita saatu kunnolla esille.

Lehtinen kertoo myymälän vetovoiman kasvaneen ydinkeskustassa selvästi.

– Myymälän asiakasmäärä on kasvanut todella paljon ja myynti on noussut 30 prosenttia. Myös asiakkaat ovat kiittäneet tiloja.

Lehtinen esittelee tekstiilipuolta.

– Täällä on loistava valaistus verrattuna Tehdaskujan halliin, jonne ei tullut lainkaan luonnonvaloja. Tekstiilitöihin tarvitaan väkisin neliöitä, sillä niin tarvikkeet kuin työskentely vaativat tilaa.

Jukolasta löytyy myös Someron kaupungin mielenterveys- ja päihdeyksikkö sekä Salon A-klinikan ja TE-toimiston sivuvastaanotot.

– Samassa talossa toimiminen helpottaa niin työntekijöitä kuin asiakkaita, joita ei juoksuteta paikasta toiseen, Lehtinen toteaa.

Ecotekolan pitkäaikaistyöttömille järjestämässä kuntouttavassa työtoiminnassa oli viime vuonna mukana noin sata asiakasta.

– Tämä on asiakkaille todella tärkeää toimintaa. Sama pätee kaupunkiin, joka maksaa sakkoja, ellei työtoimintaa järjestetä. Toivon, että saisimme työrauhan emmekä joutuisi koko ajan puolustautumaan, Lehtinen sanoo.