Taika Wahlman halusi lemmikiksi käärmeen, eikä ole katunut valintaansa

0
Taika Wahlman on tottunut käsittelemään viljakäärme Banskua. Kuvat: SSS/Marko Mattila

Pari kirkkaita silmiä katselee tarkkaavaisesti, kun Taika Wahlman, 10, avaa terraarion oven. Kohta kaksihaarainen kieli lipoo ilmaa, kun viljakäärme Bansku haistelee ja tunnistaa tulijan.

Taika ottaa käärmeen käsiinsä rauhallisin liikkein, ja kohta Bansku jo kiertyy hänen käsivartensa ympärille. Pieni pää on uteliaasti koholla.

– Aina välillä käsittelen sitä ja näyttelen sille kotia. Kun se on hyvillään, se katselee valppaana ja kietoutuu käsien ympärille, Taika kuvailee.

– Vapaaksi sitä ei voi päästää, koska se on niin nopea, että se voi livahtaa johonkin koloon. Kaksi kertaa se on päässyt karkuun, ja toisella kerralla se meni kaapin taakse.

Metelistä viljakäärme ei pidä, ja Banskun terraarion kyljessä onkin siitä muistuttava kyltti.

– Siitä näkee, että nyt se ei tykkää, jos se menee taaksepäin ja sen häntä vipattaa, Taika tietää.

Taika on ollut käärmeen omistaja kahden vuoden ajan. Kun Bansku muutti eläinkaupasta Wahlmaneille, se oli 35 senttimetriä pitkä, sormenpaksuinen puikula. Nyt kaksivuotiaana se on jo noin metrin mittainen, ja se kasvaa edelleen, ehkä jopa puoli metriä.

– Halusin viljakäärmeen, koska olin nähnyt niistä paljon videoita: ne olivat hauskannäköisiä ja niiden kanssa voi leikkiä, Taika kertoo.

Aluksi Taika oli ajatellut lemmikiksi liskoa, mutta kun he menivät katsomaan eläinkauppaan, viljakäärme tuntui sittenkin mukavammalta.

– Lisko näytti aika piikkiseltä ja pelottavalta. Viljakäärme ei ollut niin pelottava.

Vanhemmat suhtautuivat toiveeseen suopeasti, sillä Taikan isällä Kai Wahlmanilla on ollut nuorena viljakäärme.

– Sanoimme, että jos toive on vielä puolen vuoden päästä sama, sitten katsotaan. Ja toive pysyi, Kai Wahlman toteaa.

Viljakäärme ei pidä metelistä, mistä muistuttaa Banskun terraarion ovessa oleva kyltti.

Taika antoi käärmeelleen nimeksi Bansku. Käärmeen sukupuolta on vaikea todeta, ja perheen tiedossa ei olekaan, onko Bansku tyttö vai poika.

– Minulle se on tyttö, Taika sanoo.

Aluksi pikku käärmeelle riitti pieni terraario, mutta koon kasvaessa sille tehtiin vitriinikaapista parin metrin korkuinen terraario, jossa se pääsee kiipeilemään. Kiipeilypuuna on pätkä omenapuun runkoa. Terraarion pohjalla sillä on piiloutumispaikkoja, lämmittelypaikka ja vesikuppi.

– Eniten se liikkuu yöllä. Silloin se tietää olevansa yksin, Taika toteaa.

Käärmeen hoitoon kuuluu terraarion siivoaminen, jonka Taika tekee kerran viikossa.

– Vaihdan samalla terraarion järjestystä. Vaihtelen mielelläni tavaroiden järjestystä omassa huoneessani ja tykkään tehdä eläimen häkille samoin, hän kertoo.

 

Banskun ruokinnasta vastaa toistaiseksi isä. Viljakäärme on kuristajakäärme, joka syö pieniä nisäkkäitä ja lintuja. Lemmikkikäärmeelle voidaan antaa hiiriä ja rottia, joita löytyy lemmikkieläinliikkeiden pakastealtaista.

Pienenä Banskua ruokittiiin kerran viikossa hiirenpoikasilla. Nyt sille annetaan kahden viikon välein yksi täysikasvuinen hiiri. Käärmeen kasvaessa myös sen haukkupalat kasvavat ja ruokintaväli pitenee.

– Se on ihannelemmikki reissaajalle, Kai Wahlman huomauttaa.

Wahlman pitää kirjaa Banskun ruokinta-ajoista ja sulattaa sille pakasteaterian lämpöhauteessa. Ruokinnan ajaksi hän siirtää käärmeen pienempään terraarioon.

– Eläinkaupasta neuvottiin, että käärme kannattaa totuttaa siihen, jotta se ei aina terraariota avatessa luule, että nyt tulee ruokaa, hän kertoo.

– Käärmeelle on tärkeää antaa myös ruokarauha, ja siksi laitan ruokinnan ajaksi viltin puoliksi terraarion päälle. Syömisen jälkeen käärmeen annetaan rauhassa sulatella ruokaansa.

Käärmeen annetaan olla rauhassa myös silloin, kun se luo nahkansa. Se on käärmeen tapa uudistaa ihoaan, ja kasvuiässä nahanluonti tapahtuu usein.

Terraariossaan Banskulla on piilopaikkoja ja mahdollisuus kiipeillä.

Viljakäärmeellä ei ole myrkkyhampaita, mutta sillä on kuitenkin pienet hampaat. Taika ei silti pelkää Banskua.

– Se on rauhallinen, eikä ole koskaan yrittänyt näykkäistä, hän sanoo.

Kädessä käärme tuntuu Taikan mukaan kylmältä ja hieman limaiselta.

– Se ei ole märkä, mutta tuntuu siltä, kuin siitä jäisi käteen jotain limaa. Mutta se ei tunnu silti inhottavalta. Käsittelyn jälkeen pestään aina kädet, hän kertoo.

Taika on suuri eläinten ystävä, jolla on lemmikkinä Banskun lisäksi myös koira, kissa ja hamsteri. Hän haluaisikin isona eläinlääkäriksi. Myös isosisko Tinka Wahlmanilla, 11, on oma koira.

Muut eläimet eivät ole Banskusta moksiskaan.

– Ne eivät oikeastaan edes huomaa sitä, Taika toteaa.

Hän suosittelee viljakäärmettä lemmikiksi lämpimästi.

– Sitä ei voi viedä ulos, eikä päästää liikkumaan vapaana, mutta se on hauska, helppohoitoinen ja sen kanssa on kiva olla, Taika hymyilee.

 

Viljakäärme

  • Latinaksi Pantheropsis guttatus, englanniksi corn snake.
  • Yksi suosituimmista lemmikkinä pidettävistä käärmeistä.
  • Alun perin pohjoisamerikkalainen laji. Sitä tavataan Yhdysvaltain kaakkoisosissa monenlaisissa ympäristöissä: niin kuivissa metsissä, kosteikoissa kuin viljelymailla ja haja-asutusalueillakin.
  • Lajista tunnetaan noin 70 värimuotoa. Tyypillisin villi värimuoto on punaisen, oranssin ja mustan kirjava.
  • Lisääntyy munimalla. Naaras munii kerralla 6–25 munaa, joista kuoriutuu 20–30-senttisiä poikasia.
  • Aikuisena käärme on 100–150 cm pitkä, koiras on naarasta kookkaampi.
  • Hämäräaktiivinen laji. Syö pieniä nisäkkäitä ja lintuja, joita pyydystää myrkyttömillä hampaillaan ja tappaa kuristamalla.
  • Elinikä 15–20 vuotta, terraariossa jopa 30 vuotta.

Lähde: Korkeasaari.fi