Tilakeskuksen päällikölle riitti kaksi kuukautta Somerolla – ”Tätä ei voi lakaista maton alle”, sanoo teknisen lautakunnan puheenjohtaja

1
Someron tilakeskuksen päällikkönä joulukuussa aloittanut Elina Tirkkonen ilmoittautui tiistaina työttömäksi. Kuva: SSS-arkisto/Minna Määttänen

Someron kaupungin tilakeskuksenpäällikkönä joulukuun alussa työnsä aloittanut Elina Tirkkonen onirtisanoutunut virastaan.

– Sain sähköpostin asiasta maanantaina, eikä hän ole enää talossa. Hän ehti olla töissä vain kaksi kuukautta, Someron tekninen johtaja Marko Mäkinen toteaa ja huomauttaa, että saman tien voi lähteä, kun koeaika on vielä meneillään.

Somero joutuu lyhyen ajan sisällä panemaan viran uuteen hakuun. Syksyllä hakijoita oli seitsemän.

– Täytyy nyt katsoa, mitä tehdään ja milloin, Mäkinen miettii.

Piikkiössä asuva Elina Tirkkonen pitää parempana olla kommentoimatta lähtönsä syitä. Hänellä ei ole uutta työpaikkaa.

– Ilmoittauduin tiistaina työttömäksi, Tirkkonen kertoo.

Hän on koulutukseltaan rakennustekniikan diplomi-insinööri ja teologian maisteri.

Elina Tirkkonen valittiin Someron tilakeskuksen päälliköksi, kun kuutisen vuotta virkaa hoitanut Jari Kauppi siirtyi elokuussa Tammelan tekniseksi johtajaksi. Kauppi kertoi, että hänen lähtöönsä vaikutti muutamien luottamushenkilöiden osoittama aliarvostus ja hänen ammattitaitonsa vähätteleminen (SSS 26.8.2021).

Kauppi kehui kuitenkin kaupungintalon työyhteisöä. Se houkutteli Tirkkosen hakemaan virkaa Somerolta, ja hän kertoikin saaneensa lämpimän vastaanoton (SSS 16.12.2021). Tirkkosta kiinnosti myös Someron laaja ja monimuotoinen työmaa, jonka isoista hankkeista ykkösinä ovat vanhusten palvelutalon rakentaminen ja urheilukentän peruskorjaus.

Seitsemän vuotta rakennusalalla päätoimisesti työskennellyt Tirkkonen toimi ennen Somerolle tuloaan Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä projektipäällikkönä. Hän totesi Salon Seudun Sanomille viihtyvänsä julkisella puolella, jossa monia projekteja viedään yhtä aikaa eteenpäin ja selvitetään eri vaihtoehtojen seurauksia.

Teknisen lautakunnan puheenjohtaja Harri Känkänen (ps.) ei peitä harmistumistaan Elina Tirkkosen lähdöstä.

– Todella suuri takaisku kaupungille. Hän on tehnyt työnsä hyvin, ja olisin halunnut hänen jatkavan, Känkänen painottaa.

Hän kehuu Tirkkosen hankkimaa kokemusta johtamisesta ja isossa rakennusalan firmassa työskentelystä.

– Se näkyi kaikessa hänen tekemisessään ja selkeässä asioiden esittelyssään. Tirkkonen oli juuri sellainen ihminen, jota kaupunki olisi tarvinnut.

Känkänen sanoo, että jo Jari Kaupin lähtö otti koville.

– Hommat ehtivät kasautua uutta valitessa. Tirkkosen tultua asioita ehdittiin saada eteenpäin, mutta olemme taas samassa tilanteessa ja jäljelle jääneet työntekijät kuormittuvat entisestään.

Känkänen on tällä viikolla jutellut useita tunteja eri ihmisten kanssa Tirkkosen irtisanoutumisesta ja keskustellut myös Tirkkosen itsensä kanssa.

– Nyt on pakko selvittää, mistä tämä johtuu. Jos organisaatiossa on jotain vikaa, se täytyy on korjata. Tätä ei voida lakaista maton alle.

Harri Känkänen toimi viime valtuustokaudella teknisen lautakunnan varapuheenjohtajana. Jari Kaupin lähdön jälkeen hän peräänkuulutti virkamiehille työrauhaa ja arvostusta, totesi osan luottamushenkilöistä kyseenalaistaneen kaiken periaatteen vuoksi ja toivoi päättäjien keskittyvän hakemaan kompromisseja somerolaisten parhaaksi (SSS 26.8.2021).

Tilakeskuksen päällikkö johtaa Somerolla kaupungin kiinteistöjen hoitoa ja toimii rakennushankkeissa päällikkönä.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Muurlalainen
1 vuosi sitten

Täysin sivullisena ja otsikkouutisten varassa olen täällä naapurikunnassa luonut Someron työympäristöstä erittäin negatiivisen mielikuvan. Mutta löytyyhän toki Salostakin tahoja, jotka uhoavat itselleen epämieluisista päätöksistä vievänsä asiat oikeuteen.