Suomessa käytiin neljännesvuosisata sitten kahakka, jonka muisto varjostaa luonnonsuojelua vieläkin

0
Neljä karvialaista maanviljelijää ryhtyi syömälakkoon kesällä 1997. Hannu Niemi, (vas,), Petri Kujanpää, Urpo Tuokkola ja Sulo Viitala halusivat saada äänensä kuuluviin Natura-kiistassa.
Kiskon Raadesuo on yli 200 hehtaarin laajuinen luonnonsuojelualue, jonka eteläpäätä halkoo seututie 186 Salosta Inkooseen.

Euroopan unionin Natura 2000 oli ennätysmäisen laaja luonnonsuojeluohjelma, joka laadittiin ennätysajassa. Maanomistajat raivostuivat. Syntyi ennen kokematon kahakka.

Salon Seudun Sanomat julkaisi 11. tammikuuta kaksipalstaisen kuulutuksen, jonka otsikko oli lunastuslupa. Se tarkoitti pakkolunastusta.
Varsinais-Suomen ely-keskus ilmoitti, että ympäristöministeriö oli päätöksellään VN/19312/2021 antanut luvan lunastaa valtiolle yhteensä 13,63 hehtaaria Kiskossa.

”Lunastettavat alueet sisältyvät Natura 2000 -verkoston kohteeseen Raadesuo”, kuulutuksessa luki.

Tätä kiskolainen Teemu Laitakoski oli osannut odottaa. Olihan hän jo pari vuotta sitten saanut Varsinais-Suomen ely-keskukselta kirjeen, jossa oli tarjottu vaihtoehtoja suonlaiteiden suojelemiseksi.
Laitakoski oli ajatellut väsyttävänsä ympäristöviranomaiset, mutta nyt valtio oli viemässä 2,15 hehtaarin ja 5,14 hehtaarin alueet pakolla, koska suojelun toteuttaminen vapaaehtoisesti ei ollut onnistunut.

Suomi liittyi Euroopan unioniin 1. tammikuuta 1995. Ympäristöministeriö oli edellisenä vuonna alkanut valmistella luonnonsuojeluohjelmaa, joka tuli EU:n lainsäädännöstä.
Natura 2000 koski kaikkia unionin jäsenmaita. Tavoite oli suojella lintu- ja luontodirektiiveissä määriteltyjä luontotyyppejä sekä lajien elinympäristöjä.

Suojeltavia luontotyyppejä oli Euroopassa parisataa ja eliölajeja kuutisensataa. Suomesta listalla oli viisikymmentä luontotyyppiä rantakauradyyneistä taarnaluhtalettoihin. Eläin- ja kasvikunnasta luetteloon oli kirjattu toistasataa lajia.

”Euroopan unionin hoputtamaa Natura 2000-suojelualueverkoston ehdokasluetteloa kootaan kiireellä” , Salon Seudun Sanomat kertoi syksyllä 1996.

Lounais-Suomea kiersi enimmillään kuusi biologia kartoittamassa luontoarvoja.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK järjesti omia Natura-tilaisuuksia jo ennen kuin ohjelma oli julkistettu. Se patisti maanomistajia, vuokralaisia, rajanaapureita ja kaukaisempiakin naapureita miettimään, miten suojeluohjelma vaikuttaisi heidän oikeuksiinsa.
Suomen luonnonsuojeluliitto syytti MTK:ta suojeluvastaisesta kiihottamisesta. Luonnonsuojelijat epäilivät, että Naturasta valmistellaan vesitettyä versiota.

Ympäristöministeriö esitteli ehdotuksensa Natura 2000 -alueista huhtikuussa 1997. Suojeltavaksi oli valikoitunut lähes 1 500 kohdetta, jotka kattoivat kaikkiaan viisi miljoonaa hehtaaria vettä ja maata Saaristomeren ulkoluodoilta Lapin perukoille.
Verkosto sisälsi kansallispuistot ja erilaisiin valtakunnallisiin suojeluohjelmiin jo entuudestaan kuuluneet alueet.

Salon seudun kymmenestä kunnasta ja Somerolta oli mukana parikymmentä aluetta. Laajin oli Teijon ylängön, Hamarijärven ja Punassuon muodostama kokonaisuus, joka nykyään tunnetaan Teijon kansallispuistona.
Niiden lisäksi Naturaan oli piirretty myös uusia rajauksia yksityismaille.

Epätietoiset maanomistajat tungeksivat kuulemistilaisuuksiin, joita ympäristökeskukset järjestivät. Kunnantaloissa tihrustettiin moneen kertaan kopioituja paperikarttoja, joihin Natura-alueiden rajoja oli piirretty tussikynällä.

— Eikö tämä suojelu koskaan lopu. Pitääkö nyt sitten varmuuden vuoksi mennä parturoimaan kaikki puusto alta pois, ennen kuin suojelut astuvat voimaan, somerolainen Totti Nuoritalo puuskahti Salon Seudun Sanomissa.

Tunteet kuumenivat Suomessa ennen kokemattomaksi ympäristökonfliktiksi. Neljä karvialaista metsänomistajaa ryhtyi syömälakkoon, jota seurasivat muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC ja uutistoimisto Reuters.
Tulistuneimmat isännät ryhtyivät Naturaan merkityissä metsissään aavistushakkuisiin. Puita kaadettiin tiettävästi myös Salon seudulla.

Valtiovarainministeri ja kokoomuksen puheenjohtaja Sauli Niinistö purki tuntojaan puolueensa eduskuntaryhmän kesäkokouksessa.

”Onko nyt viimeinenkin puu jätettävä pystyyn mätänemään, niin että kaikki metsämme rämettyvät läpipääsemättömiksi ryteiköiksi, joita kauniisti kutsutaan luonnontilaisiksi aarniometsiksi. Ja kaikki tämä vain sen takia, että jokainen tupajumi ja torakka saisi viettää monimuotoista ja onnellista elämää.”

Niinistön sanat jäivät elämään. Puhetta torakasta ja tupajumista on lainattu vielä hänen presidenttiaikanaankin.

Ympäristöministeri Pekka Haavisto oli ainoa vihreä Paavo Lipposen (sd.) ensimmäisessä hallituksessa. Ministerit riitelivät keskenään.
– Ikävää, kun saa kerätä puukkoja selästään, Haavisto sanoi.

Jopa Salon Seudun Sanomien pakinoitsija Hilma tarttui Naturaan: ”Toisten omistamia alueita on pahuksen mukava suojella. Ketä se hyödyttää jos täällä karussa pohjolassa suojellaan jotakin kääpää ja ötökkää, kun suuressa maailmassa kaatuu päivittäin sademetsää mahtavat alueet.”

Varoiksi Hilma pehmensi näkemystään kertomalla, ettei hän ymmärrä koko hommasta mitään. Moni muu jakoi varmasti saman tunteen.

Natura 2000 -ohjelman kuulemiskierros poiki peräti 14 000 muistutusta ja tuhat lausuntoa. Kuusjoella Naturaan oli päätynyt pala Kakossuota ja osa Rekijokilaaksoa. Piskuisen pitäjän kunnanhallitus vastusti ärhäkästi:
”Suunnitelma on kunnan alueella tarpeeton eikä tuo mitään luonnonsuojelullista lisäarvoa. Tarvittavat alueet on jo muutoin riittävästi suojeltu”.

Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto vaati koko hankkeen palauttamista uuteen valmisteluun ja uutta kuulemiskierrosta. Sen mukaan alueet oli valittu väärin perustein.
Eurooppaministeri Ole Norrback (r.) nurisi, että ympäristöministeriön virkamiehet olisi pitänyt lähettää diplomatian tai psykologian peruskurssille. Norrbackin mukaan he ärsyttivät ihmisiä.
Ympäristöministeriössäkin kuohui. Ylijohtaja Olli Ojala antoi ympäristöministerin lomaillessa lausunnon, jonka mukaan Natura 2000 oli vienyt ministeriöltä sekä maineen että uskottavuuden.

”Natura 2000 -ympäristöhanke on pahimmanlaatuista poliittista peliä”, Suomen Kuvalehti kirjoitti.

Tarkistettu Natura-ohjelma julkistettiin huhtikuussa 1998. Salon seudun kohteista vain yksi oli säilynyt entisellään. Muista oli karsittu likemmäs 800 hehtaaria.
– Nyt on kuultu kansalaisia, ja jos maanomistaja on muistutuksensa hyvin perustellut, se on vaikuttanut, ylitarkastaja Esko Gustafsson silloisesta Lounais-Suomen ympäristökeskuksesta totesi.

Kiikalalaiset metsänomistajat Ritva-Liisa ja Jorma Lakkonen eivät olleet tyytyväisiä.
– Ensin teemme huomautuksen ympäristöviranomaisille. Jos se ei auta, valitamme korkeimpaan hallinto-oikeuteen ja ellei sekään auta, valitamme vaikka Brysseliin.

Jorma Lakkonen vertasi Naturaa siihen, että hän sanoisi jollekin ympäristöviranomaiselle ”onpa teidän olohuoneenne ikkunasta kaunis näköala. Asetunkin tähän asumaan.”

Lakkoset eivät olleet ainoita tyytymättömiä – ympäristöministeriöön tuli toisella kuulemiskierroksella yli 6 000 huomautusta. Oikeuskansleri sai tutkittavakseen Natura-kanteluita.

”Maanomistajat kiroavat sitä. Luonnonsuojelijat vaativat sitä lisää. Virkamiehet uupuvat siitä tehtyihin muistutuksiin. EU uhkailee sillä. Se ravistelee hallitusta. Se on miljoonien hehtaarien luonnonsuojeluohjelma Natura”, Helsingin Sanomat luonnehti.

Ympäristöministeriön luonnonsuojelujohtaja Ilkka Heikkinen esitteli elokuussa 1998 valtioneuvoston linnassa Natura-aineistoa, jota oli kertynyt liki 40 hyllymetriä. Kuva: Lehtikuva / Kimmo Mäntylä.

Hallitus hyväksyi ehdotuksen Natura-verkostosta elokuussa 1998. Puheita ei silloin enää pidetty. Ehdotus lähti Euroopan unionin komissiolle, joka oli jo vetänyt Suomen ja kuusi muuta jäsenmaata EU-tuomioistuimeen. Komissio valitti, etteivät maat olleet kunnioittaneet Natura 2000 -ohjelmaa koskevia komission päätöksiä.

Suomessa taistelu jatkui korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Valtioneuvoston päätöksestä tulvi yli 1 600 valitusta. Naturasta tuli KHO:n historian suurin oikeusjuttu.
MTK vaati, että Natura oli kumottava ja valmisteltava uudelleen yksityismaiden osalta.

Valitusten käsittely vei puolitoista vuotta. Kesäkuussa 2000 oikeus kertoi hylänneensä valituksista suurimman osan. Kaikki päätökset piti vielä postittaa asianosaisille. Aineistoa oli lähetettäväksi 40 000 sivua.

Ympäristöministeri Satu Hassi (vihr.) oli huojentunut, kun Natura-prosessi oli osoittautunut lainmukaiseksi. Hänen mielestään MTK:n Natura-vastainen kampanja oli ollut suhteeton ja vastoin maanomistajien etua.
MTK:n ympäristöjohtaja Markku Tornberg näki toisin. Hänen mukaansa KHO:n päätös siunasi luonnonsuojelussa vuosikymmeniä jatkuneen huonon hallintomenettelyn.
Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Pekka Hallberg arvioi myöhemmin, että suomalaisessa Natura-keskustelussa oli ollut runsaasti väärinkäsityksiä.

Mellerin sukutilan isäntä Teemu Laitakoski oli yksi harvoista Natura-valittajista, jonka valituksen korkein hallinto-oikeus hyväksyi. Kysymys oli mäntyä kasvavasta metsäsaarekkeesta Raadesuolla, joka oli kuulunut soidensuojelun perusohjelmaan jo 1980-luvun alusta.

– Miten kovapohjainen kuudentoista hehtaarin metsäsaareke voisi edustaa keidassuon luontotyyppiä? Laitakoski kyseli ja palkkasi asianajajan.

Taliksaari rajattiin KHO:n päätöksellä pois Naturasta ja sinne sovittiin kulkureitti talviaikaista puunkuljetusta varten. Suon on oltava jäässä ja lupa on joka kerta anottava ely-keskukselta.
Laitakosken mukaan ensiharvennus oli saarekkeessa myöhästynyt toimenpidekiellon takia ja osa puista ehti riukuuntua.

– Se harvennettiin heti kun mahdollista. Hakkuut menivät hienosti, ja puut saatiin pois. Kohta pitää tehdä toinen harvennus ja jäädä odottelemaan päätehakkuuta.

Taliksaaren männikkö on nyt noin 60-vuotiasta.

Raadesuo rauhoitettiin, mutta sen reunoille jäi suojeltavaksi vielä kapeita kaistaleita, jotka on merkitty Natura-ohjelmaan. Laitakoski arvelee syyksi tussilla paperikarttoihin 1980- ja 1990-luvulla piirrettyjä viivoja.

– Soidensuojeluohjelman ja Naturan viivat eivät aina kohdanneet. Tussien jäljet ovat joissain kohdissa saattaneet heittää paljonkin.

Teemu Laitakoski sanoo ottaneensa lusikan kauniiseen käteen. Kuva: SSS/Marko Mattila.

Lunastukseen Teemu Laitakoski ei halua suonlaiteiden isovarpurämettä, keidasrämettä ja lyhytkorsinevaa päästää. Pienet valtionmaat omien tilusten keskellä voisivat hänen mielestään haitata muun muassa metsästystä.
– Otin lusikan kauniiseen käteen, ja hain niihin tammikuussa vapaaehtoista suojelua.
Laitakosken rauhoitushakemus hyväksyttiin. Ympäristöministeriön ja ely-keskuksen virkamiehet suhtautuivat Laitakosken mukaan suopeasti siihen, että lunastustoimitus keskeytettiin.

Sammalsuon 6,34 hehtaarin tila Raadesuolla päätynee lunastukseen, koska palstan mahdollisia nykyisiä omistajia ei edes tiedetä. Salon Seudun Kunnallislehti keväältä 1934 kertoo, että omistaja on ollut Toijan Sammalkuivike Osuuskunta.
Kyläläiset olivat lapioineet palstan itäreunasta kotitarveturvetta.

Natura-kahakka leimahti aikoinaan useista syistä. Maanomistajat suuttuivat sekä virkamiesten menettelytavoista että suojelukohteista. Moni maanomistaja koki Naturan yksityismaiden sosialisointina, jota valtio tuntui valmistelleen salassa ja vailla perusteita.

Maanomistajien luontokäsitykset kumpusivat heidän omista kokemuksistaan, kun ympäristöhallinto keskittyi työssään luonnon monimuotoisuuteen ja eliöiden sekä eliöiden ja elottoman luonnon väliseen vuorovaikutukseen.

Valtiontalouden tarkastusvirasto arvosteli ympäristöhallinnon viestintää. VTV:n mukaan tiedotus oli ollut sisällöllisesti epämäärästä, ja alkoi sellaisenaankin liian myöhään.

”Naturan joustavaa ja tapauskohtaista luonnetta ei kyetty selventämään, vaan Natura näyttäytyi maanomistajille epämääräisenä ja uhkaavana asiana”, virasto arvioi raportissaan.

Mitä ilmeisimmin Naturassa purkautui myös katkeruus Euroopan unionista. Puoli Suomea oli vastustanut EU-jäsenyyttä, ja Bryssel näytti heti tulleen ryöstöretkelle direktiiveineen.

Ulkoministeri Pekka Haavisto muisteli Naturaa viime syksynä Ylen dokumenttisarjassa Politiikka-Suomi.
– Se oli kova taistelu.
Haavisto kertoi, että pääministeri Paavo Lipponen oli raivostunut ja kutsunut hänet, maa- ja metsätalousministeri Kalevi Hemilän sekä MTK:n puheenjohtaja Esa Härmälän puhutteluun.
– Te tuotte terrorismin Suomeen. Tämä on liikaa, Lipponen oli Haaviston mukaan ärähtänyt.

Natura-verkoston piti alunperin olla valmis jo vuonna 2007, mutta Lounais-Suomessa toteutusta odottaa yhä 2 300 hehtaaria.

SSS uutisoi kaksi viikkoa sitten, että Varsinais-Suomen ely-keskus tekee talven aikana maastokäynnit Teijon ylängöksi nimetyn alueen Natura-kohteissa Perniössä. Tarkoitus on perustaa niistä luonnonsuojelulain mukaisia suojelualueita.

– Ei tämä kivalta tunnu, ryöstöltä pikemminkin, perniöläinen Antti Lindstedt jupisi lehdessä.
Skoilan tilan isäntä ei katsonut hyvällä, että valtio aikoo suojella sukutilan mailla reilun kymmenen hehtaarin suon, joka on ollut toimenpidekiellossa jo neljännesvuosisadan.

Asiantuntija Janne Hesso ympäristöministeriöstä sanoo, että Naturan vastustus on viime aikoina ollut suurinta Varsinais-Suomessa ja Etelä-Pohjanmaalla.

– Vanhat maanomistajat muistavat vielä Naturan historian. On tullut pitkiäkin viestejä, missä nimitellään jotain yksittäistä ely-keskuksen henkilöä.

Hesso itse oli kiihkeimmän Natura-riitelyn aikoihin vasta koulupoika.

Luonnonsuojelu voi paikoin kantaa mukanaan Natura-kiistan näkymätöntä taakkaa, vaikka sukupolvikin olisi tilalla vaihtunut.
”Perintönä siirtyy maiden lisäksi myös epäluottamus”, MTK:n kenttäpäällikkö Asta Sarkki kirjoitti blogissaan viime vuonna. Hän kertoi etsivänsä vastausta kysymykseen, mikä maanomistajia närästää suojeluhankkeissa.

Alkuperäistä Natura-verkostoa on 2000-luvulla täsmennetty Suomessa jo kahdeksan kertaa. Valtioneuvosto päivitti Natura-alueiden luonnontieteellisiä tietoja ja täydensi verkostoa viimeksi kolme vuotta sitten. Tuolloin Naturaa laajennettiin vedenalaisen meriluonnon arvokkailla alueilla muun muassa Kemiönsaarella.

Seuraavaa täydennystä ja tarkennusta valmistellaan jo.
”Tietoja Natura-verkoston suojeluperusteina olevista luontotyypeistä ja lajeista on tarpeen ajantasaistaa säännöllisesti, sillä alueiden suojelu ja hoito sekä luontainen kehitys muuttavat niiden luontoarvoja” , ympäristöministeriö korostaa.

Suomessa esiintyy 139 kasvi- ja eläinlajia, alalajia tai lajiryhmää, jotka on tällä hetkellä lueteltu EU:n luontodirektiivissä. Maassamme on viime vuosina selvitetty muun muassa luhtakultasiiven, kaskikeijun ja serpentiiniraunioisen esiintymiä.