
Teatteri Provinssissa nähdään syksyllä kantaesitys Valon pisaroita. Musiikkinäytelmän nimi on tuttu Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaani -yhtyeen studioalbumista.
– Saimme henkilökohtaisen luvan käyttää Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaani -yhtyeen musiikkia musiikkinäytelmässämme. Teatterikenttään tulee yksi musiikkinäytelmä lisää, jota ei voi verrata massaan, kertoo teatterijohtaja, tuottaja Seppo Suominen.
Kantaesitys nähdään Salossa, Teatteri Provinssin päänäyttämöllä 1. lokakuuta 2022.
– Myöhemmin se tullaan kenties näkemään myös muualla, kun näytelmä jää elämään Suomen Näytelmäkirjailijaliittoon, Suominen jatkaa.
Näytelmän on käsikirjoittanut näyttelijä-käsikirjoittaja Mika Räinä.
– Näytelmä on hauska, koskettava ja tunteidentäyteinen kasvutarina miehestä, joka on elänyt elämänsä vahvan isänsä varjon alla. Ulkopuolisten silmissä miehen elämä on ollut unelmaelämää. Todellisuudessa hän on kokenut yksinäisyyttä, rakkaudettomuutta ja häpeää, kertoo Räinä.
Räinän mukaan näytelmän teemat on poimittu osittain omasta ja osittain kavereiden elämästä. Osa taas on silkkaa mielikuvitusta.
– Musiikissa oli paljon samoja teemoja, joita käsikirjoituksessakin. Ne sulautuivat käsittämättömän hyvin yhteen. Voisi kuvitella, että musiikki on erikseen tehty näytelmää varten, Räinä pohtii.
Viitekehityksenä toimii suuri suomalainen huoltoasemaketju.
– Esiin nousee muun muassa autoilun murros. Se yhdistettynä päähenkilöiden tapaan tarkastella maailmaa eri tavoin tekee kokonaisuudesta mielenkiintoisen, Räinä lupaa.
Valon pisaroita tarjoilee katsojalleen sopivassa suhteessa draamaa ja komediaa.
– Kyseessä on kaikilta osin äärimmäisen sydämellinen musiikkinäytelmä. Ehkä jotakin voi päätellä siitä, että näytelmä kiteytyy kappaleeseen Valon pisaroita, Räinä jatkaa.
Näytelmän ohjauksesta vastaa ohjaaja-näyttelijä Joonas Suominen ja koreografina toimii Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta tuttu Kia Lehmuskoski. Orkesterin kapellimestarina toimii Samuli Jokinen.
Näyttelijäkiinnitykset tehdään kevätkauden aikana ja työryhmä tulee koostumaan ammattinäyttelijöiden lisäksi iltanäyttelijöistä. Roolihenkilöitä tullaan näkemään lähes kaksikymmentä. Valon pisaroita -musiikkinäytelmä tulee pitämään sisällään kuusitoista Tuure Kilpeläisen ja Kaihon Karavaani -yhtyeen kappaletta. Osa kuullaan kokonaisena, osasta osa.
Koreografin rooli musiikkinäytelmässä on suuri. Lehmuskoski oli mukana jo viime vuonna Teatteri Provinssin tuotannossa Mustion Linnan kesäteatterissa ja lähti mielellään mukaan myös uuteen tuotantoon.
– Näytelmän musiikki on hedelmällistä, ja siitä on helppo löytää erilaisia teemoja. Teemojen ympärille saa hyvin rakennettua erilaisia koreografioita, Lehmuskoski toteaa.
Tuure Kilpeläinen ilmoitti vastikään jättävänsä kahdentoista vuoden yhteistyön jälkeen Kaihon Karavaanin ja siirtyvänsä pidemmälle tauolle.
– Tämä oli sattumoisin ajankohtana juuri sopiva kyseiselle musiikkinäytelmälle. Me voimme nyt osaltamme jatkaa heidän musiikkitarinaansa, ohjaaja Joonas Suominen sanoo.
Valon pisaroita tarjoaa Suomisen mukaan katsojille jotakin erilaista.
– Toivon, että näytelmää tullaan katsomaan kokonaisuuden vuoksi, ei pelkästään musiikin. Näytelmäteksti edellä mennään, Suominen jatkaa.