Valtteri Ahonen pisti pystyyn suksihuollon – 4H-yrittäjän asiakkaat tulleet toistaiseksi pääasiassa sosiaalisen median kautta

0
Suksia huollettaessa on ensin poistettava kaikki vanha voide, joka suinkin irtoaa, Valtteri Ahonen näyttää. Kuva: SSS/Marko Mattila

Runsaan lumen ansiosta hiihtomahdollisuudet ovat nyt Salossa mitä parhaat, mutta missä voisi huollattaa suksensa?

Halikon Härkhaassa asuva Valtteri Ahonen, 18, huomasi tässä asiassa selvän markkinaraon, ja nyt hän on perustanut kotitalonsa autotalliin suksihuollon.

– Sain idean vuodenvaihteessa, kun olimme Lapissa ja piti voidella omat sukset. Ajattelin, että miksei sitä voisi ryhtyä voitelemaan muidenkin suksia. Ja koska Salon keskustasta ovat suksihuoltopaikat hävinneet, ajattelin suksihuollolla olevan tarvetta, hän kertoo.

Niinpä Ahonen perusti tammikuun puolivälissä 4H-yrityksen nimeltään XC Service Salo. Kolmessa viikossa asiakkaita on käynyt jo noin 15, ja moni on tuonut huoltoon useammat sukset, joten huollettuja suksia on kertynyt jo noin 25 paria.

– Tekemistä on ollut, mutta ei liikaa. Minulla on lukion viimeinen vuosi menossa ja olen lukulomalla ennen kirjoituksia, joten nyt on hyvää aikaa. Tosin varsinainen työpaikka minulla on K-Raudassa, ja 4H-yritys on vain harrastus.

Valtteri Ahonen on aina ollut kova urheilemaan. Hänen päälajinsa on golf, jota hän treenaa viisi kertaa viikossa. Talvisin Valtterin tulee myös hiihdettyä, ja suksien voitelu on tullut tutuksi huoltaessa omia ja isän suksia.

– Minusta suksien huoltaminen on kivaa puuhaa, ja siinä on oppimisen ja kehittymisen mahdollisuus, hän kuvailee.

Yhden suksiparin huollossa Ahosella menee puolesta tunnista kolmeen varttiin. Valmiit sukset hän on pystynyt tähän asti lupaamaan asiakkaalle vielä saman päivän aikana.

– Se on tuntunut hyvältä, kun asiakas on sanonut, että enpä ole ikinä ennen suksia huollattanut, ja nyt ne tuntuvat ihan erilaisilta – koko laji tuntuu ihan erilaiselta.

Ahosen mielestä kaikenkuntoiset sukset kannattaa huollattaa.

– Hyväkuntoisista suksista voi saada oikealla voitelulla kisakuntoiset, ja huonokuntoiset sukset voi saada elvytettyä käyttökelpoisiksi. Suksien voitelun suurin merkitys on se, että suksen pohja pysyy tiiviinä. Se on tarpeen varsinkin täällä etelässä, missä on paljon roskia ladulla.

Ahonen on mainostanut 4H-yritystään lähinnä sosiaalisessa mediassa: Facebookissa ja Instagramissa. Lisäksi hän on vienyt jonkin verran mainoslappusia postilaatikoihin ja ilmoitustauluille.

– Suurin osa asiakkaista on tähän mennessä ollut 30–50-vuotiaita ja tullut Instagramin kautta. Laskettelusuksia on huollatettu hieman enemmän kuin murtomaasuksia, toisin kuin ajattelin, hän kertoo.

”Minusta suksien huoltaminen on kivaa puuhaa, ja siinä on oppimisen ja kehittymisen mahdollisuus”

Ahosen toiveena on, että hän saisi tämän talven aikana luotua asiakaskuntaa ja voisi jatkaa yrityksensä pitämistä myös tulevaisuudessa.

– Ensi talvena lähden armeijaan, joten silloin on vaikeaa pyörittää yritystä. Mutta jos tällaisia runsaslumisia talvia olisi jatkossakin ja saisin tämän talven aikana luotua nimeä, suksien huoltamista voisi jatkaa seuraavana vuonna, hän miettii.

– Myös luistinten teroitus on ollut harkinnassa, mutta teroituskone on kallis investointi – ensin pitäisi tehdä laskelmia ja kartoittaa kysyntää. Kesäksi olen suunnitellut pyörähuoltoa.

4H-yritys on helppo ja turvallinen tapa kokeilla, millaista on olla yrittäjä. Sillä voi tienata rahaa, mutta se on harrastustoimintaa eikä elinkeino. Valtteri Ahonen antaa ajan näyttää, tuleeko hänestä isona ”oikea” yrittäjä.

– Äiti on yrittäjä, joten tuki ja apu olisi ainakin lähellä, mutta sen näkee sitten. Salainen haaveeni on tulla golfammattilaiseksi, mutta se on vielä kaukainen haave.