Amadeus Lundberg esiintyy Perniön kirkossa

1
Perniön kirkossa esiintyvä Amadeus Lundberg valittiin tangokuninkaaksi vuonna 2009.

Laulaja, tangokuningas Amadeus Lundberg esiintyy Perniön kirkossa maaliskuussa.

Konsertti on osa Lundbergin kevään konserttikiertuetta. Kuin taivaisiin -konserttikiertue starttasi Heinolasta maaliskuun alkupuolella ja päättyy Raisioon maaliskuun lopulla. Kaikkiaan kiertue käsittää seitsemän konserttia.

– Näinä aikoina on hyvä pysähtyä, jakaa lämpöä ja rakkautta. Olen valinnut konserttiini kappaleita, joiden kautta toivon lohtua ja rauhaa ihmisten sydämiin. Toivon, että ne välittyvät tulkinnoistani, Lundberg sanoo tiedotteessa.

Konsertissa kuullaan muun muassa Andrea Bocellin ja Celine Dionin tutuksi tekemä The Prayer ja Riku Niemen käsialaa oleva Saat silloinkin sydämeni.

Konsertissa kuullaan myös muun muassa Rakkauslaulu ja Kertokaa se hänelle sekä kiertueen nimikkolaulu Kuin taivaisiin.

Lundbergin rinnalla nähdään viulisti Lotta Marie sekä harmonikkataiteilija ja kosketinsoittaja Samuli Jokinen.

Amadeus Lundberg – Kuin taivaisiin Perniön kirkossa 26.3. klo 18.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Tavis torilta
4 kuukautta sitten

Odotin hänen tulevan Provinssiin? Vuosia sitten ei Katri Helenaa kelpuutettu Salo-Uskelan kirkkoon konsertoimaan liian ”maallisen” musiikin takia. Nyt ovat ajat muuttuneet ja kaikki käy, kirkossakin.