Tien varresta alkaa hankeen lapioitu polku, joka jatkuu portaina. Lumesta hyvin puhdistetut portaat kääntyilevät rinnettä pitkin ylöspäin. 65 askelman nousun jälkeen tullaan kallion tasanteelle, keltamullalla maalatun puutalon terassille.
Ovella vastassa on ensimmäisenä ystävällinen villakoira Topi, sitten sen isäntäväki, Marja-Leena Andelmin ja Pekka Leppänen. Heidän Rannanpeltotalostaan on tehty lehtijuttuja ennenkin.
Vuonna 1997 valmistuneen matalaenergiatalon rakennuttanut pariskunta kuului alan edelläkävijöihin Suomessa, ja he ovat mielellään esitelleet ratkaisujaan. Nyt he ovat luvanneet kertoa, millainen talo on ollut pitkäaikaisena kotina.
– No, näytämmekö tyytyväisiltä? Andelmin kysyy hymyillen.
Suurista ikkunoista avautuu maisema, jossa pihapiiri näyttää olevan kaukana alhaalla, ja luontoa riittää pitkälle järven vastarannalle asti. Myös sisätilat ovat avarat ja valoisat. Topi on käpertynyt lampaantaljalle uunin viereen. Kahvipöydässä on omien puiden Antonovka-omenoista tehtyä piirakkaa.
Kyllä, pariskunta näyttää siltä, että tässä kodissa viihdytään.
Lahnajärvelle Leppänen ja Andelmin päätyivät etsiessään tonttia uudelle, yhteiselle talolle. Molemmat asuivat Espoossa, Leppänen työskenteli Valtion teknillisessä tutkimuskeskuksessa Otaniemessä ja Andelmin Business Finlandin edeltäjällä Finprolla Helsingin keskustassa.
– Pekka oli tutkinut energiaa säästävää rakentamista, ja sen pohjalta aloimme suunnitella omaa matalaenergiataloa, Andelmin sanoo.
Ajatukset matalaenergiatalosta eivät vielä 1990-luvulla herättäneet laajaa kiinnostusta. Nyt tilanne alkaa olla toisenlainen. Rakentamisen ympäristövaikutuksista puhutaan jo paljon, ja viimeistään energian hinnan nousu on herättämässä yhä useammat kiinnostumaan säästömahdollisuuksista.
– Kaikki hyötyvät rakennusten energiatalouden parantamisesta: talon omistaja ja sen asukkaat, ympäristö, yhteiskunta ja kansantalous, Leppänen painottaa.
– Talon ostajan pitäisi ymmärtää kysyä, paljonko talo kuluttaa energiaa ja paljonko lämmittäminen maksaa. Autoille pitää ilmoittaa tarkka kulutustieto, mutta taloille ei, hän vertaa.
Asumisen energiansäästö ei ollut ainoa pariskunnan valintoja ohjannut asia, vaan he ovat halunneet ottaa ympäristön huomioon kaikessa muussakin. Heille tuntuu hyvältä ekologinen elämäntyyli, johon kuuluu niin joukkoliikenteen suosiminen kuin turhien hankintojen välttäminen.
Kun Andelmin näki lehdessä ilmoituksen tontista silloisessa Suomusjärven kunnassa, paikka tuntui olevan kaukana pääkaupunkiseudulta. Tontti oli kuitenkin muuten loistava, ja kävelymatkan päässä oleva Lahnajärven bussipysäkki tarjosi ratkaisun työmatkoihin.
– Tontin valinnassa oli tärkeää myös se, että perille pääsee yleistä, ympäri vuoden kunnossa pidettävää tietä, Leppänen huomauttaa.
Hyvää paikassa oli sekin, että puuta rakentamiseen saatiin omasta metsästä. Muistot rakennusvaiheesta ovat mukavia, työhön saatiin taitava metsuri, sahuri ja rakentajat.
– Silloin ei ollut vielä niin paljon tietoa eri materiaalien elinkaaresta, mutta yritimme ottaa selvää. Tässä on käytetty paljon puuta ja puuperäisiä materiaaleja, Andelmin kertoo.
– Talon runko on sahattua lankkua, eristeenä on selluvilla ja sen molemmin puolin on 2,5 cm tuulensuojalevyt. Seinissä ei ole muovia, vaan kosteussuojana on tervapaperi, Leppänen jatkaa.
Hän kertoo paperoinnin tiiviyden merkityksestä tarinan VTT:n ajaltaan. Pientalon asukas oli valittanut kylmyyttä, mutta rakentajayrityksen mukaan kaiken piti olla kunnossa.
– Tutkijat menivät paikalle välineinään tulitikut ja kynttilänpätkä. He alkoivat kontata seinän viertä, ja pistorasian kohdalla kynttilä sammui. Siinä oli isoja reikiä paperissa. Meillä sähköjohdot ovat listan alla pinta-asennuksena, jolloin paperia ei tarvitse puhkaista.
Sisätiloissakin näkyy paljon puuta.
– Tavoitteemme oli, ettei täällä ole materiaaleja, joista voi tulla päästöjä. Lattia ja kaikki kaapinovet ovat vahattua puuta. Sisäkatto on käsittelemätöntä raakalautaa, joka imee kosteutta ja vähitellen luovuttaa sitä takaisin ilmaan. Niin se tasaa huoneilman kosteutta, Andelmin kertoo.
Keskiosa talosta on avointa keittiö-ruokailutila-olohuonetta. Päädyissä on makuuhuone, vierashuone ja työtilat, mutta toisinkin voisi olla. Tila suunniteltiin muunneltavaksi.
– Vain märkätilat ja tekninen tila on eristetty asuintilasta kiinteillä seinillä. Talon seuraavat asukkaat voivat tehdä tästä omanlaisensa.
Tukevasti paikallaan talon pohjoisseinustalla on suuri uuni. Sen vierellä odottavat telineissä Leppäsen energialaskelmiaan varten punnitsemat polttopuut, jotka saavat näin lämmetä ja kuivua lisää muutaman päivän sisällä. Uunin lämmitys kerran päivässä riittää, ja siihen kuluu noin 15 kg polttopuuta.
Ruokapöydän suuntaan olevaan leivinuuniin laitetaan lisäksi tuli lähinnä silloin, kun kovalla pakkasella halutaan säteilylämpöä useampaan suuntaan.
– Puuhellaa emme valinneet, koska aamuisin oli ehdittävä saada puuro nopeasti valmiiksi ennen bussiin rientämistä, Andelmin kertoo.
Lämmityksen salaisuudet piilevät näkymättömissä. Tuli lämmittää uunin sisällä olevan vesisäiliön eli lämmönsiirtimen, josta kuumentunut vesi virtaa teknisen tilan puolelle 2 000 litran lämmönvaraajaan. Sieltä saavat lämpönsä ilmanvaihtokone, käyttövesi ja kylpyhuoneen ja wc:n lattialämmitysputket.
Näin uuni ei lämmitä pelkästään säteilemällä ympärilleen, vaan ilmanvaihdon kautta. Lämpö talossa on tasainen, kun lämmintä ilmaa puhalletaan eri puolille. Koneelliseen ilmanvaihtoon kuuluu myös lämmön talteenotto.
– Monet luulevat, että tehokkaasta ilmanvaihdosta tulee melua. Täällä voi kuitenkin huomata vain venttiilien edessä olevien langanpätkien heilumisesta, että ilmanvaihto on päällä, Leppänen osoittaa seinälle.
– Miksi ääntä ei kuulu? Siksi, että putki on tarpeeksi suuri, hän selittää.
Talon tekniikka on neljännesvuosisadassa todettu hyvin toimivaksi. Vain joitakin kuluvia osia on vaihdettu, esimerkiksi kaivon pumppu ja ilmanvaihtokoneen puhaltimet.
Lämmön tuotantoon osallistuvat myös katolla olevat aurinkokeräimet. Pariskunta pohtii, että jos he olisivat nuorempia, taloon olisi ehkä viime vuosina lisätty sähköä tuottavia aurinkopaneeleja ja maalämpö. Rakennusaikana ne eivät vielä olisi olleet kannattavia investointeja, mutta nyt tekniikka on kehittynyt.
– Seuraava asukas voi saada maalämmön suoraan talon alla olevasta kalliosta, Andelmin sanoo.
Itse he eivät enää ryhdy tekemään suuria muutoksia. Tällaisenaankin talo on mukavan lämmin, vedoton ja hiljainen, ja sisäilma on hyvää ja raikasta.
Talvella Andelmin ja Leppänen viihtyvät maisemaa ikkunasta katsellen ja uunin vierellä lueskelemassa, kesällä aikaa vietetään terassilla.
– Ympäristön ja rahan säästöä tuo sekin, että voi nauttia luonnosta ja virkistyä kotona, eikä tarvitse erillistä vapaa-ajanasuntoa. Lisäksi meille on tärkeää omavaraisuus, mahdollisuus tuottaa ja kerätä lähiruokaa ja saada polttopuuta omasta metsästä, Andelmin sanoo.
Ikkunasta näkee, kun kurkiaurat saapuvat. Pian maisema vihertyy. Andelmin kertoo kukkaniitystä, jonka lajit vaihtelevat pihalla kesän aikana.
– Maisema on kuin joka päivä erilainen taulu.
Näköala oli yksi syy rakentaa kalliolle, mutta korkeudesta on toinenkin etu. Kun puut tai maaston muodot eivät varjosta, auringonvalo yltää sisälle talvellakin. Isot ikkunat ovat etelää kohti, pohjoisen puolen ikkunat ovat pienet.
Ikkunat ovat energiansäästön kannalta aikansa parhaat, ja vetoa estää erikoisuus niiden kiinnityksessä. Ne on upotettu talon runkoon ilman erillisiä puitteita.
– Ikkuna päästää lämpöä eniten pokan kautta, ja näin sitä ei pääse tapahtumaan, Leppänen sanoo.
Etelän puolella ovat myös portaat ja terassi. Pohjoiseen johtaa toinen ulko-ovi, jonka eteen pääsee autolla. Se ei näytä olevan usein käytössä, sillä sisemmän ja ulomman oven ikkunoiden väliin on asetettu viileässä viihtyviä kukkia.
– Kuljemme portaita. Emme olisi näin hyvässä kunnossa ilman niitä, Andelmin sanoo.
Topi haluaa ulos ja lähtee Leppäsen pitelemässä talutushihnassa vauhdikkaasti portaita alas. Myös koira viihtyy, kun luonto ja lenkkimaastot alkavat heti kotiovelta.
LÄMPÖÄ OMAN METSÄN POLTTOPUILLA
Pekka Leppänen on pitänyt kirjaa Rannanpeltotalon energiankulutuksesta parinkymmenen vuoden ajalta. Lämmitykseen on kulunut vuodessa energiaa noin 11 000–14 500 kWh, josta suunnilleen kaksi kolmasosaa on tuotettu puulla. Polttopuita on mennyt noin 8–10 pinokuutiota vuodessa. Ne ovat omasta metsästä.
Kun mukaan otetaan myös käyttöveden lämmityksen, valaistuksen ja kotitalouskoneiden energiantarve, on energian kokonaiskulutus kaikkiaan noin 15 000–19 000 kWh eli noin 100–125 kWh/asuntoneliö.
Aurinkokeräimet katolla ovat tuottaneet lämmönvaraajaan vuosittain noin 3 000 kWh aurinkoenergiaa. Koska sitä tulee kesällä yli tarpeen, siitä on voitu käyttää vain runsaat 50–60 prosenttia.
Talon suunnittelun ja rakentamisen aikaan ei juuri puhuttu hiilidioksidipäästöistä. Rannanpeltotalo on kuitenkin osoittautunut asukaskohtaisilta eli kahdelle asukkaalle lasketuilta päästöiltään jo vuoden 2050 ilmastotavoitteita vastaavaksi.
Ympäristöministeriön raportissa 20/2014 Ekologisesti kestävä pientaloasuminen vertailtiin 13 ekotaloa. Raportin mukaan Rannanpeltotalon asukaskohtaiset hiilidioksidipäästöt ovat negatiiviset 50 vuoden tarkastelussa. Tässä on otettu huomioon talon rakenteiden hiilivarasto.
